Minut saa löytää!

Tulee toinen teksti heti perään samalle päivälle. Tämä on kuitenkin paljon isompi asia kuin meidän normiarki, että se ansaitsee oman otsikkonsa. Viikonloppuna meillä oli Saija ja Tommi (kiva kun olitte!) ja lauantai oli vähän erilainen kuin meidän normi-lauantai. Tässä kirjoitus, se on mieheni Ate Kolulahden käsialaa. Toivon että se luetaan huolella ja että se aiheuttaa keskustelua. Ihan tavallisina ihmisinä haluamme ottaa kantaa ja muuttaa asioita - olla vaikuttamassa! Osanottomme vielä omaisille tätäkin kautta.

Teksti on julkaistu koirakerhomme keskutelupalstalla ja toivomme sen saavan enemmänkin julkisuutta.

MINUT SAA LÖYTÄÄ!

11.12.2010 oli normaali joulukuinen päivä. Keli kamala heti aamusta asti. Lunta satoi, pakkasta oli onneksi vain 8-10 astetta. Lunta oli jo täällä etelä-Suomessa 20-30 cm. Joten verrattain paljon. Myös vuodenaikaan nähden on ollut verrattain kylmä ja kiristyvää pakkasta luvassa ainakin viikoksi.
Koti...perheen kanssa... saunaraikas olo, sisko ja hänen miehensä yö kylässä, koirat sisällä, ulkona alkoi kiristymään pakkanen, sen haistoi ilmasta. Tuntui erittäin hyvältä istuutua lämpimään sohvalle ystävien ja perheen seurassa, elämä hymyilee.

Mukavan illan katkaisee Hannalle tullut tekstiviesti kello 22:30, jossa lukee: Nummen vanhainkodista karannut dementiaa sairastava vanha rouva noin tunti sitten.
Viestin lähetti Hannan sisko. Hanna soitti siskolleen ja kysyi tiedot mitä sisko tiesi. Kertoi minulle ja katsoimme pakkaslukemia. Päivittelimme ja olimme pahoillamme tästä tapahtuneesta, säälimme tätä ventovierasta ihmistä, harhailla nyt vanhuksena vähissä vaatteissa, ilman täyttä tietoisuutta tuolla pimeässä ja kiristyvässä pakkasessa. Tämä oli meidän virheemme, olimme ihmisiä ja tunsimme inhmillisyyttä ja sääliä. Päätimme lähteä auttamaan etsinnöissä, ennenkuin on liian myöhäistä tätä eksynyttä ajatellen.

Ajoimme hyvän ystävämme ja paikallisen pelastuslaitoksen aktiivi toimijan kanssa Saukkolan kautta Nummelle. Paikallista vpk:ta ei oltu hälytetty paikalle, vihdin 1 yksikkö näköjään oli, vaikka eivät edes tunne kylää. Minun mielestä ehdottomasti paikallinen yksikkö olisi pitänyt kutsua paikalle, joka osaa katsoa paattikalliot, padot ja muut merkittävät, vaaralliset ja kadonneen ihmisen nuoruusaikaan olleet merkittävät paikat ja paikat joihin pääsee montaa kautta. Paikallistuntemus on erittäin tärkeää näissä tapauksissa. Jokunen ihminen näkyi siellä täällä kävelemässä ja etsimässä tätä ihmistä, osa paikallisia, osa vieraampia. Kävimme ensin paattikallion tien alussa katsoamassa näkyykö jälkiä, kiertelimme hieman ja ajoimme vanhainkodille, siellä oli tietojemme mukaan komentokeskus.

Ulkona näin erään paikallisen vapaaehtoisen, jonka kanssa keskustelin. Sain uusia tietoja, vanhus oli kadonnut jo kello 17, nyt kello alkoi jo olemaan yli 23. Kerroin että minulla on koira autossa, koira joka on jäljestänyt ja treenannut yli 4 vuotta. Tottelevaisuuskoulutettu, BH suoritettu. Olen sillä etsinyt perheenjäseniä metsästä treenaten ja kerran poikani, ”tositilanteessa”. Tiedän että se osaa niin jäljestää, kuin tehdä hakua vapaana. Löytäessään se ilmaisee haukkumalla. Menimme tämän vapaaehtoisen kanssa sisätiloihin, jossa olikin jonkinmoinen komentokeskus. Esittelin itseni, kerroin että minulla on koira joka osaa etsiä ja jäljestää ja että meitä on 3 ihmistä ja haluamme auttaa sekä löytää tämän kadonneen. Sitten tapahtui se mitä en ollut ikinä uskoa. Lyhyen keskustelun jälkeen kysymys oli ”onko koirasi suorittanut 2 pelastus koetta”, vastasin tietysti rehellisesti että ”ei, mutta osaa tehdä työtä ja ennenkaikkea pystyy työskentelemään kylmässä ja hangessa”, vastaus minkä sain oli kuin nuijan lyönti takaraivoon: ”pitää olla suoritettuna....” Johon vastainkin jo että : ”Tiedän kyllä säännöt, mutta hän on ollut kadoksissa jo yli 6 tuntia, ulkona on pakkasta 10 ja minua ei tässä vaiheessa ainakaan enää säännnöt paljon kiinnostaisi”, tämän kerrottuani tämä ”pelastaja” ilmoitti että hänelläkin on kakkostason koira autossa.
Se mitä se sieltä löytää ei selvinnyt minulle. Ehkä kakkostason koira sitten osaa jo ajaa itse autoa paikasta A- paikkaan B. Sanoin että voin silti mennä haravoimaan jonkun alueen, jottei kaikki vaan kävele ympyrää kirkolla. Eli kerrotteko missä on vapaa alue missä ei ole käyty niin tarkastan sen, ja voin mennä seuraavaan 2 sektoriin” jne.. Sain toisen vastauksen jota en ollut uskoa. Tuossa on lomake jonka voit täyttää ja me soitamme sitten jos apua tarvitaan. En uskonut korviani, joten kysyin että HÄ? niin tuossa on lomake jonka voit täyttää ja soitamme jos apua tarvitaan. Ajattelin nyt mennä protokollaan mukaan ja täyttää sitten lomakkeen ja kysyin että no koskas soittoa voi odottaa? Noh... muutama tunti ainakin menee, ehkä aamuun asti. Totesin siinä vaiheessa että niin, minulla on lapsetkin kotona että siksi kysyin. Noh, kannattaa sitten mennä vaan kotiin, on siellä poliisikoiriakin ja hänen koiransa autossa, oli vastaus. Kiitin kauniisti, ja poistuin korvat luimussa autoon. Minä tyhmä, luulin olevani ihminen ja auttavani. Luulin auttavani ilman että minulla ja /tai koirallani on suoritettuna kokeita ja kursseja, luulin tuntevani kylän jokaikisen polun joita olen tonkinut 32 vuotta, luulin tuntevani jokaikisen kivenkolonkin kylästä, enkä ole edes opiskellut ja suorittanut kursseja tähän. Luulin että ihmisyyttä yli ylpeyden ja byrokratian vielä olisi, en luule enää.

Tänä aamuna sitten oli iltalehdessä Länsi-Uusimaan Poliisin pyyntö ”Yleisöltä pyydetään apua 81 vuotiaan löytämiseksi”, eli nyt sitten saamme me kouluttamattomat mennä etsimään. Pakkasta on nyt -18. Uhri on ollut kateissa 24 h, joten en usko enää onnelliseen loppuun.
Jos minulle joskus käy samoin, pyydän Teitä kaikkia ystäviäni ja vihamiehiäni etsimään minut vaikka hamsterilla. Minä en ole niin tarkka kuka minut löytää siinä tilanteessa. Eikä omaisenikaan välitä kuka tai mikä minut löytää, pahinta elämässä on epätietoisuus.
Otan suuresti osaa suruunne, jos omaiset tätä luette. Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa et edes auta ketään ilman jonkun lupaa.
©Ate kolulahti

Tämä tapaus tosiaan päättyi erittäin surullisesti. Vanhus menehtyi lumihankeen alle kilometrin päässä katoamispaikasta. Jo toinen vastaavanlainen tapaus samalta kylältä. Erittäin surullista. Lisäksi haluan lisätä, että olimme valmiita etsimään myös jalan, mikäli koiran läsnäolo oli heille liikaa. Toki ymmärrämme ettei virkamiesten työtä voi sotkea. Pääpointtinamme kuitenkin oli silkka huoli ja halu auttaa. Meidät kuitenkin käännytettiin tylysti kotiin. Tämä ei tapahtunut poliisin toimesta vaan asiassa avustaneen järjestön. Voi kunpa olisimme törmänneet poliisiin ja kysyneet heiltä.

Kiitos blogiini kommentoineelle, teksti on korjattu. Olisi kiva jos olisit jättänyt nimesi myös näkyviin :) .