Kipeänä

Harvoin mua mikään tauti kaataa, mutta nyt niin kävi ja kyllä oli hirveää. Tiistaina oli jo agitreenien jälkeen merkkejä ilmassa, keskiviikkona duunissa oli sellainen olo että nouseeko kuume vai ei ja illalla se sitten pamahti ja en mahtanut mitään. Tarkoitushan oli keskiviikkona tokota kirpuilla, torstaina kouluttaa ja treenata agia sen jälkeen, perjantaina pyörähtää omissa epiksisissä ja viikonloppu olla koulutusohjaajakurssilla. Kaiken sen joutui vaihtamaan sitten pakkolepoon :(

Kuumetta oli kolme päivää. Napsin särkkäreitä laskemaan sitä, ja se laskikin liikaa. Lämpötila oli 33 - 39.5 astetta. Mikä älytön tuska kropalle. Lisäksi mun tasapainossa oli jotain pielessä ja jos yritin seistä, kaaduin väkisin vasemmalle. Kurkku oli kipeä ja sitä se on kyllä edelleen. Lääkäriinhän ei voi mennä kuin pakon edessä ja eilen hain sitten lääkekuurin ja kuulin että mulla on nielurisatulehdus. Pahalaatuinen, pelotteli että kehittää poksahtavia paiseita kurkkuun nopeasti jos ei tule lääkäriin. Ei kuulostanut kauhean mukavalta. Nyt on enää kurkkukivun lisäksi vähän hölmö olo jos kauheasti sykyilee.

Täytyy sanoa, että paikallaanmakaaminen ei vaan ole mun laji. Saisin siitä tokossakin aina puhtaan nollan ;). Mun täytyy tehdä, liikkua, hoitaa asioita, olla töissä, treenata, olla mukana kaikessa...nyt kun ei voinut niin fyysisesti huonon olon lisäksi kannoin koko ajan huonoa omaatuntoa. Ate oli maailman kultaisin ja hoisi pojat, koirat, arkiasiat, kävi töissä, teki ruoan, kävi kaupassa..hoisi aivan kaiken yksin. KIITOS.

Ate koulutti torstaina pennut ja Pia agiryhmät, kiitos siitäkin molemmille. Arvokasta apua. Mä taas tuumailin kotona, miten saisin enemmän pennuille asioita. Siellä on pari jotka ovat ryhmään aivan liian edistyneitä, mutta kiva että ovat jaksaneet käydä. Haluaisin antaa niille enemmän, intohimoisesti paneutua siihen opettamiseen, mutta kun aika on rajallinen enkä ole mikään yksityiskouluttaja. Pöh ja pah..Toivoisin niin kovasti että voisin antaa sen mitä pystyn ja osaan, mutta en voi kun se nyt on penturyhmä. En voi muilta vaatia niitä erityisjuttuja ja jos taa vaan osalta, toiset kokee itsensä huonommaksi jne.

Eilen mä jaksoin sen verran että pystyin jo istumaan autossa paikallaan ja "seurustella" , JEE :) . Lääkkeiden vaikutuksen alaisena kylläkin. Me tehtiin mun olosta huolimatta kiva reissu Kuhmoisiin, tuotiin sieltä ISO tuliainen ja käytiin Aten äitiä katsomassa. Kiva ihminen. Rehellinen, suora ja hauska. Tykkään kovasti. Tuukka oli meijän mukana, samoin hiippurit :). Aten kanssa matkustaminen on aina hauskaa, mutta eilen se oli erityistä. Rakastan.

Aamulla oli treenihetki pienten kanssa. Oli kivaa jaksaa taas ees jotain pientä. Ne lämpeni ja kuumeni ja tarjosi kaikkea kuuteen kertaan ennenkuin sain vähän rauhoitettua. Kaikilla oli lopuksi hymy herkässä, onnistuttiin ja juostiin kahjoina ympyrää. Oltiin tiiminä ja se on tärkeintä. Meillä oli kivaa.

Löytyisipä pian hoffilapsi. Voi kun sen löytäminen onkin niin vaikeaa...vaikka etsii koko ajan. Tulisikohan se ven taakse jos lopettaa etsimisen??