Suunnitelmia...mietteitä...

Mä oon nyt ottanut uuden käytännön JOKAISELLE illalle Nismon ja Nemon kanssa. Ne tokoilee aina 10-15 min ennen iltaruokaa molemmat. Tehdään nimeomaan niitä vaikeita juttuja ja pääosassa tässä on Nismo mutta Nemo touhuaa siinä sivussa ihan motivaation merkeissä. Mä en ole hukannut haaveitani Nismon BH kokeesta, olisihan se ensimmäinen chihu joka sen Suomessa suorittaisi ainakin käsittääkseni :) ? Ja varmaan viimeinenkin..ei tuo maasta 20 cm korkeudella olevan koiran palkkaaminen oikeaan aikaan ja kontaktin säilyttäminen vaan niin helppoa ole. No ei, vakavissaan haluan omalla toiminnallani luoda uskoa myös muihin pikkukoiran omistajiin. Kyllä niilläkin voi harrastaa ja tehdä.

Nismohan ei mene maahan. Siis kyllähän se nukkuu ja leikkii niin että se on "maahan" asennossa, mutta käskystä se ei mene eikä halua edes sitä tarjota vaikka käsiapuakin antaa nami kädessä ihan samalla menetelmällä kuin olen sen muillekkin opettanut. Nemokin menee sillä tyylillä. Nismo taasen on osoittanut olevansa siinäkin haaste. Niimpä paikallaanmakuu ja liikkeestä maahanmeno on toistaiseksi bh kokeessa aika mahdottomia ;). Nyt Aten neuvosta vaihdoin käskysanan. Kun se lopulta meni maahan, palkkasin sitä siihen jalkojen väliin, käskysanaa painottaen ja vapautin sitten n.neljän palkkauskerran jälkeen ja taas alusta. Nismo on aika hauska oppilas koska on niin innoissaan ja palkan nappaa niin että sormenpäät on kovilla.

Seuraaminen Nismolla on aika hauskaa marssia. Käytän käsiapua oikean kohdan varmistamisessa ja kulmissa. Vähitellen karsin pois. Innokas, todella täpäkkä ja kuumenee...kuumenee haukkuunkin, mutta siitä olen jättänyt palkkaamatta.

Sivulletuloja. Tarkkana saa olla palkkauksessa. Ate siitä huomauttikin.Nousee herkästi ylös kun lasken käden palkkaamaan. Eli saa palkan väärästä. Otin toistoja ja ymmärsi pointin, innostuu vaan välillä liikaa ;). Tästä on hyvä taas tänään jatkaa...

Ruttu on nyt hiljaisuudessa etsinyt sitä pysyvää, lopullista kotia. Olen lopettanut itseni rankaisemisen siitä, että jos vaan ei sopeudu laumaan, ei sopeudu. Porttielämään en halua. Harmittaa koska Ruttu on niin Ruttu...joku saa siitä täydellisen kotikoiran tai hyvän tokokoiran. Vielä ei kuitenkaan ole löytynyt sitä kotia.

Samalla mä mietin, että kohta mulla ei enää ole agilityyn koiraa. Hiski on kuitenkin Aten koira ja vaikka saan sitä lainata, treenata ja kilpailla, on tietysti agility viimeisenä kalenterissa. Olen jo nyt enemmän kuin kiitollinen mahdollisuudesta saada tehdä ja oppia niin upealla koiralla kuin Hiski. Eikä asiasta ole tarvinnut keskustella, tietenkään, mutta faktoja on mietittävä..Atella on suunnitelmia toko- ja pk-puolelle. Näyttelyitä on varattu ja buukattu, on ehkä ulkomaanreissua ja astutustakin toivottavasti. Onko siellä joukossa enää tilaa agilitylle? Aika ei riitä kaikkeen. Nemo, rakas pikkuinen, on taitava mutta hidas...en voi koskaan menestyä sillä vaikka toki jatkan oppimista ja aion sillä jatkossakin kilpailla. Tuskin meitä silti kakkosissa nähdään. Kun ihanneaika ei riitä niin se ei riitä.

Tunnen tuskaa siitä, että haluan uuden koiran. Haluan koiran josta on agilityyn ja tokoon, ehkä pk-puolellekin. Haluan koiran jolla on pääkoppaa..haluan hovawartin. Oman hovawartin. Pelkään, että joku ajattelee minun vain luopuvan Rutusta ja ottavan uuden koiran, tosta noin vain...että olen antanut periksi liian helpolla..että olen tunteeton. Eikä se pidä alkuunkaan paikkaansa. Pentu on niin eri asia. Jos Ruttukin olisi ollut pentu, se olisi osannut olla Nismon ja Nemon kanssa, se olisi arvostanut Hiskiä...se olisi sopeutunut. Mutta kun se ei ollut vaan uros "pahimmassa" kehitysmyrskyssä.

Haaveissa (huom! haaveissa!) monen jos ja mutta sanan jälkeen...merkkari hoffi. Kuinka yllättävää?! Mä oon nyt vuoden tarkkaillut kaiken värisiä, kaiken kokoisia, uroksia, narttuja, eri kennelien kasvatteja, koulutettuja, kouluttamattomia...ja haluan vietikkään, luonteikkaan, sopusuhtaisen (agikentille), kevytliikkeisen (agi) merkkari hovawartin. Joo, kuvauksesta päätellen haluan vain Hiskin kloonin, mutta se ei oikein onnistu ;). Narttu vai uros...mä oon niin uroskoirien kannalla. Inhoan juoksuja ja sitä aikaa kun koira on ehkä masentunut, valeraskaana, kuutamolla, kisakiellossa, treenikiellossa..ja sotkua, yök. Ja miten tuskaista olisi olla uroslaumalla kun seassa on yksi juoksuinen narttu? Toisaalta taas...se olisi sirompi (agility), ei niin hajujen perään, Nismo tykkäisi siitä 100 % varmasti kun pennusta asti tutustuisi koska ei olisi hätää että tarveisi taas reviiriä puolustella. Hiskillä ei tulisi sen kanssa riitaa missään vaiheessa...ja voisihan sitten löytää ehkä sellaisen, jolla olisi annettavaa jalostukseen...ja sen jälkeen leikkauttaa. Lisäksi se ei voi olla pehmeä. Tahtoa ja "munaa" täytyy löytyä sekä uskallusta edetä, kyseenalaistaa..eikä se saisi olla sukua Hiskille. Haluaisin kilpailla kovaa ja korkealla mutta myös joskus vain olla ja maata.

Ate on jo melkein ottanut tämän harkintaan ;) ! Tai siis eikö se lasketa melkein luvan annoksi ettei ole kieltänytkään? Mä oon kyllä koittanut räpytellä ja kaikkea muutakin...ei sillä että NYT olisi oikea hetki, mutta lähinnä sillä mielellä että se ajatus otettaisiin edes käsittelyyn. Hiskiltä mä kysyin tietysti myös ja se nyökytteli kovasti ja sanoi osallistuvansa Aten suostutteluun jos vaan saa pienen tyttökaverin ja vaati myös tietysti että sen on oltava merkkari :) ! Hiskin kanssa tuli erimielisyyttä kyllä siitä, että mitä sille opetetaan. Mä olin tokon ja agilityn kannalla ja ehdotin myös hakua ja jälkeä mutta Hiskin mielestä ekana täytyy oppia noutamaan sukkia pesukoneesta ja pöllyttää kissaa ;).