Koiramaista

Palaan sen verran edelliseen kirjoitukseen että tein sen luutilauksen, tilasin saman määrän kuin ennenkin..mutta tehty on..


Lauantaina päätettiin meidän porukan hallikausi agilityn osalta. Ystävät olivat ostaneet minulle lahjan ja kirjoittaneet ihanan kortin, voi vitsit sentään :) !!!

Tässä paidan etuosa. Ankka ja sen poikue:

ja takaosassa on teksti "Noi niin ryssii tän" :D . Olin niin otettu ja nauroin ihan hulluna tälle kotosalla, koko porukalla on samanlaiset! Kyllä nyt kelpaa kisata!

Iita liiteli ensimmäisen mölliratansa, aika pätevästi sanoisin! Sen kontakteista olen erityisen ylpeä ja nyt on löytynyt ohjautuvuuttakin kun kehitystä on tapahtunut. Esteiden luvussa vielä puutteita (ja monessa muussakin asiassa toki!) mutta yhteistyö alkaa löytyä. Lähdöt onnistuivat hyvin myös ja vauhtia on niin hurjasti enemmän kuin Hiskissä.

Nismo ja Nemo pääsivät myös liitelemään omaan tyylinsä :) . Nemolla oli niin huippuhauskaa taas esteillä ja Nismo...noh, huusi mennessään ja meni kovaa..

Tässä edellisistä treeneistä pari kuvaa, kiitos Ate kuvista!

Kiva hiippujen kanssa on touhuta kun ne niin kovasti innostuu kaikesta :)

Lumen puuttuminen masentaa kovasti...talven vedot jäi sitten kahteen kelkkavetoon, KAHTEEN???!!! Ja vielä on sen verran jäätä siellä täällä ettei bikellakaan pääse, eikä normifillarilla. Pöh. Niinpä vetolenkit on tehty ihan vyöllä ja liinoilla jalan.

Hiski ja Iita ovat todellinen vauhtikaksikko vetoliinoissa ja vyössä, ennemmin joutuu jarraamaan koko matkan kuin ainakaan kannustamaan.

Tänä aamuna oltiin Heidin ja koirien kanssa metsälenkillä - ihana reipas 10 km reitti lähtee Heidin ja Jukan kodin nurkilta! Eikä edes eksytty, etsittiin vaan polkua hetki ;) . Kiitos lenkistä ja kahvittelusta! Tässä lenkin jälkeinen kaverikuva:

Muut koirat jäivät Aten kanssa kotiin ja Nismo ja Nemo olivat rentoutuneet rankan viikonlopun jäljiltä. Nemo näkyy huonosti kuvassa, vaan osa turkkia, mutta Nismo ikuisti hienosti ihanan rennon olotilan.

...ja Hiski oli Aten kanssa metsä- ja pihahommissa:

Vielä ei tiedetä tuleeko pentusia Aten sijoitusnartulle, mutta lähempänä taas niitä uutisia :) .

Miten eteenpäin?

Arjesta puuttuu se musta..se on tuonut taloomme tietyllä tavalla balanssin koska sairas koira laumassa on aina erilainen kun muut neljä ovat terveitä. Ei se kuitenkaan tee siitä ikävästä yhtään sen pienempää. Ja ikävähän meillä on mustaa, se on selvä.

Tuntuu pahalta kirjoittaa tänne jostain muusta Wilman poismenon jälkeen. Ihan kun sellaiseen ei oikein olisi lupaa tai se ei olisi sopivaa.

..vielä pahemmalta tuntui niinkin arkinen asia meidän perheessä kuin luutilaus. On pitänyt jo monta päivää tilata, mutta tilaus on jäänyt alkumetreille, yksi syöjä puuttuu. Mulla on ollut tapana tilata hoffeille luita aina 21 kpl kutakin laatua (3x7). Nyt se määrä olisi typerä kun hoffeja on kaksi ja chihut syövät eri luita.

Tässä Wilmasta arkinen kuva. Sillä oli tapana tulla ihmisen päälle retkottamaan. Iitakin saattaa tehdä niin joskus, Hiski ei koskaan. Wilmalla se oli tapa.

Aten kanssa on paljon käyty läpi koko Wilman elämää ja sitä päivää kun se elämä päättyi. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että aika oli oikea. Wilma pääsi vielä omin jaloin lääkärille. Kuvista päätellen se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Ystävät ovat olleet tukena ja paljon on jo ehditty Wilmaa muistella.


Muiden kanssa on tehty paljon asioita kuten ennenkin. On käyty liitelemässä, vetolenkeillä, normilenkeillä metsässä ja pellolla sekä kylillä. Tehty temppuja, tokoa ja ilmottu kokeisiin. En halua laittaa niistä nyt tähän. Olkoon tämä tällainen välikirjoitus, lyhyt purkaus siitä miten oudolta tuntuisikaan kirjoittaa heti perään jostain muusta.

Ate rakas, sekä ystävät rakkaat, miten kiitollinen olenkaan että on saanut jakaa teidän kanssa tuntemuksia.

Eteenpäin..ehkä aloitan taas siitä luutilauksesta.

Meidän rakas Wilma 06.02.2010 - 07.02.2014

Mistä sitä alottaisi, mihin tämän kirjoituksen päättäisi?

Sovitut kuvat olivat eilen ja lopputulos sitä mitä olimme pitkään yhdessä Aten kanssa pelänneet. Nivelrikko oli edennyt vuoden takaisista kuvista paljonkin ja molemmissa lonkissa oli luupiikkejä. Kysyimme suoraan eläinlääkäriltä mitä voimme tehdä. Vaihtoehtoja oli kolme; 1. Reisilihasten katkaisu - tämä olisi EHKÄ 8 vkon toipumisen jälkeen tuonut vähän lisäaikaa. 2. Lääkitys - Wilma oli lääkityksellä niin kauan kuin elimistö kesti ja se oli pakko katkaista. 3. Lopetus.

Wilma retkotti pöydällä ja kuorsasi. Ate jätti sille hyvästit ja minä kumarruin sen eteen. Musta nenä liikehti ihan kuin se olisi minut tuntenut sieltä unen läpi. Ainakin haluaisin ajatella niin. Asettelin sen korvakarvoja nätisti ihan kuin se olisi ollut tärkeää ja suukotin tuota mustaa nenua. Kiitin kaikista yhteisistä vuosista ja kerroin että jos on tuonpuoleista niin nyt saat juosta siellä ilman kivun häivääkään. Nyt olet vapaa.

Saimme sentään viettää sinun syntymäpäiviäsi päivää ennen. Annoit meille ihan käsittämättömän paljon ja opetit sitäkin enemmän.

Kaikkesi annoit vaikka olit niin kipeä. Et koskaan ollut vihainen tai epäluotettava vaikka sinuun sattui. Etkä koskaan ollut huonolla tuulella. Niinäkin päivinä kun ontuminen oli pitkäaikaista heilutit vaan häntää ja olisit halunnut osallistua kaikkeen mitä tehtiin.

Laumamme on nyt erilainen, koti on erilainen..miten sitä odottaakin sitä tiettyä askelta kuuluvaksi nurkan takaa tai mustaa päätä tunkemassa kainaloon.

Hyvää matkaa rakas ystävä ja kiitos kaikesta.

Sankari ja fyssari

Ensin sylin täydeltä ONNEA rakkaalle urpolle mustalle. Neljä vuotta jo!!! Niistä hieman reilu kolme vuotta ollaan kuljettu yhdessä. Ylä- ja alamäissä, hyvinä ja huonoina päivinä. Aten kanssa ollaan niin monet kerrat pähkitty Wilmaa moneltakin kantilta, terveydellisesti ja koulutuksellisesti. Ei ole toista tällaista hoffia tullut vastaan, hyvässä ja pahassa.

Niin tärkeä, niin omalaatuinen, niin hölmö ja kuitenkin niin rakastettava. ONNEA WILMA!

Kakkua syötiin tietysti aamulla ja tällä kertaa se oli tehty kissanruoasta ja nappuloista. "Kynttilät" olivat vuosien mukaan saparopaloja. Hyvin maistui mustalle :)

---------------------------------

Eilen Nismon ja Nemon kanssa fyssarilla. Meidän luotofyssari ja ystävä Niina Sorvari otti pojat vastaan. Nismolle tämä oli eka kerta, hierojalla on käynyt. Nismo on jouduttu kouluttamaan uudelleen käsittelyyn ja voi miten sitä onkaan tahkottu. Minä olen sitä saanut käsitellä jo vuosia, mutta ei vieraat. Miten mahtavaa olikin eilen nähdä tulos kaikesta vaivasta. Herra Pim meinaan silmät ummessa nautti hoidosta eikä tehnyt pientäkään elettä edes siihen suuntaan että olisin epäillyt sen rähähtävän. Hyvä Nismo!

Vein pojat hoidettavaksi kun kylmät ilmat vetivät niiden selkälinjoja pyöreäksi. Nemolla tiesin sen olevan myös löysän polven lieveilmiö. Nismolla oli oikealla puolella selässä/kyljessä pientä kireyttä, ei mitään suurta ja kaikki muuten täysin kunnossa. Nemo sitten taas oli koko selän alueelta jumissa ja taas vino :( . Liikkeet vinot yms..Nemo on nini superkiltti että ei murahtele tai muutakaan, mutta näin että selkä oli todella kipeä. Niina sai sen kuitenkin hoidettua ja auki. Nemo on käynyt viimeksi elokuussa eli väli ollut nyt sen 5 kk suurinpiirtein. Nyt kuitenkin oli puhetta että 2 kk päästä uudelleen.

Ylpeä olin pienistä, niin hienoja poikia käytökseltään! Rakas Atekin oli mukana ja jeesasi hiippujen kanssa, kiitos :)

---------------------------------

Vetolenkkejä vyöllä jalan on tehty hurjasti. Nismo ja Nemokin ovat olleet toki mukana, mutta ei ihan vetureina ;). Vetopareina joko Iita ja Hiski tai Iita ja Wilma. Kavereina joko Kati ja rotikat tai Heidi ja beussit :) .Merkkarit menee tosi kivasti yksiin vauhdin ja voiman kanssa, Wilman kanssa täytyy ottaa toki fysiikka huomioon. Lumi tuo sille pehmeän alustan, mutta matkaa on sille niin hankala arvioida kun joskus se jalka vaivaa ja joskus ei. Hmh. Helppo olisi päättää olla ottamatta sitä mukaankin jos sillä ei pää menisi..mutta kun pää menee ja kroppa ei pysy mukana.

Mulla ja Hiskillä on ollut pieniä erimielisyyksiä siitä, kuka käskee ja ketä totellaan..Ei niinkään lenkillä/kylillä vaan ihan kotipihassa ja sen maastoissa. Hain ratkaisun tottiksen kautta ja näyttäisi toimivan. Sellaista turhaa mahtailua yms..ei sen suurempaa :)

Jäällä

Tänään vuoden eka veto kicksparkilla!

Voi sitä innon määrää sekä jalaksien päällä että vedossa, koirat ja ihmiset ihan fiilareissa :). Heidin ja Turren kanssa oltiin Vihdissä, mulla veturina Iita. Alusta ei ollut paras mahdollinen kun jään pinnalla ei juurikaan ole lunta eikä se vähäkään ole pinnassa kiinni kovin kaksisesti. Ja koska oli vuoden eka veto niin ei kannustettu vaan koitettiin mennä suhteellisen rauhallisesti. Lähtö oli silti melkoisen räjähtävä koska koirat aloittivat jo innostuneen tepastelun kelkat nähtyään. Pidettiin tauko puolessa välissä ja päästettiin koirat irti. Mikäs siinä oli hienossa säässä jäällä hörppiä juomaa ja naureskella koirille, jutustella ja fiilistellä. Kokonaismatkaa kertyi 10 km. Hyvä reissu! Ja mähän olen hysteerinen jään päällä, mutta Heidi on hyvä vakuuttelemaan eikä kyllä talvinnut lainkaan pelätä että putoaisi jäihin :)

Eilen agitreenit ja Iita harjoitteli pakkovalsseja ja takaaleikkauksia. Treenasin myös Pimun ja Turren poikkeuksellisesti. Kaikki kolme ovat niin kovin erilaisia joten oli vaikea saada välillä ajatuksesta kiinni. Iita kulki oikein mallikkaasti kunhan sain iskostettua että kontaktiesteille ei mennä ennen luvan saantia. Pakkovalssit onnistui Iitan kanssa todella hyvin, takaaleikkauksissa jäi tekemisen varaa, laitettiin hautumaan..pikkujuttuja ja paljon palkkaa. Lähtötreeniä myös koska pirulainen sieltä mielellään hiippailee. Kepit pitäisi ottaa ihan tosissaan työn alle, on vähän jäänyt. Maija oli leiponut muffinsseja ja keittänyt kahvit, aikasten kiva :).

Ihanaa että pakkaset laskivat taas siedettäviin lukemiin! Lenkkeilty on ahkeraan mutta vähän vaihtelevilla kokoonpanoilla kun Wilma ei ole nyt ollut mukana kuin metsä/peltolenkeillä. Hiski ja Iita ovat olleet toisena parina, Nismo ja Nemo toisena. Wilman ontuminen on taasen loppunut, kokeillaan tällä vkolla miten kestää hihnaliikutusta. Nismo ja Nemo eivät ole tottuneet todellakaan vaatteisiin, joten niiden järkytys oli suuri kun kovien pakkasten aikaan vedettiin takit niskaan ja töppöset jalkaan. Kuvassa oikein pirteät rakkaat mutta siinä ei näykään taustaa eli minua joka heilun hulluna namien kanssa että saan iloisen ilmeen pieniltä.

Nismo ja Nemo ovat päässeet myös toteuttamaan itseään erilaisilla naminpiilotuksilla, piiloleikeillä, älyleluilla....ja erityisesti Nemo on loistanut kaikessa mistä voi naksutella. Se tarjoaa erilaisia temppuja ja asioita ihan hulluna ja kun keksii mistä naksauksen saa niin voi sitä riemun määrää. Tällä samalla taktiikalla on harjoitettu sen syviä lihaksia tasapainotyynyn päällä. Nismo ei voi käsittää miten joku voi hössöttää sillä lailla ja katselee Nemoa pitkin nenän vartta, tulee mun viereen ja käy ylväästi siihen makaamaan.

Turku KV ja tarinaa Wilmasta

Me oltiin Iitan kanssa harjoiteltu miten siellä kehässä ollaan. Lähinnä treenit olivat minulle koska Iita vaan on niin helppo. Jos sille sanoo "seiso" ja asettelee jalat miten ne haluaa niin siinähän se töröttää korvat hörössä ja odottaa koska saa palkkaa.

Tässä Ate rakkaan ottama kuva todistusaineistoksi että siellähän me oltiin.

Tuo vapaana esittäminen (miten Ate esittää aina) tuntuu itsellekin luonnolliselta ja ihan hyvin se kuvankin mukaan onnistui. Tuomari tuumasi "hello" kun mentiin kehään ja muuta se ei sitten tuumannutkaan kuin kirjurille :D . Liikkeet katsottiin yksilöarvostelussa ihan kulmasta kulmaan juoksemisella, ei lainkaan ympyrää..pöh ja me oltiin valmistauduttu paahtamaan ihan täysiä pari kierrosta.

Iita sai sinisen eli EH:n ja erinomaisen arvostelun. Minua tietysti miellytti meidän yhteisen urheiluharrastuksen takia erityisesti arvostelussa kahteen kertaan mainittu "hyvässä kunnossa". Kaikki muu oli oikein hyvää, mutta on pieni. Onhan se pieni, mutta menee se sentään rotumääritelmään ja meidän mittauksien mukaan n. 2 cm ylikin alarajan eli on muutaman millin vajaa 60 cm korkea. Iita käyttäytyi muutoin oikein esimerkillisesti, mutta hänen reppuun ei tarvinnut tunkea kenenkään vieraan koiran. Koska kyseessä on Iita se sanoo asiasta nätisti, mutta sanoi kuitenkin..Muutoin se on niin rento tapaus, ihana Iita.

Wilman fysiikan kestosta kirjoitinkin viimeksi ja ei olisi pitänyt. Se on nyt ontunut ja ei ontunut noin viisi päivää. Onko se tämä pakkanen, onko se liukastunut, onko nivelrikko edennyt, onko jotain muuta, luupikkiä? Se on ollut muutaman päivän poissa hihnalenkeiltä ja lenkkeillyt vapaana pelkästään ajatuksella että päästään pian takaisin kotiin jos alkaa ontumaan..ja sen takia on jouduttu kääntymään takaisin kotiin. Osan lenkeistä se on jättänyt ihan suosiolla väliin. Kaikkein tyhmintä siinä on se, että ei se ymmärrä olevansa kolmijalkainen. Ontuminen painottuu nimenomaan jälleen sinne oikeaan takajalkaan missä nivelrikko pahempi. Meillähän normisti hoffit tarhailee päivisin pakkasten mukaan, mutta nyt kun on ollut niin kylmä niin ovat olleet sisällä. Eli ei ole siitäkään johtuvaa.
Wilma on menossa kuviin 7.2. perjantaina, päivää sen jälkeen kun on ehtinyt täyttää 4-vuotta. Taas katsotaan mitä kuvat näyttävät ja tehdään päätöksiä sen mukaan. Kipulääkkeitä ei enää voi täyspäiväisesti aloittaa, ei kestä maha eikä muutkaan sisuskalut :( .

Wilma on muutenkin niin erilainen koira, hyvässä ja pahassa. Sille ei pysty opettamaan asioita kuten muille, se oppii omalla tavallaan pitkäjänteisellä näyttämisellä. Hermot sillä on huonot ja sitäkin mietitty onko se kivuista, vai onko muutakin? Se oppii vain pienellä "ajatusalueella" ja yksin väärä liike, sana tai tyyli niin se leijailee poissaolevaan omaan maailmaansa ja menee lukkoon. Siltikin se on meidän rakas urpo musta, se joka tunkee pään kainaloon kun on ensin juossut talon päästä päähän taas kuudetta kertaa peräkkäin. Se joka juoksee edelleen joka aamu päin meidän keittiön porttia vaikka on osunut siihen muutamat sata kertaa eikä muista sellaista ollenkaan. Se on niin omalaatuinen ja tärkeä. Molemmat meistä tietysti varautuu pahimaan tuolle päivälle, mutta katsotaan mitä tapahtuu.

Paljon on Wilman kanssa tehty siitä kun se meille tuli noin yhden vuoden ikäisenä. Se oli silloin arka, pelkonäykkijä ja aivan kammottavassa kunnossa. Melkein eläinrääkkäystapaus. Tajuttoman laiha, kyttyräselkäinen kyräilijä jolla ei ollut mitään käsitystä miten olla ihmisten kanssa. Ainoa minkä se yhdisti ihmiseen oli ruokakuppi ja siitä me nappasimme sen punaisen langan - kuppi kainalossa treenattiin arkiasioita ja paljon. Wilma sosiaalistettiin uudelleen niin ihmisiin kuin toisiin koiriin, autoihin ja muuhun liikenteeseen, halleihin, liukuoviin, lapsiin, kissoihin....aivan kaikkeen. Wilmalle opetettiin hoitotoimenpiteet kun esimerkiksi kynsien leikkaaminen oli ihan mahdotonta, nykyään se tarjoaa tassua kun kuulee kynsisakset. Koira alkoi muuttumaan niin ulkoisesti kuin henkisesti ja pikkuhiljaa oli lisätty ohjelmistoon myös ihan lajitreenejä tokon ja rallyn osalta. Sitten allkoi ontuminen ja kuvat paljastivat karmaisen totuuden lonkista ja molemminpuolisesta nivelrikosta. Kaikki treenaaminen yms vaihtui koiran hoitamiseen, aloitettiin kipulääkkeet, vietiin fyssarille, syötettiin nivelaineita, öljyjä, tehtiin liikuntasuunnitelma että saadaan lihastukea lonkkiin yms yms yms..kunnes meidän oli pakko todeta, että kipulääkkeet on lopetettava kun ei koiran sisuskalut kestäneet niitä enää...ja odotettava..se on kaikkein hirveintä..kun toisena päivänä ei tietoakaan kivuista, toisena päivänä ontuu. Alkaa se järjetön pomputtelu siitä koska on aika antaa periksi, koska koiralle on parempi päästä pois. Ja onko joku muu outo käytös oikeasti kipua, onko me etsitty vain ontumista? Kauheasti kysymyksiä ja pyörittelyä..ja sitten vain huomaa että vuodet ovat kuluneet, Wilma tosiaan täyttää pian 4-vuotta.

Kävi miten kävi, Wilma on ollut meille suuri opettaja monessakin asiassa ja haastanut meidät molemmat etsimään erilaisia koulutusmetodeja. Sillä on kaiken sen hökeltämisen alla kultainen sydän.

Päivänsankaria, liitoa, mätsäri..ja pentusuunnitelmia!

Onneksi muistettiin kakku oikeana päivänä ja Facebook-onnittelut oikeana päivänä. Nyt päivän myöhässä täällä toivotellaan rakkaalle Iitalle erinomaisen hyvää 2-vuotis syntymäpäivää!



Iitassa on varmasti virheitä, mutta minä itse tykkään siitä ihan hirveästi. Iita on luonteeltaan äärettömän yksioikoinen ja reilu, ei mitään turhaa ylimääräistä. Se on aina hyväntuulinen, energinen ja sopeutuu kaikkialle missä tähän mennessä sen kanssa on tullut oltua. Uudet asiat se ottaa vastaan järkevästi ja on todella utelias. Ahne pirulainen, saalisviettiä ehkä liikaakin, taistelutahtoa vähemmän. Hiukan ohjaajapehmeä, mutta kuitenkin sitkeä yrittäjä. Sen kanssa arki on helppoa ja harrastaminen mukavaa. Siinä on vauhtia ja iloa. Oikein ihana ystävä!

Käytiin lauantaina taas liitelemässä vakivuorolla Lohjalla. Iita harjoitteli lähtöjä (pysyi!) ja valsseja sekä twistiä ja niistoja. Kontaktit vetää sitä ihan hirveästi ja kun alasmenot on hyvällä mallilla niin ei tehty niitä lainkaan. Hyppytekniikkaan pitäisi keskittyä enemmän, otetaan se työn alle. Muutoin ohjeutui oikein mukavasti! Rengastakin hieman ja muuri ekaa kertaa täyskorkeana. Ei ollut ongelmaa kummassakaan. Periaatteessa se olisi valmis mölliradoille...periaatteessa..mutta ehkä hoidetaan tuo hyppytekniikka kuntoon ja haetaan ohjautuvuutta sekä radanlukutaitoa vielä.

Nismo ja Nemo olivat treeneissä rallattelemassa ja Nismo teki tokoa..ja huusi niin perkeleesti, ärsyttävää.

Sunnuntaina Ate oli tuomarina taasen mätsärissä (isoille roduille) joten ajattelin että ilmoitan Nismon ja Nemon omaan luokkaansa eli pieniin aikuisiin. Nemo on kyllä sellainen väkkärä, että tuomariakin nauratti kun kysyi ikää ja vastasin että täyttää tänä vuonna 8...ei kuulemma ihan siltä vaikuta - miten niin :D ??? Nemo kun ei ole mikään kehäkettu (eikä Nismokaan) niin itse esiintyminen olisi voinut mennä paremminkin. Mattoa oli Nemon mielestä kiva imuroida kun siellä oli nameja ja kun huomautin niin tarjosi perusasentoa ja kun se ei auttanut niin meni maahan ja ponkaisi siitä ilmassa 360-astetta ympäri. Pöydällä Nemo olikin sitten sitä mieltä että eläinlääkäri tulee! Koska se on niin kiltti niin laskee vaan hännän alas ja laittaa korvat luimuun, siinä se. Mä kuitenkin päätin että se täytyy kouluttaa pois vaikka ei enää menisikään. Kurjaa että kokeuksien takia muuten reipas koira menettää tuollaisessa tilanteessa toimintakykynsä. Nismo olikin reipas esiintyjä ja häntä heiluen tepasteli kehässä. Tuomari sai yhden mulkaisun, mutta muuten häntä heiluen otti käsittelyn vastaan. Seisoikin ihan jees, siitä ei ole hajua oliko se esitetty yhtään niinkuin chihu kuuluu esittää ;). Molemmat nappasivat sinisen nauhan joten Kati (kiitos!) esitti sitten Nemon ja minä Nismon kanssa perässä. Molemmat pääsivät jatkoon, mutta Nemo ei sijoittunut, Nismo lopulta pienten sinisten kolmas. Hienoja kirppusia. Mä myös ekräsin varmasti jälleen faneja kun huomautin muutamalle, että en halua heidän koirien työntävän neniään minun koirien häkkeihin. Yhden mielestä se oli koiran sosiaalistamista?! Se että se on omassa paikassaan nätisti silloinkin kun jonkun vieraan nenä menee ristikosta läpi??

Lauantaina kävimme myös tsekkaamassa Aten valitseman uroksen Aadalle, Hiskin tytölle joka on sijoituksessa. Urossuunnitelma sitä myöten lopullisesti varmistui ja näillä näkymin jos kaikki menee hyvin, on meillä keväällä kotosalla hoffipentusia! Ate julkaisi pentusuunnitelman jo itse niin uskallan sitä mainostaa ;). Uroksena siis Nugadogin Gentleman - merkkivärinen, käyttövalio uros. Jos minulta kysytään niin siinä oli hoffilla luonne kohdillaan. Vahti taloa, mutta kun oma ihminen oli kotona niin vahti loppui siihen kun tulimme sisälle. Se oli äärimmäisen tasaisen ja varman oloinen, rauhallinen. Ei mikään suuhun tunkija, mutta toki käsiteltävyys kunnossa ja avoin. Kuitenkin harrastuksissa innokas, tehokas ja nopeasti syttyvä. Luonne miellytti suuresti!

Lumi saapui vihdoin meillekin ja miten mahtavaa on ottaa lenkiltä sisälle puhtaita koiria! Vielä pari senttiä niin kelkkakin kulkee!

Lumen myötä mun uudet Icebugit pääsivät testiin ja suosittelen lämpimästi. Mulla Speed malli kun halusin köykäsen kengän jolla pystyy mennä pitkiäkin matkoja joko jalan tai kelkalla. Kenkä oli ensinnäkin lämmin ja kevyt, miellyttävä kävellä..mutta se pito!! En olisi koskaan osannut odottaa että ne oikeasti noin hyvin pitävät vaikka ystävätkin ovat niitä hankkineet. Jalka ei lipsunut kirkkaallakaan jäällä senttiäkään mihinkään suuntaan, ei livennyt alta, ei päässyt liukumaan et mitään. Aivan unelmat! Hetki meni ennenkuin uskalsi niihin luottaa, mutta tänä aamuna jo Hiskin kanssa tallusteltiin ilman luottopulan häivääkään.

Wilmasta on tullut lenkeillä Iitan aisapari, toivottavasti fysiikka kestää. Eihän me Wilmaa oteta mukaan yli 10 km lenkeille, silloin lähdetään Iitan ja chihujen kanssa vaan ;) . Lyhyemmät matkat se on kestänyt hyvin eikä ontumisia ole ollut. Ruoka siihen tarttuu vähän huonosti..koko ajan nostetaan määrää ja monipuolisesti on nappulaa ja lihaa ja kotiruokaa, luita lihalla ja ilman. Silti musta tuntuu että se vaan laihtuu??

...ainiin! Perjantaina tuli ihan kuohuviiniä juotua, mun kohalla sitä voisi pitää jo uutisena ;) . Kiitos ystävät hauskasta illasta!