Viime viikko meni treenien puolesta aika vahvasti agilityn parissa. Atesta oli suuri apu joka on aika erikoista, koska se ei itse tosiaan harrasta koko lajia :) ! Myönnän myös, etä ärsytystä SAATTOI nousta pintaan kun se antoi neuvoja jotka vielä toimivat hyvin....mutta kiitollinen olin kuitenkin :) ! On niin ihanaa treenata yhdessä kun nuo koirat ovat iso osa arkea kuitenkin.
Nismo & Nemo treenasivat viime viikolla kentällä kolmena päivänä. Nemo otti taas tuplarima hyppyjä eikä MITÄÄN ongelmia taaskaan hyppykorkeudessa vaikka korkeus oli minien maksimi. Laskettiin sitten tuplarimoista alempi jo ihan maan tasalle silmänlumeeksi eikä silti alittanut vaan hyppäsi hyvin. Ei jäänyt ponnistelemaan tai arpomaan. Kokeilin myös olla edellä, lähettää, sivusta työntää, sivusta ohjata, lähettää takaakiertoon, enkä huomannut missään minkäänlaista eroa hyppyyn, kaikki meni ilmavasti eikä ollut epävarmuutta. Tavallaan tylsää koska nyt en osaa paikantaa ongelmaa..enkä uskalla ottaa tuplarimaa pois..miksi se sitten alittaa jos hyvin pääsee ylikin? Onko vaan helpompaa mennä ali? Ärsyttävää koska en voi ilmoittautua kisoihin ennen kuin saan varmuutta lisää hypyille. Meneekö ongelma sitten taas ajan kanssa ohi? Lisäksi jokainen ratahan alkaa pakosti hypyllä, joten onko kiva ilmoittautua ja keskeyttää ekan esteen jälkeen koska en voi missään tapauksessa antaa sen mennä ali enää edes sen yhden radan verran...voi tuska..Kepit meni taas hyvin ja kestää jo vähän kauempaakin lähetystä ja pujottelee itsenäisesti. Miksi en taaskaan treenannut väärää puolta? Keinulta Nemo on alkanut peruutella joten sitä vahvistelin myös ja sain pysymään nameilla ja odota käskyllä. Sitä selkeästi arveluttaa koko keinu kun se alkaa laskea, joten taidan kaivaa jostain kätköistä taas käyttöön rakentamani levyn palan, jossa pohjassa puolikas pallo ja palkkailen tasapainoilusta.
Nismo touhusi keppien kanssa ja harjoitteli takaakiertoa. Aika nopeasti hokasi keppien idean ja vaikka joudun puoliksi peruuttaen sen kanssa ne vielä menemään, se askelluksesta päätellen nappasi idean pieniin aivoihinsa kuitenkin ihan hyvin :) ! Takaakierrossa meille sitten tulikin erimielisyyksiä. Paikallaan lähetys ei onnistu sillä..se ei paikaltaan irtoa vaan kuumenee ja alkaa räksyttää. Mä en kestä sen rumaa ääntä joten otettiin vauhtia ja johan alkoi toimia! Taas harmittelin Nismon paineensietokykyä ja epäsosiaalisuutta...se olisi niin paljon nopeampi kuin Nemo ja itsenäisempikin tietyllä tavalla. Nemo taasen tottelevaisempi, yhteistyökykyisempi ja teknisesti huomattavasti taitavampi.
Nismo noin muuten on ollut oikein ihanasti..kaikki stressi muuttamisesta, alkuvuoden epätasaisuudesta ja Rutusta on selkeästi väistynyt. Se on huomattavasti enemmän kartalla taas itse arjessa ja on tottelevaisempi kuin ikinä. 100% varmaa "seurakoiraa" en saa siitä koskaan, mutta se tykkää Atesta, pojista ja Hiskistäkin ja pitää nenunsa kiinni yleisillä paikoilla missä on paljonkin koiria, se riittää mulle. Tuittupäinen se tulee olemaan aina, mutta on käsiteltävissä ja tottelee. Sen kanssa on ollut nyt myös huomattavasti kivempaa ja antoisampaa harrastaa. Mimmu <3
Ruttu oli piipahtamassa keskiviikkona ja lauantaina. Se on niin muuttunut koira. Se on rauhoittunut huomattavasti, mutta on tiivis, innokas ja hyvä työpari tokossa kuitenkin. Ei siis lainkaan mitään flegmaattisuutta vaan sellaista aikuisen ja hyvinvoivan koiran tyyneyttä. Olen niin onnellinen sen puolesta. Samalla olen hirveän surullinen, koska tiedän ettei se voi olla Katilla talvea pidempään. Mites sen jälkeen? Voinko osittain riistää siltä sen kuuluvuuden johonkin? Miten ratkaisen pääni sisällä ongelman suuresta kiintymisestä Ruttua kohtaan ja samalla suuresta kunnioituksesta ja tiedosta, että sen kuuluu ansaita jotain parempaa mitä minä pystyn sille tarjota? Aina se välittäminen ei vain riitä...jos ei ole puitteita :( . Ruttu on niin hirveän paljon minulle. En osaa sitä selittää...muistan millainen se oli tullessaan, miten paljon se vaati. Miten paljon mä purin hammasta, itkinkin joskus, hakkasin päätä seinään, onnistuin ja tänäpäivänä näen kaiken sen työn tuloksen. Kun se ruttanalla kuonollaan katsoo muhun ja paiskaa tassulla...muhun sattuu. Haluan tarjota sille parhaan mahdollisen elämän, koska se sille kuuluu. Surulliseksi minut tekee se etten itse pysty sitä tarjota. Toisaalta tiesin että luopumisen hetki tulee joskus. Rutun alkuperäinen tarkoitus oli kouluttautua mun luona ja sen jälkeen etsiä uusi, pysyvä koti. Miksi kiinnyin? Miksi venytin niin pitkään? Voi kun aina osaisi tehdä oikein :(. Lisäksi se että päätös on vaikea niin ahdistaa kun ihmiset arvostelevat. Kun joku näkisi mun sydämeen ja tietäisi miten paljon tämä asia on vaivannut ja mitä sen eteen on tehty..
Huoh....
Tosiaan eilen olimme Aten, kirppujen ja Hiskin kanssa Liedossa ATT-areenalla. Oli tosi kivaa kun Ate oli mukana. Sai jutella ja purkaa ajatuksia ja naureskella ja olla vaan yhdessä :). Olin ilmoittanut Hiskin kahteen starttiin. Tarkoitus oli saada edes jokin tulos, mutta hylkyhän sieltä molemmista radoista napsahti. Ensimmäinen rata oli ihan kamalaa katsottavaa...Ate otti molemmat videolle ja teki oikeen pahaa katsoa. Miksi mun pitää mennä niin paniikkiin kisoissa? Näytän radalla ihan siltä etten tiedä yhtään mitä teen. Molemmat radat olivat tilavia ja hauskoja. Ensimmäinen rata meni oikein hyvin puomin jälkeiselle hypylle asti. Jäi lähtöön hyvin ja tuli käskystä. Hyppy, hyppy, pieni tönäisy ja hyppy, jonka jälkeen puomi. Tuli puomille hyvin, meni nätisti ja kuunteli! Puomin alastulo ok, samoin ylösmeno. Päästin (aivan, miksi??!!!) sen kontaktipinnalta ryysäämään ja ohjasin huonosti..ohitti hypyn ja haki sen takana olevaa putkea, kutsuin takasin, käänsin hypylle ja lähetin putkeen, meni hyvin. Renkaalle jäin varmistelemaan ihan turhaan, tuli hyvi putkelta ja meni renkaan, mutta siitä johtuen olin sitten kepeillä myöhässä. Mun hitaudesta johtuen tulikin sitten jos jonkilaista pomppua ja turhautumista, väärät kepit ja karkasi A:lle...kutsuin pois ja keskeytin radan. Ajattelin että turha sitä on päästellä omia reittejään menemään vaan vihelsin pelin poikki. Jäi harmistus...miksi takkusin, hidastelin, jäin miettimään, päästin kun ei pitänyt, ohjasin huonosti..miksi tein TAAS niitä virheitä mitä teen aina paniikissa? Treeneissä ei ole koskaan tällaisia ongelmia.
Toinen rata oli edellisestä melkein kopio mutta ns. väärinpäin. Lähtöön jäi hyvin ja kun käännyin katsomaan sitä, näin jo Hiskin ilmeessäkin sitä intoa mikä sillä on treeneissä. Jätin kahden esteen taakse jonka jälkeen putki. Lähti hyvin ja käskystä, putkeen meni hyvin. Mulle tuli kiire putken toiseen päähän ja puolenvaihtoon. Olin aika lähellä putkea koska pelkäsin sen karkaavan A:lle. Hyppy ja kepit. Kepeille ehdin hyvin ja annoin liioitellun käsiavun varmistellakseni, ei virheitä. Muuri jonka jälkeen hyppy. A:n vetovoima meinasi kasvaa taas liian suureksi enkä ottanut tarpeeksi käteen..ohitti hypyn, palasi käskystä, hyppäsi josta A. Ei kontaktivirheitä. Hyppy ja hyppy josta keinulle..pysähtyi seis-käskystä, mutta vauhtia oli liikaa, kevyt keinu ja lopputuloksena liukastuminen ja rämähdys. Kompasteli, ei näyttänyt loukkaavaan eikä tullut virhettä. Rengas ja putki johon tein takaaleikkauksen, onnistui hyvin! Putkelta hyppy jonka jälkeen puomi. Puomilla teki stopin ja hyppäsi ylösnousulta alas. Käskin uudestaan ja taas kielto. Pelästyi siis kuitenkin keinua koska puomi (A:n rinnalla) on ollut sen lempiesteitä. Keskeytin enkä pakottanut, kehuin ja juoksutin pois radalta. Rapsutteluja kauheasti, mutta ei paapomista. Luu ja autoon. Vitutus....siitä miten en osannut näyttää taas yhtään mitään osaamista, en ollut oma itseni enkä koiralle reilu...meillä alkaa tehotreenit tällä viikolla ja seuraavat kisat on sitten tammikuun 2. pvä Hyvinkäällä. Josko siellä sitten? Toivottavasti...
Reissu oli muuten kyllä mukava. Mä oisin varmaan synkistelly kaiken ajan jos Ate ei olisi ollut hauskuuttamassa ja jakamassa kisapäivää mun kanssa. Iso kiitos siis! Varsinkin kun sillä saattoi HIEMAN olla huono happi duuninsa pikkujoulujen jäljiltä ;). Sen siitä saa kun ottaa sen yhden ylimääräisen ;).
Kohta olisi joulu...onneksi Ate otti aamulla joulukinkun puheeksi, se siis tarkoittaa sitä, että kukaan ei oo laskenu sen varaan että mä osaisin sen paistaa :D !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti