Puruhiha & Sammakko

Siinä se nyt sitten komeilee. Ruttu, elikkäst Dino. Kuvan on ottanut Elisa Elde Lindqvist. Thänks Elde :).

Huh kun eilen olikin kuuma päivä. Silti treenipäivä, niinkuin joka päivä. On se kumma kun on tullut niin hulluksi että jos koirat ei joka päivä edes vähän treenaa niin heti tuntee piston sydämessään.

Ruttu the lelukilipää sai eilen purra hihaa. Se on pureskellut sitä kerran aikaisemminkin eikä sille tosiaan tarvinnut kertoa mitä tässä hommassa täytyy tehdä vaan se ampuu laakista kiinni hihaan eikä irrota ennenkuin mä käyn kiskomassa ja käskemässä sitä irrottamaan. Ei siitä suojelukoiraa taida silti tulla...on noita maalimiehiä niin pirun vähän saatavilla. Ate oli kiltti ja uhrautui eilen pitämään hihaa. Ja treenimäärä/vko on niin korkea pelkästään puruihin, että jopa mun kapasiteetti ylittyy. Tietty jos voittaisi siinä lotossa ja voisi jäädä pois töistä niin sitten voisi ehtiä...Ruttu on kyllä ihmeellinen tapaus. Se tosiaan kuumenee tietyistä asioista sekunnissa, kuten siitä hihasta. Silti siinä ei ole tippaakaan vihaa tai kiukkua edes. Häntä heiluen, saalista esitellen se riepotti hihaa. Tarkoitus olisi kyllä jatkossakin ihan vähän edes puruttaa sitä hihalla, jos ei muuten niin pelkästään "motivointiin".

Ja jottei Rutun elämä ihan pelkkää treeniä ja hauskanpitoa olisi, se sai myös eilen Atelta tarhakoulutusta ;). Me kyllä Atea niin paljon poikien kanssa vaivataan joka asialla ja systeemillä että tarkkanahan tässä täytyy olla ettei toiselle tule mitta täyteen ;). Rutulla on yksinjäämisessä hieman ongelmia, jotka sitkeällä väännöllä on jo lieventyneet mutta matkaa on vielä...siksipä se ei myös jää tarhaan vaan tulee apinan lailla yli aidasta niin että heilahdus vaan käy. Se nimenomaan KIIPEÄÄ yli. Ei hyppää vaan laittaa tassut tarhan ristikkoon ja alkaa kipuamaan kuin tikapuita ylöspäin...mutta kyllä sellainen kaukosäätimellä varustettu suihkepanta on sitten kätevä! Jopa Rutun paksuun kaaliin meni tunnin jälkeen että jos nousee aitaa vasten, nenässä haisee ihan hirveälle. Kun koulutus tapahtui vielä kaukosäätimestä, ei se yhdistä ihmiseen sitä pahaa hajua/rangaistusta. Loistavaa!

Sitten tapaus sammakko...olin myöhään kotona eilen ja koska Ruttu oli ollut mukana matkassa, se ei enää käynyt iltalenkillä. Kirput sen sijaan oli ihan intoa täys ja pomppivat kuin mitkäkin sellaisella "tehääks jotain, tehääks jotain" ilmeellä. Eikun kirput pihalle, parit paikka -käskyn harjoitukset ensin ja sitten hihnat kiinni ja lenkille. Vauhtia riitti taas niin paljon, että jokainen joka väittää ettei chihuahua jaksa lenkkeillä tai ei pysy mukana vauhdissa, puhuu roskaa. Lenkki meni ihan normaalisti, viimeistä 500 metrin pätkää lukuunottamatta. Tiellä istui jättiläismäinen sammakko. Ainakin Nemon silmään se todella oli iso. Nismo veti sammakosta ohi miljoonaa, mutta Nemo pysähtyi istumaan sammakon eteen nenä n.10 cm päässä sammakon nenusta (onko niillä nenä, kuono vai mikä??) . Tokasin vaan että se on sammakko, jatketaan matkaa...mutta Nemo ei halunnut liikkua. Oisin mä tietysti saanut sen eteenpäin, jopa mun ääreist suuret hauikset jaksaa vetää 2,2 kg perässään mutta halusin katsoa mitä Nemo oikein meinaa ja odotin...ja odotin...ja vedin röökin..ja koko sinä aikana Nemo ei hievahtanutkaan, eikä myöskään sammakko. Siinä ne napotti toisiaan enkä mä tajunnu yhtään mikä siinä oli kuvio. Että ne näytti urpoilta..tuijottaa nyt keskellä tietä toisiaan. Olisi pitänyt olla kamera. En tiedä kuinka kauan se tuijottelu olisi jatkunut joten vedin Nemon loppujen lopuksi pois ja se vastahakoisesti kipitti loppumatkan kotiin. Kertoikohan sammakko jotain Nemolle? Ei se kyllä kurnuttanut...eikä Nemo haukkunut tai pitänyt muutakaan ääntä..tai sitten Nemo on katsonut TAAS lasten piirrettyjä ja ajatteli että jos se pussaa sammakkoa, tulee siitä kaunis chihutyttö :) .

Ankka ja sen pojat

Mä tein saman kuin ystäväni Elisa. Halusin paikan, johon laittaa ylös koirien treenejä. Harrastettavia lajeja kun on tällä "laumalla" muutama, niin tuppaa välillä unohtumaan että kenen kanssa hypittiin tänään ja mitä vai oliko tänään se päivä kun etsittiin metsästä tavaroita vai oliko se kuitenkin joku normi kenttäharjoitus vai häh? Siksipä Ate saikin luoda minulle blogin..ite en osannu kun en tosiaan koskaan aikaisemmin ole tällaista väsäillyt. Kirjoittanut olen kuitenkin aina.

Aluksi olisi ehkä hyvä purkaa tätä laumaa, kuka meistä on kukakin.

Minä olen siis Ankka, oikealta nimeltäni Hanna. En osaa sanoa tuliko Ankka-nimi siitä miten oudosti kävelen (viipottaen ja vaappuen, joustavalla askeltyylillä pomppien...), vai siitä miltä näytän ilman meikkiä...vai jostain läpästä, mutta joka tapauksessa se nimi on seurannut minua n.10 vuotta.

Itseä, omaa luonnetta ja ominaisuuksia on niin hankalaa kuvata, että jokainen, joka tätä joskus lukee, saa muodostaa minusta ihan omanlaisen käsityksen. Luulen että luonteeni paistaa kaikesta mitä kirjoitan ;).

Sitten perheeni...tavallaan olen kolmen koiran yksinhuoltaja..tavallaan en. Asun tällä hetkellä elämäntilanteestani johtuen siskollani, tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin asun siskoni pihalla olevassa mökissä. Mökissä minun lisäkseni pyörii, häsää ja säätää kolme uroskoiraa. Kaksi pitkäkarvaista chihuahuaa nimiltään Nismo & Nemo sekä bokseri Dino. Laumaani ja rotuvalintojani voisi kutsua ehkä erikoisiksi. Esittelen poikani, eli koirani kohta alla tarkemmin..

Kasvoin rotikoiden kanssa pienen ikäni ja silti valitsin ensimmäiseksi omaksi koirakseni chihuahuan. Erittäin loogista, eikö? Asuin tuolloin kaupungissa ja kaipasin jotain helppoa, jotain sellaista mitä olisi helppo kuljettaa mukana, jotain kaunista, mutta kuitenkin sellaista josta on lenkkikaveriksi. Täytyy sanoa että sain kyllä kaikkea muuta kuin jotain helppoa....huoh..

Eli...Nismo alias Mimmu, oikealta nimeltään Topolino Easy Living on syntynyt 5.10.2005. Mä aina sanon, että tässä on koira jonka pilasin ja myöhemmin korjasin. Rehellisesti sanottuna jos Nismo olisi iso koira eikä 3,9 kg kirppu, se olisi pitänyt lopettaa ajat sitten koska ei sitä olisi uskaltanut lähteä korjaamaan.




Kuvan ilme kertoo paljon :) . Nismo on äijä joka valojen sammuessa kuitenkin kaivaa mekon kaapista ja pukee äidin korkkarit jalkaan, täynnä tulta ja tappuraa omasta mielestään, mutta jos räjäytät vieressä trippipurkin..se saa sydärin. Arka siis ja pelkoagre tavallaan. Minä siis pilasin Nismon, lellin sen pilalle. Olin Nismon pentuaikaan sinkku...noh, mitähän voi kuvitella? Sinkkuna kaupungissa? Aivan...ja koira meni pilalle ;). Huomasin toki virheeni ja sain korjattua tuon pienen karvapallon joka puri, jota ei voinut käsitellä, rähjäsi hihnassa, ei totellut alkeellisintakaan käskyä. Kiinnostuin tuohon aikaa kouluttamisesta. Mua kiehtoi suuresti suoraan sanoen se valta, jonka ihminen voi ottaa koirasta. Tietysti olin valinnut seurakoiran, en työkoiraa, mutta silti halusin että se toimii ja saan laumanjohtajuuden itselleni. Työ Nismon kanssa alkoi sen ollessa 1-vuotias muistaakseni. Kiersimme kouluttajia, kursseja, tapaamisia yms...minä luin kirjoja ja opiskelin kaiken mahdollisen laumanjohtajuudesta. Sain liikaakin tietoa ja mokailin sen takia Nismon korjauksessa alkuun. Olin valmis tuloksiin vasta kun olin löytänyt kaiken sen tietomäärän keskeltä sen oman polun jota seurata ja napsia matkalla lisävinkkejä. Muistan päivän kun tein ensimmäisen ohituksen Nismon kanssa toisesta koirasta täysin onnistuneesti. Täysin kontaktissa. Täytyy sanoa että perkele kun se oli mahtavaa. Olin onnistunut, saanut haluamani tuloksen ja voi että se tuntui hyvältä!! Nismon kanssa joka oli koulutuksen alussa rähjännyt hulluna vielä satoja metrejä ohitettavan koiran jälkeen. Nismosta tuli koira ja me jatkoimme treenejä. Tein kaikenlaista perushauskaa ja hyödyllistä. Teimme luoksetuloja, kontaktiharjoituksia, leikimme ja olimme yhdessä. Me oltiin vihdoin tiimi jota minä kuljetin eteenpäin. Tästä syystä Nismolla ja minulla on erityisen vahva side. Pääsin sen pään sisään ja tein hirviökirpusta koiran. Nismon kanssa olisi tavoitteena suorittaa syksyllä BHA-koe. Agilitykentällä viihdymme myös..Nismon lempipuuhaa on kaikki mitä se saa tehdä minun kanssa kahdestaan. Huono paineensietokyky, mutta syttyessä loistava "työpari".

Sitten seuraava kirppu..Nemo, oikealta nimeltään Magic Minidog Lucky Boy. Nemo the lihava dalmatialainen on syntynyt 7.6.2006. Nemo ei ollut pentuna oikein nimensä mukainen, se oli kaikkea muuta kuin onnekas. Nemo kantoi kokkidi(mitenköhän se oikein kirjoitetaan?) bakteeria ja oli 2,5 - 3 kk ruiskuruokinnassa kahden tunnin välein. Täytyykö erikseen mainita että oli tuo pinna mulla HIEMAN tiukalla niihin aikoihin?



Nemo kun on myös pitkäkarvainen chihuahua, niin se on tuo kuvan pienempi otus. Kuvan rotikka on Demi joka asuu mun ex-miehen kanssa. Demi on välillä hoidossa, mutta kerron siitä jättiläisestä joskus myöhemmin.

Jos katsoo Nemon ja Nismon syntymäaikoja ja tietää että otin molemmat 10-viikkoisina niin voi päässä laskea että Nismo oli aikast pentu kun Nemo on tullut taloon. Nismo kun oli vielä suuri ongelmatapaus kuten yllä kerroin niin voi taivas...älkää ikinä ottako toista koiraa ennenkuin ensimmäinen on peruskoulutettu ja osaa marssijärjestyksen. Ei ollut helppoa ei...

Nemo on epätavallinen seurakoira. Se ei viihdy paikallaan vaan kaipaa jatkuvasti puuhaa ympärilleen. Lisäksi Nemo on äärimmäisen kiltti ja tottelevainen pieni otus. Nemo suoriutuu esimerkiksi esineruudusta siinä missä isotkin koirat jos se jaksaa kantaa esineen eikä maassaolevat varvut ole ihan hirveän korkeita ;). Säkää kun pikkuherrala on vain 15 cm (Aten mittaus) ja painoa 2,2 kg. Nemo on tokoillut pentuna ja nykyään se on parhaimmillaan agilityradalla. Agilitya on harrastettu heinäkuusta 2008 asti eli ihan tuore harrastus kyseessä. Molemmat, sekä minä ja Nemo, ovat syttyneet lajiin täysin. Koska Nemo ei ole nopein mahdollinen agikoira (koita itse juosta pehmeällä hiekalla muutaman sentin mittaisilla jaloilla ;) ), se on aiheuttanut sen, että minun on täytynyt riipaista lajia pintaa syvemmältä. Olen käynyt yksityisopetuksessa Petterillä Rakkibaarissa ja ryhmätreeneissä sekä Klaukkalassa Suskulla että Saukkolassa Marjulla. Se mitä muut saavuttavat nopeilla koirilla ajassa, täytyy minun yrittää tehdä sama ohjauskuvioilla. Olen tunteja ja päiviä steppaillut ilman koiraa hyppyesteen/esteiden ympärillä opetellen kuvioita ja toivonut ettei naapurit vie suljetulle. On meinaan hieman erikoisen näköistä juosta agilityradalla ilman koiraa, useana päivänä peräkkäin. Ei tietenkään lajia harrastaneiden mielestä, mutta muiden mielestä kyllä. Virallisissa ei olla vielä oltu koska minä olen idiootti ;). Vaadin täydellistä estevarmuutta ennen virallisia...hohhoijaa...;). Kolme möllistarttia on takana. Enemmän on tarkoitus kahmia. Ihan sen takia, että mä oon törkeä jännittämään. Oksentaminen ennen radalle menoa on ihan normaalia ;).

Nemo on kyllä helppo koira nyt kun se on "valmis". Aina hyväntuulinen ja sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nyt vaan virallisiin ja kisaura auki!!

Viimeisenä Dino alias Ruttu. Ruttu on ollut minulla helmikuusta 2009 lähtien ja on nyt reilun vuoden ikäinen uros ja bokseri tosiaan. Dino ei helmikuussa minulle saapuessa osannut edes istua, ei ollut sisäsiisti...Dino oli asunut siskollani jolla ei ollut sille aikaa joten hullu kun olen, otin sen itselleni projektiksi. Samalla tapasin Aten. Ate on Nupun koiraklubin TOKO ja PK kouluttaja, joka siis on Nummi-Pusulassa, Saukkolassa oleva koirakerho. Siinä vasta sitten erityinen mies. Mutta siitä joskus myöhemmin enemmän ;). Ei parane ihan hirveästi kirjoittaa, jos se vaikka ottaa nokkiinsa ;). Täytyy myös linkittää tuohon Aten Hiskin (hoffi uros) oma blogi...Muistan Aten ilmeen kun kerroin että haluan Rutusta kisavalmiin (TOKO) kahdessa kuukaudessa. Ate katsoi lievästi sanottuna epäillen hihnassa kiskovaa, yhtään käskyä osaamatonta otusta joka koohkasi joka suuntaan, mutta suostui ohjaamaan meitä. En varmaan koskaan osaa tarpeeksi antaa kiitosta siitä työstä, mitä Ate teki minun ja Rutun eteen. KIITOS! Ilman sitä ei oltais pärjätty, myönnän. Kahdeksassa viikossa Ruttu oppi sisäsiistiksi ja oli periaatteessa kisavalmis. Ja mehän osallistuttiin möllitokoon...joka meni täysin reisille. Mä jännitin, koira oli raakile...mutta mentiin ja mokattiin :). 69 pistettä....mutta treenit jatkuivat ja mä upposin entistä syvemmälle koiramaailmaan. Täytyy sanoa, että onhan se ihan eri koira. Saan ääretöntä tyydytystä onnistumisesta ja rakastan tehdä Rutun kanssa. Ei olla vielä uskaltauduttu uusiin TOKO kisoihin, edes mölleihin. Saamattomuuttahan se on suoraan sanoen, täytyisi vaan ilmoittautua.

Täytyy lisätä Rutusta myöhemmin kuva, nyt ei ollut koneella ihan mun loistavan kuvaustaidon takia...jäänyt noi kuvaamiset aina muille ja kuvat tietty siinä samalla.

Ruttu harrastaa tällä hetkellä TOKOa, PK-puolelta ollaan kokeiltu jälkeä ja viestiä sekä tietty tottispuolta ja esineruutua. Lelukilipää,vauhtivalopää Ruttu on omiaan kaikessa missä on lelu tai missä saa juosta täysiä. Tykkään tokoilla sen kanssa, mutta vaikka vihaisin tokoilua, olisi se Rutun kanssa pakollistakin että sitä saa kuriin ja nuhteeseen sekä rauhallisiin, tasapainoisiin suorituksiin.

Rutun kanssa vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Vaikka se on kooho, niin rakastan sen intoa tekemiseen. Mussa itsessäkin syttyy jokin kun näen koiran olevan todellisessa vireessä yhteiseen tekemiseen. Rutusta tulee vielä hyvä, kunhan se ensin päättää onk se koira, kenguru vai mikä.

Rutun paras ystävä Jeni on Elisan (niidenkin blogi täytyy linkittää!) hoffi tytteli. Jeni taitaa olla ainoa koira joka ymmärtää sen tyyliä leikkiä. Tassulla päähän ja täysiä menoksi. Ne on ihania veijareita yhdessä. Elisan ja Jenin kanssa me muutenkin säädetään kaikennäköistä. Muut kun makaa lauantai/sunnuntai aamuina krapulassa sängyssä, ollaan me jo kasilta keskellä metsää intoa täynnä tallomassa jälkeä, esineruutua tms...:). Muutenkin meitä on niin ihana porukka täällä koiraihmisiä.

Ja siis hei...kaiken tämän lisäksi mä käyn vielä töissä arkisin klo 8-16 ;). Kello soi siinä viiden aikaan aamusin ja nukkumaan menen iltaisin klo 23. Joskus väsyttää, mutta tämä on sitä mitä haluan tehdä, sitä mitä rakastan. Harrastaa koirien kanssa.