Tämä on mun enemmän tai vähemmän kuuluisa lausahdus viime kesältä meijän treenipiireissä. Kun meni perseelleen, mä kannustin aina että agility on hauska laji.
Eilen se ei ollut yhtään hauska laji. Mä olin vissiin ottanu naapurin koirat treeneihin suoraan pystymetästä. Illan saldohan siis oli :
Nismo :
Nappasi mua käteen, ei pahana vaan kuumeni. Sai pöllytyksen eikä treenannut ollenkaan.
Nemo:
Mitkä kepit? Mikä putki? Mikä irtoaminen? Oonko mä nähny joskus näitä keppejä? Mikä tää rengas on? Mistä kohtaa tää kuuluu hypätä?
Hiski:
Mikä keskittymiskyky? Mitkä korvat? Mikä eteneminen? Mikä toi sun valssi oikein oli? Täytyykö toi putki mennä? Hiski myös karkasi radalta??!! Rikkoi kevythäkkinsä....jonka Ate paikkasi kyllä mutta silti, oon velkaa uuden.
Epäilen että Lululla olisi juoksu ihan päivän - kahden päässä koska muut koirat ei ole tuottaneet tällaista häiriötä Hiskille eikä se radalta karkaile. Nyt oli jo toinen treenikerta peräkkäin ja ´molemmilla kerroilla Lulun luo. Muillakin uroksilla oli keskittymisvaikeuksia.
Tai sitten mä oon vaan surkea, kykenemätön ohjaamaan, epäselvä, hidas ja huono. Mitä sitä ehkä juoksuista koiraa syyttämään.
Ainoana hyvänä asiana mainittakoon että Hiskin kepit oli ok, samoin puomin kontakti ja Nemo hyppäsi tuplarimoilla hyvin.
Silti...että kisoihin sunnuntaina.
Ate onneksi nauratti ja piristi mua illalla. Kyllähän se paha olo lähtee nauramalla ja ;) .
Tuukka täyttää tänään 7 vuotta. Iso poika! Koulu kutsuu sitten syksyllä. Lahjaksi me hommattiin mikroskooppi mikä sai heti aamusta hirmuisen suosion ja innostuksen Tuukan kasvoille. Illalla on sitten juhlat, Tuukalle tulee muutama kaveri ja kuten arvata saattaa, meno on sen mukaista :) . Mä yritin järjestää niille ohjattua leikkimistä sun muuta mutta Tuukka ei sitten halunnut, riehuminen on vaan kuulemma kivaa. Hiippikset saa mennä makkariin piiloon lapsia tai ne on jonkun sukan pohjassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti