Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

28.6.2010

Tarpeeseen tullut Juhannus :)

Nyt tuli kokeiltua sitten sitä ihan vaan olemista ja kylläpä se tuntui hyvältä :). Eipä nyt voi sanoa, että oltais ihan perseet homeessa maattu, koska siihen kummankaan mieli ei kykene, mutta ei sykyilty koko aikaa paikasta toiseen.

Oon katsellu torstaista asti mun uutta autoa pihalla. Ehkä jonain päivänä myös pääsen ajamaan sitä?! Lakko on onneksi päättynyt ja kiitos sen pääsen kirjallisiin huomenna aamusta klo 8. Mahdankohan enää osata liikennesääntöjä? Autoon ei sen kummempaa tunnesidettä ole ehtinyt kehkeytyä..lähinnä mä oon arvioiden ehkä mulkoillut sitä ja yrittänyt nieleskellä Minukista jäänyttä ikävää. Minukki oli kyllä siinä pisteessä että hyvähän se oli vaihtaa (pakollinen siis) ja eihän se ollut mikään koira-auto. Nyt mahtuu Hiskikin mun autoon ja myöskin se joskus saapuva pieni hoffityttö :). Ja hyvä autohan tuo uusikin varmasti on..jahka pääsee ajamaan ja tottumaan.

Juhannus oltiin kotosalla, nautittiin grilliruoasta, hyvästä seurasta ja pienissä määrin alkoholiakin siinä samalla tuli maisteltua :). Krapulaan asti ei tarvinnut kuitenkaan nykästä, joten lauantaina pystyi hyvillä mielin lähteä Hiskin, Katin ja Pimun kanssa pitkälle lenkille. Mä suhtauduin alkuun vähän epäillen Katin suuntavaistoon ja kun osa matkaa taitettiin umpipusikossa kahlaten, ajattelin että joudutaan soittamaan Atelle, että tulee hakemaan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan polku ja tiet löytyivät ja matka meni rattoisasti. Paarmoja olisi saanut olla vähemmän, mutta muuten oli oikein hauskaa. Pimu ja Hiski painoivat menemään niin että metsä tutisi ja kävyt lentelivät. Uimassakin kävivät, lähinnä joka ikisessä lätäkössä ja ojassa minkä löysivät. Loppumatkasta saatiin ihmetellä lehmiä ja Hiskille se oli ihan uusi juttu. Korvat hörössä niitä tapitteli ja mä varmuuden vuoksi pidin sen hihnassa lehmien ohituksen ajan. Iltasella me pyörähdeltiin valokuvausreissulla ja hiippurat pääsivät POLSKIMAAN. En voi sanoa uimaan, koska Aten mielestä ei ole uimista jos toisia pitää mahan alta kiinni ;). Mä kun en uskaltanut vaan pudottaa niitä veteen ja lammen penger oli vähän huono pikkuruisille tassuille. Konaisuudessaan Juhannus ja viikonloppu meni siis leppoisissa merkeissä ulkona liikkuen ja herkkuja syöden :). Hiippikset saivat juoksennella pellolla ja kävivät kyläilemässäkin Ninan luona. Leluakin revittiin kovasti aika ajoin, juostiin Tuukan perässä, jahdattiin kissaa, tarhailtiin, lenkkeiltiin, seurusteltiin, ihan vähän toko herkisteltiin ;)...Jotenkin kaiken kiireen keskellä sitä oppii nauttimaan hetkestä sohvalla Aten kanssa, elokuvaa katsoen ja sipsejä mutustellen. Pieniä asioita jotka kuitenkin ovat niin suuria ja tärkeitä.

Tällä viikolla olisi sitten viimeiset kerrat ohjattua agia. Hiskiä en saa vielä treeneihin vaikka jalka ei ole vihoitellutkaan, mutta Ate oli sitä mieltä ettei vielä hypyytetä. Ymmärrettävää toki ja terveys ennen kaikkea. Heinäkuun ajan saa sitten agilitya puuhailla ihan itsekseen ja sehän passaa varsinkin kun loma alkaa. Mietiskelin myös Petterille menoa kesällä parikis kerraksi mutta katsotaan...tunkuakin olisi mukaan mutta mietitään mietitään :). Rallytokolle on tarkoitus lohkaista enempi aikaa, unohtamatta syksyn haavetta läpäistystä BH:sta Nismon kanssa.

Aamuyöstä musta tuli neljännen kerran täti :) ! Siskoni Nina synnytti tyttövauvan ja molemmat voivat hyvin.

Tiivistettynä : "Jättöläntiellä kaikki hyvin" :)

2 kommenttia:

  1. Onnea Ninalle tytöstä.

    Meistä kyllä saa seuraa agilityä treenailemaan, loma mulla kyllä alkaa vasta 12.7.

    Petteri näyttäis olevan edelleen koulutustauolla.

    Nähdään huomenna.

    Mira

    VastaaPoista
  2. Iik, ihanaa! Mirakin lukee tätä mun blogia :)!

    Loistavaa, olisi kiva mennä yhessä. Mä vaikka tiedustelen Petteriltä vähän sen pläänejä. See U iltasella :)

    VastaaPoista