Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

2.4.2013

Pääsiäisen touhuja

Otetaan ensiksi muistiin Nismon BH-projektin treenit nro 1 ja 2  :

Päätin käyttää kokonaan kentän ulkopuolella rasiassa odottavaa ruokapalkkaa ja pitää treenit alkuun niin lyhyinä että motivaatio on korkea ja sieltä sitten juostaan yhdessä palkalle.

Projektitreeni 1 :
Teki HETI mulle täysin saman kuin kokeessa. Katseli "taivaantuuliin" eikä tehnt elettäkään ottaakseen sitä Nismomaisen topakkaa seuraamisasentoa ja heiluvaa häntää. Huomautin asiasta ja Nismo oli ihmeissään. Sen jälkeen se keksi että meneekin palkalle heti eikä mitään hommia ainakaan tee. Sitten kun saatiin se asia neuvoteltua niin kappas, johan alkoi pelittää! Otettiin ilmoittautuminen - istui perusasennossa ja malttoi odottaa. Seuraamiskaavio hihnassa - ekat 10 askelta oli rumaa, muutoin oikein nättiä - jopa täyskäännös. Sitten palkalle yhdessä, Nismo häntä heiluen :) . Ei haukkunut!

Projektitreeni 2 :
Ei mennyt alun koomatilaan mutta haisteli ja haisteli pahasti. Se kun oltiin saatu neuvoteltua ei ollut muuta huomauttamista kuin yksi vähän auennut täyskäännös ja luoksetulossa vino perusasento. Otettiin ilmo, lyhyt seuraaminen ihmisryhmällä, jäävät ja niistä luoksetulo. Jäävät meni tosi mallikkaasti! Työskentely oli alun säätämisen jälkeen sellaista Nismomaisen voimakasta. Nehän tehdään nykyään niin että käskykohdalle pysähdytään ja oli näemmä Nismolle helpommat. Palkka odotteli taas rasiassa ulkopuolella ja kipitettiin yhdessä iloisena sinne. Haukkui kerran, lopetti heti kiellosta. Palkkauksen jälkeen laitoin paikallaoloon Pimun treenatessa ja Tonjan ollessa kentän vieressä hengailemassa. Nousi istumaan kaksi kertaa, huomautin ja lopulta pysyi rauhallisen näköisenä.

Ate rakas ohjeisti ja opasti - on sillä pitkä pinna ;)

Tästä on hyvä jatkaa :) . Vielä on 1,5 kk aikaa!

Nemo treenasi myös "tottista" ...seuraamista ja muutaman luoksetulon sekä perusasentoja. Se vaan on niin pöhkö..kun yrittää ja yrittää tehdä ruoan eteen mitä vaan ja sitten vähän liikaakin ja perusasennostakin voi saada kilarit ja juosta mua ympäri :D .

Lauantaina oltiin liitelemässä viimeistä kertaa talven porukalla. KIITOS ystävät lahjasta, ootte parhaita :) !

Hiski sai kaahottaa ensiksi ratatreenin ja muutoin virheetön mutta putken jälkeinen elämä oli Hiskille hyvin epätyypillinen sillä se sinkosi/irtosi sieltä hornan kuuseen?? Kiva että tuli putkesta ulos lujaa, mikä ei ole sen vahva ominaisuus ja hyvin huomasi etten sitä osannut myöskään olettaa. Lähtötreeniä myös vähäsen, hyvin pysyi. Sehän on olult aika varma pysyjä aina, mutta viime aikoina on kisoissa saattanut lhäteä jostain pienestä eleestä omine nokkineen tulemaan ja mä huomaan sen siinä vaiheessa kun se menee jo ohi...Pelkkiä alasmenoja A:lla ja puomilla - hyvin hakee eikä lähde liikkeestä enää niin pahasti kuin aiemmin. Hauskat hyvänmielen treenit :) .

Nemo liiteli myös ja nimenomaan liiteli...pieni kirppu lähti kädestä niin paljon kuin pienistä jaloistaan pääsi ja ihan minne sattuu. Vähänkin kuin päästi niin se saattoi irrota tyyliin neljän esteen taakse kentän toiseen päähän mun odotellessa paikallaan?! Vaikka se hömpöttelee vaan niin huomautus silti ja Nemollehan riittää se tuima ilme ja tuhahdus..jonka jälkeen se oli heti kuuliaisempi.

Nismo huusi mennessään mutta teki tosi hyvin! Siinä oli vauhtia ja potkua sekä irtosikin ihan kohtuuden rajoissa. Kontaktihakuisuus sillä on vahva ja kontaktipinnat tosi nopeat. Tuli heti ajatus että jos kisoihin, mutta ei...ei riskeerata sitä rannetta..

Sunnuntaina me piipahdettiin aamulla AIKAISIN Hyvinkäällä agikisoissa kun Kati ja Pimu kävivät kipittämässä kaksi agirataa. Nollia ei tullut mutta ei se paikalleen loksahtaminen kaukana ole - meno oli todella sujuvan näköistä ja intoahan lentävässä rottweilerissä on vaikka muille jakaa :D . Nismo ja Nemo olivat turisteina mukana. Nemo toi hallissa taas kaikille hymyn huulille kun tepasteli häntä tötteröllä siellä vilinässä.

Iituli on vetänyt ahkerasti kelkkaa...että voi koiralla olla mieletön kunto! Oltiin eilen taas Vihdissä jääradalla ja tehtiin 19 km lenkki kelkoilla! Turre ja Heidi oli meidän mukana ja mehueväät tietty :) . Pidettiin taukoja jossain 10 ja 15 km kohdilla. Viimeiset pari kilsaa sai itse potkutella enemmän kuin muun matkan aikana mutta ravivauhtia Turre ja Iita menivät silti loppuun asti. Eikä ne edes läähättäneet kun menivät autoon..ihme tyyppejä :). Oli niin ilo nähdä miten ne molemmat nauttii jo kun näkevätkin kelkan. Vetointo on hirmuinen! Tässä vielä Heidin ottama kuva kaveruksista :



Jäällä tuli myös valitettavasti todistettua miksi koiria ei aina hyväksytä kaikkialle...jääradan alkupätkä oli eilisenä kauniina päivänä ihan täynnä ulkoilijoita niin eikös siellä muutama pidä koiriaan vapaana ja eihän minulla mitää vapaanapitoa vastaan, mutta kun koirat eivät olleet lähelläkään omistajiaan eivätkä missään kontrollissa. Räksyttivät muiden ulkoilijoiden jaloissa, seurasivat kävelijöitä, haukkuivat hiihtäjien jaloissa...eivätkä omisajat tehneet elettäkään hakeakseen tai kutsuakseen niitä pois?!

Kurakelit saapuivat lenkkipoluille ja "valkomahainen" Nemo näyttää joka kerta lenkin jälkeen siltä että on vähintään pyörinyt jossain öljyssä. Nismolla on ollut kevättä rinnassa lenkeillä ja korvat hörössä katselee lintuja ja innostuu spurttailemaan niin että kura lentää.

Hiski heitti viime viikolla mun kanssa pari kertaa n.kympin lenkin vetovyössä. Ollaan löydetty sen kanssa sellainen kiva vauhti missä tulee hiki mutta ei joudu roikkumaan vyön jatkeena, tosi jees!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti