Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

15.5.2014

Liitelyä ja tavoite

Minun ja Iitan ensimmäiset jälkikokeet on piirretty kalenteriin. Onko liian aikaisin mietitty? Ehkä, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Kokeet ovat syyskuun lopulla ja oma ajatus siitä millä asenteella lähdetään tuntuu hyvältä ja oikealta. Treenataan koko kesä ahkerasti, pidetään hauskaa ja kokeessa katsotaan missä mennään. En ole koskaan osallistunut pk-puolen kokeeseen ja päätin että on mentävä nyt ettei rima nouse turhan korkeaksi tällaisella jännittäjällä. Koe mihin tähdätään on hoffien rotumestaruuskoe, eli pitäisi mahtua mukaan.

Eilen oltiin liitelemässä ja voihan nenä, kirjaimellisesti..kun mun pitäisi muistaa tehdä ne alkuherättelyt että mitä ollaan tekemässä. Muutama huomautus haistelusta ja taas kuoriutui nopea agility-Iita esille. Tehtiin esteympyrää ja paljon on tekemistä että ohjautuisi itsenäisesti. Lähtöjä treenattiin myös, nousi herkästi seisomaan ja lähtee hiippailemaan. Palkkautui erinomaisesti lelulla, kunnon tapporavistusten ja murinoiden kera. Treenin toinen osa piti sisällää kontakteja ja Iita pääsi loistamaan, ne on sen ehdoton vahvuus. Päätin silloin Hiskin opettamisen jälkeen että seuraavalle opetan kunnon kontaktit ja nyt se näkyy todella upeina pysäytyksinä!!! Olen niin tyytyväinen :) . Sekä puomi että A, sinne menee ja sinne jää (se on ehkä ainoa miinus että jää niin voimakkaasti etten meinaa saada sitä pois). Treenattiin siis myös kontaktilta pois lähtemistä. Alkupöljäilyn jälkeen hyvä treeni!

Treeneistä suoraan lenkille Iitan, Nismon ja Nemon sekä Katin ja Rosmon kanssa. Ihmeen paljon tuli koiria vastaan ja siis hyvää harjoitusta jälleen, erityisesti Nismolle joka on herkkä haukkumiselle jos siihen antaa vähänkään mahdollisuutta. Pääosin oikein näppärästi meni vastaantulevien kanssa kaikki kolme! Tänään onkin Hiskin laatuaikaa, pääsee Pimu -ystävänsä kanssa pitkälle lenkille Pakkalan metsäteille.

Pennut kasvavat ja haisevat pahalle :) ! Ovat todella reippaita ja ahneita, kaikki! Ruokamäärää nostetaan koko ajan ja tuntuu että kaikki mitä lykkää nenän eteen katoaa nanosekunnissa pieniin massuihin. Eilen olivat taas ulkosalla kun keli oli iltapäivällä vielä niin hieno. Iita kävi eilen taas pentusia leikittä

Iitan treenikalenteria kohti tavoitetta täytyy alkaa uudelleen tarkastelemaan. Nyt vielä 3-4 viikkoa menee aktiivisiseti palleroiden kanssa, mutta keppien nostoa, jälkeä itseään ja noutoja ehtii hyvin :). Perusasentojen treenaaminen ruokakupilla näkyy jo parempana kropan käyttönä, jes! Samoin kaikkien tavaroiden nouto ja luovutus näkyy arjessa hyvin. Tuo nopeasti ja mielellään kun aiemmin se oli vähän sellaista "leikin yksin kun otat tän kuitenkin pois" -touhua. Se nenä täytyy vaan myös tottiksessa saada kuriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti