Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

30.7.2010

Pieni Nismo sairastaa

Maanantaina teki ihan ok tottiksen treeneissä..en huomannut että mikään olisi pielessä..tiistaina kotona ihan ok, keskiviikkona treenasin molemmat Miran seurassa (kiitos!) ja Nismo oli vähän vaisu. Teki kuitenkin agilitya tottiksen lisäksi eikä vaikuttanut kipeältä. Ajattelin että pieni väsymys johtuu lähinnä siitä että ollaan puuhattu kaikenlaista ja ilmakaan ei ollut paras mahdollinen. Autossa kuitenkin ilmastointi tai sitten kaikki luukut auki + varjoa ja ennen treenejä kastelin sen hyvin. Tein aika lyhyitä pätkiä ja lopettelin kun huomasin ettei vire ole ihan kohillaan..

Keskiviikko iltana ei ruoka maistunut?! Nismo ei mikään ahmatti ole, mutta kyllä kuppi tyhjenee kerrasta ja tekeekin ruoan eteen. Illalla ulkoili myös vähän vaisusti, jäi istuskelemaan nurmikolle ja muutenkin vaan..oli jotenkin outo. Hakeutui sisälläkin vaan piiloon nukkumaan.

Torstai aamuna sitten se ei liikkunut eteenpäin. Ei halunnut ulos eikä tullut vastaan. Makasi tai istui vaan yhdessä kohdassa korvat luimussa ja heilutti häntää kun yritin houkutella. Yritti nytkyä eteenpäin, mutta mitään ei vaan tapahtunut. Kannettiin se Aten kanssa ulos ja sitten vaan odoteltiin ja houkuteltiin. Istui paikallaan, häntää heiluttaen n. 20 minuuttia. Sen jälkeen alkoi hitaasti tulemaan eteenpäin, mutta takapää heittelehti ja kävi välillä taas istumaan. Sai kuitenkin tarpeensa tehtyä..vaikkakin hitaasti. Maha normaali, ei ollut oksentanut ja pissaakin tuli. Otettiin Hiski ulos yhtä aikaa ja ajateltiin että jos se ei jaksa riehuvaa hoffia komentaa niin sitten se on todella kipeä. Haukkui Hiskille vähän, mutta liikkumiseen se ei juurikaan vaikuttanut. Istuskeli ja tuijotteli vaan. Soitin nopsaan eläinlääkärille ja sitten olikin kaksi tuntia aikaa odottaa ja miettiä että mikä Nismoa voi vaivata. Oireet olivat niin oudot ja tsekkasin vielä anaaliruhasetkin eikä aristellut takapäätä. Vääntelin ja kääntelin enkä löytänyt mitään kohtaa mistä olisi kipeä. Ei syönyt myöskään aamulla. Aloin huolestua jo juomisestakin, mutta ikenien ja niskanahan perusteella ei ollut kuivunut. Suutakin katsoin ettei ole ampiainen tuikkassut..ei mitään näkyvää ollut. Sisällä ennen lekuriin lähtöä koitin saada sitä liikkeelle ja otin kevyesti pannasta kiinni niin etujalat liikkuivat mutta raahasi takapäätä.

Eläinlääkärin pihalla otettiin se ulos autosta ja kappas, se kävelee ihan normaalisti ensin?! Meni hetki ja alkoi roikottaa oikeaa takajalkaa ja takapää heittelehti hassusti. Jäi taas istuskelemaan mutta olemus oli enrgisempi jo. Sitten lekurin pöydälle ja näin kaiken murheen keskellä täytyy kehaista, että Nismon käytöstä kehuttiin ja eläinlääkäri mainitsi että yleensä nämä eivät annan tutkia. Hieno poika! Ollakseen kuitenkin luonteeltaan noin muuten aika epävakaa..Ensin silmät ja korvat ja suu, ei mitään poikkeavaa. Sitten alkoi käymään lihaksistoa ja raajoja. Ei mitään kipureaktiota tai muutakaan reaktiota. Seisoi nätisti paikallaan eikä edes hakenut istumaan. Venytteli jalkoja, venytti eteen, pitkälle taakse..ei mitään..selkärankaa paineli nikama nikamalta, ei mitään. Kaularankaa paineli ja käänteli, ei mitään. Mittasi kuumeen, ei sitäkään. Tassut tarkastettiin, ei mitään. Ate oli puhunut mulle eturauhasesta joten toki pyydettiin tarkistamaan se samalla. Siitä Nismo ei sitten tykännyt, mutta antoi tutkia eikä purrut vaikka legoja esittelikin. Anaalirauhaset olivat kuulemma vähän täynnä (tyhjensi ne) ja eturauhanen vähän suurentunut..mutta eläinlääkärikin vähän pyöritteli päätään että mahtaako siitä johtua..juteltiin ja puhuttiin siinä kaikesta ja eläinlääkärikin piti oireita erikoisina. Oltiin kuitenkin sitä mieltä, että annetaan hormoonipiikki, sillä jos se on eturauhanen, niin piikki auttaa. Kerroin myös että jostain erikoisesta syystä Nemo on viikon ajan yrittänyt astua Nismoa mitä se ei todella normaalisti tee tai edes uskalla tehdä?! Voisiko se jotenkin liittyä asiaan? Nismo kun ei ole edes sille moisesta rähähtänyt, vaikka normiarjessa niiden arvojärjestyksessä ei koskaan ole ollut mitään kyseenalaistettavaa. Nismo on niistä se pomo ja Nemo on hyväksynyt kohtalonsa eivätkä ne tappele...en saanut siihen vastausta, arvailuja vaan. Piikin lisäksi tarkkailua ja tarkkailua..kuulemma kaksi vuorokautta kestää se että piikki vaikuttaa täydellisesti. Maanantaina uudestaan lekuriin jos vielä oireita on. Jos piikki vaikuttaa ja poistaa oireet, varaan ajan kastraatioon.

Kotiin tullessa oli toki väsynyt ja haki vaan piiloon. Ei päässyt kynnyksistä tai rappusista vaan jäi etujalat kynnyksen/rappusen päälle, mutta takajalkoja ei nostanut. Annoin levätä ja varmistelin että vesi uppoaa. Ruokaa en antanut, mutta ei se halunnut edes syödä. Vinkui kun makasi paikallaan ja illan aikan pari kertaa noustessa vinkaisi kimakasti. Ei liikkunut kovinkaan mielellään ja ulkona istuskeli vaan..myöhään illalla sitten jo liikkui ihan reippaasti ulkona ensin, mutta jäi kuitenkin välillä istumaan? Kynnyksetkin pääsi jo siinä yöllä klo 02.00 aikoihin. Näytti siis vahvasti siltä että menee parempaan suuntaan! Illallakin kunto vaihteli..ensin saattoi olla ihan ok ja sitten yhtäkkiä jäi vaan paikalleen istuskelemaan tai meni piiloon makaamaan eikä tullut pois kuin käskemällä.

Tänään aamulla oli ihan reipas ulkona ensin ja meinasin itkuun purskahtaa kun suurin huoli alkoi purkautua. Sitten kuitenkin jäi vähän vaivalloisesti istuskelemaan..ulkona ei juossut mutta olemus oli reippaampi ja ihan ravasi kuitenkin. Ruoka myös maistui oikein hyvällä halulla! Maha edelleen normaali, samoin kuseskelu eikä oksennustakaan. Koko päivä on mennyt niin, että välillä näyttää täysin normaalilta, sitten yhtäkkiä menee istumaan tai ei tule rappusia (ei nosta takapäätä) ja hakeutuu piiloon. Sitten taas muutaman minuutin päässä tulee sisällä tarjoamaan lelua?! Moinen käytös ei ole edes Nismolle kovin normaalia..ei se itse hae leikkimään juurikaan. Muutama tunti sitten tuli rappusia ja kesken kaiken mätkähti kyljelleen ja putosi maahan?! Pikkuisen lenkin sen kanssa tein ja alkumatkasta se oli täysin normaali Nismo...sitten jäi taas istuskelemaan..noustessaan siitä kuitenkin taas ihan normaali..en oikein ymmärrä. Kuitenkin yleiskuntoenkin yleiskunnolta reippaampi jo. Ate kun laitteli ruokaa niin rapiseva makaroonipussi oli oikein kiinnostava. Samoin hakeeviereen nukkumaan, myös Aten viereen. Nismon tuntevat tietää ettei ole normikäytöstä..

Huomenna on sitten kulunut se 2 vuorokautta ja piikki vaikuttaa täydellisesti. Toivon että se näkyy myös olemuksessa. Minulla ei ole kokemusta eturauhasvaivoista, voivatko ne ilmentyä todella näin? Mitä jos se on muuta? Mitä sitten tehdään? Mihin sitten tutkittavaksi? Niin paljon on kaikkia kysymyksiä taas pääkopassa ja sitten ainut lääke on vaan odottaa ja katsoa..Onneksi näyttää siltä että suunta on ylöspäin. Minun pieni Nismo.

Kiitos Atelle joka tukee ja myötäelää mukana...sekä välittää ja etsii vastauksia yhtä lailla. Rakas.

Kiitos myös monille monille ystäville ja tutuille jotka ovat antaneet vaihtoehtoja, tsempanneet ja kuunnelleet mun purkausta. Vaikka vaiva olisi pienikin juttu loppujen lopuksi, tällaiset oireet säikäyttävät aina ja mieleen tulee rakas rotikkamme Oma joka kjouduttiin lopettamaan kun se ei vaan yhtäkkiä enää noussut ja avauksessa löytyi kasvain selkärangasta. Koira joka oli aina ollut terve. Voi kun ne osaisivat puhua.

2 kommenttia:

  1. Onpa mystisiä oireita. Toivottavasti Nismo nyt siitä tokenee.

    VastaaPoista
  2. No äläpä..ja kun se eturauhanenkin oli VÄHÄN suurentunut, ei paljoa eli ei voi olla vaan siitä. Lisäksi pistoksen pitäisi jo toimia..toisina hetkinä se on ihan normaali ja hetken päästä ihan kummallinen :(. Lekuriinkin on vaikea mennä kun en enää tiedä mitä pitäisi tutkia?

    VastaaPoista