Mustaturkkinen lapsi :)

Pitkän etsinnän jälkeen, monta kertaa pettyneenä, monta kertaa toivoneena...nyt se vihdoin tapahtui. Sitten kun tapahtui niin kaikki kävikin niin äkkiä, että en ole ollenkaan edes tajunnut koko hommaa...mutta nyt se siis on totta - meillä asuu 9 kk ikäinen Wilma, Mytologins Xiren III . Mä oon onnesta sykkyrällä ja sekaisin..en voi uskoa että tämä on totta! Ate järjesti käytännön asiat, onhan Wilma kuitenkin hänen, vaikka saankin sen kanssa puuhailla niin paljon kuin haluan :).

Kuvassa Wilmaa naurattaa jokin ihan kauheasti, kopsasin kuvan Aten blogista, ei olla ehditty ottaa vielä mitään kunnon poseerauskuvia, kaikki aikanaan.


Matka tämän mustuaisen luo oli pitkä. Perjantaina lähdimme Katin kanssa aamusta kohti Kuopiota - reilut 450 km per suunta! Mä ajoin mennessä ja Ate onneksi ehdotti menemistä hänen autollaan missä on kunnon häkki ja diesel on halvempaa. Kati on kyllä huippu - jos apua tarvitsee niin se on vaan automaattisesti mukana ihan innoissaan. En voi koskaan Kati kiittää niin paljon kuin pitäisi, ihana ystävä. Matka taittui kyllä suhteellisen helposti, jutellessa aika menee nopeasti. 60 km ennen määränpäätä mua alkoi jännittää han hirmuisesti...

Hihna kourassa soitettiin ovikelloa ja toivoin parasta kun ovi aukesi. Ihmettelin miksei kuulu haukuntaa - siellähän pitäisi olla hoffi, pihavahti! Astuin eteiseen ja näin Wilman. Tutkiskellen tuijotteleva mustakuono istui kiltisti paikallaan ja minut nähdessään alkoi vimmatusti haukkua. Käytöksessä näki heti pentumaisuutta ja epävarmuutta - ei oikein tiedä itsekään kuka ja mikä on..Sen oli vaikea luottaa minuun. Rauhoittui heti alkuhaukkumisen jälkeen, mutta jos liikuin, aloitti uudestaan. Juttelin Wilmalle aika pitkäänkin, syötin namia ja palkkasin pannan nuuskimisesta, joka minun täytyi sille yrittää pujottaa. Hetki siinä kesti, mutta kun luottamus oli voitettu niin se katseli minua rauhallisesti ja lähti mukaamme. Autoon se meni kuin vanha tekijä, mutta ulkona ujostutti ihmiset ja äänet. Matkusti todella kauniisti - ei inahdustakaan kuulunut. Pysähdyttiin muutaman kerran matkalla ja mä mietin, että mitä tapahtuu kun avaan takaluukun. Odottaako siellä ihan ymmällään oleva koira joka on sitä mieltä että sinä et kättäsi tänne laita?! Avasin luukun ja annoin sen katsella minua, ihmisiä ja koiria jotka palloilivat auton vieressä. Se tutki innokkaasti ja kun avasin häkin oven Wilma käyttäytyi niin kuin oltaisiin aina tunnettu. Häntä heilui vimmatusti ja se uteliaasti tutki hajuja ja tuli välillä pummimaan taskustani syötävää - meidän luottamussuhde oli siis alkanut kehkeytyä heti :) ! Pari muutakin pysähdystä meni yhtä mallikkaasti, ei mitään merkkejä mistään arastelusta.

Kotonahan meitä odotettiin kovasti. Ate ja Hiski olivat ulkona vastassa. Pimeydessä seisonut kaksikkokaan ei saanut Wilmaa säikkymään vaan se innokkaasti meni katsomaan Hiskiä ja mikä hupaisinta - yritti heti niskan päälle :D ! Atea se tervehti myös häntä heiluen ja innosta loikkien. Tuukka ja Lassikin saivat heti hoffisuukot otsaansa ja matot menivät rullalle - Wilma oli kotona.

Hiippikset ja kissat näytettiin vasta seuraavaa päivänä kunnolla. Nismo oli tyypilliseen tapaansa tappomeiningillä alkuun ja Nemo taasen tyypilliseen tapaansa ei jaksa olla kiinnostunut jos sitä ei mene ahdistelemaan. Tarkkana saa olla kun Wilma on sellainen pentumainen säheltäjä. Hiippikset katsoivat tulokasta juuri niin ylpeänä kun kuvittelin - eihän tuo jää tänne tai ainakaan varaa meidän nukkumapaikkoja tai aikaa :D. Pikkuhiljaa niin hyvä tulee. Kissat ovat saaneet kyytiä, mutta suhteellisen hellästi. Välillä joudutaan Aten kanssa puuttumaan jos meno yltyy. Hiski on ollut aivan sekaisin ja huono olokin on kaikesta innostuksesta tullut. Nyt se on jo rauhoittunut ja tuumannut että on kiva leikkikaveri.

Ruoka tuolle ainakin maistuu!!! Kuppi tyhjenee ennätysvauhtia ja nameja se on lenkilläkin koko ajan pummimassa, tämähän ei ollenkaan ole huono asia vaan päinvastoin. Huonoina puolina tietysti se että ennen ollaan voitu jättää vaikka mitä ruokaa tasoille, mutta nyt täytyy olla tarkkana tai ne ovat jo kadonneet Wilman kitaan.

Pari päivää ollaan nyt tutustuttu ja tehty kaikenlaista. Pääasiana keskitytään sosiaalistamiseen ja lenkkeilyyn. Aten kanssa on ihana sopia, kun molemmat ovat samaa mieltä asioista ja tavoitteista. Ei tule mitään turhia sanomisia ja voidaan pohtia yhdessä. Kun yhdessä tehdään niin kyllä siitä hyvä tulee! Kuluneen kahden päivän aikana ollaan ihmetelty ihmisiä, toisia koiria, pihoilla heiluvia keinuja ja kahisevia roskapusseja..se suhtautuu kaikkeen terveellä uteliaisuudella ja ohituksetkin ovat menneet mallikkaasti. Jämptisti kun sanoo että "nyt mennään" niin ei edes yritä mitään pomppimisia. Selkeästi kuitenkin kokeilee. Energiaa tuolla on kuin pienessä kylässä! Eilenkin lenkkeiltiin heti aamusta n. 6-7 km, Ate touhusi sen kanssa päivällä, treenasimme molemmat sen kanssa tottiksen alkeita, taas lenkkeilimme ja autoilimme, kävimme kylillä nuuskimassa ja illalla vielä minä kävin sen kanssa kuuntelemassa mopojen ääniä sun muuta niin silti sen asenne oli että voitaisiinko vielä puuhailla jotain? Ihana energiapakkaus - juuri sitä mitä ollaan etsitty! Osaa kyllä rauhoittuakin ja nyt jo toisena yönä uudessa kodissa nukkui ihan rauhaksiin ja hiljaa , pienen tuhinan kera. Aamulla tosin tunki sänkyyn mun viereen :).

Aika näyttää mitä kaikkea me aletaan Wilman kanssa tekemään :) . Nyt keskitymme suhteen luomiseen ja perusjuttuihin sekä siihen että saadaan sille hyvä kunto ja kunnon lihakset. Voi vitsit..mä oon niin onnessani ja mikä sen kivempaa kuin Aten kanssa katsella lapsen kehitystä :).

Kiitos Stina !