Ensin sylin täydeltä ONNEA rakkaalle urpolle mustalle. Neljä vuotta jo!!! Niistä hieman reilu kolme vuotta ollaan kuljettu yhdessä. Ylä- ja alamäissä, hyvinä ja huonoina päivinä. Aten kanssa ollaan niin monet kerrat pähkitty Wilmaa moneltakin kantilta, terveydellisesti ja koulutuksellisesti. Ei ole toista tällaista hoffia tullut vastaan, hyvässä ja pahassa.
Niin tärkeä, niin omalaatuinen, niin hölmö ja kuitenkin niin rakastettava. ONNEA WILMA!
Kakkua syötiin tietysti aamulla ja tällä kertaa se oli tehty kissanruoasta ja nappuloista. "Kynttilät" olivat vuosien mukaan saparopaloja. Hyvin maistui mustalle :)
---------------------------------
Eilen Nismon ja Nemon kanssa fyssarilla. Meidän luotofyssari ja ystävä Niina Sorvari otti pojat vastaan. Nismolle tämä oli eka kerta, hierojalla on käynyt. Nismo on jouduttu kouluttamaan uudelleen käsittelyyn ja voi miten sitä onkaan tahkottu. Minä olen sitä saanut käsitellä jo vuosia, mutta ei vieraat. Miten mahtavaa olikin eilen nähdä tulos kaikesta vaivasta. Herra Pim meinaan silmät ummessa nautti hoidosta eikä tehnyt pientäkään elettä edes siihen suuntaan että olisin epäillyt sen rähähtävän. Hyvä Nismo!
Vein pojat hoidettavaksi kun kylmät ilmat vetivät niiden selkälinjoja pyöreäksi. Nemolla tiesin sen olevan myös löysän polven lieveilmiö. Nismolla oli oikealla puolella selässä/kyljessä pientä kireyttä, ei mitään suurta ja kaikki muuten täysin kunnossa. Nemo sitten taas oli koko selän alueelta jumissa ja taas vino :( . Liikkeet vinot yms..Nemo on nini superkiltti että ei murahtele tai muutakaan, mutta näin että selkä oli todella kipeä. Niina sai sen kuitenkin hoidettua ja auki. Nemo on käynyt viimeksi elokuussa eli väli ollut nyt sen 5 kk suurinpiirtein. Nyt kuitenkin oli puhetta että 2 kk päästä uudelleen.
Ylpeä olin pienistä, niin hienoja poikia käytökseltään! Rakas Atekin oli mukana ja jeesasi hiippujen kanssa, kiitos :)
---------------------------------
Vetolenkkejä vyöllä jalan on tehty hurjasti. Nismo ja Nemokin ovat olleet toki mukana, mutta ei ihan vetureina ;). Vetopareina joko Iita ja Hiski tai Iita ja Wilma. Kavereina joko Kati ja rotikat tai Heidi ja beussit :) .Merkkarit menee tosi kivasti yksiin vauhdin ja voiman kanssa, Wilman kanssa täytyy ottaa toki fysiikka huomioon. Lumi tuo sille pehmeän alustan, mutta matkaa on sille niin hankala arvioida kun joskus se jalka vaivaa ja joskus ei. Hmh. Helppo olisi päättää olla ottamatta sitä mukaankin jos sillä ei pää menisi..mutta kun pää menee ja kroppa ei pysy mukana.
Mulla ja Hiskillä on ollut pieniä erimielisyyksiä siitä, kuka käskee ja ketä totellaan..Ei niinkään lenkillä/kylillä vaan ihan kotipihassa ja sen maastoissa. Hain ratkaisun tottiksen kautta ja näyttäisi toimivan. Sellaista turhaa mahtailua yms..ei sen suurempaa :)
Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....
Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti