Kevään koulutushulinat ja Nismon tokoilua

Eilinen oli jo esimakua kevät - syksy 2010 koulutuksille kentällä. Maanantaisin arkitottis päivä, jossa kolme eri tasoryhmää. Jokaisessa ryhmässä 6-10 koirakkoa, huh! Kouluttajina Taina Santala ja Elina Järvinen. Järviskä oli eilen jossain myöhästyneessä tilassa ;) ja Ate kävi jeesaamassa Tainaa rokotusten tarkistuksessa ja jututtamassa omistajia noin muutenkin.

Meijän kentällähän on tänä vuonna ennätysmäärä koulutuksia. Maanantaisin kolme arkitottis ryhmää, tiistaisin kaksi agiryhmää (alkaa toukokuussa), keskiviikkosin kilpailevien toko ja pk, torstaisin kolme agiryhmää + pentukoulu (alkaa myös toukokuussa) ja kaiken lisäksi melkein kaikki ryhmät ovat täynnä! Ihanaa että on aktiivisia ihmisiä, mutta aikamoinen rupeama tästä taitaa tulla. Itse koulutan apuna ja parina kahdessa agiryhmässä ja vedän pentukoulua. Kouluttaminen antaa hirveäasti, mutta kyllä se ottaakin, varsinkin kun omatkin koirat on treenattava, töissä käytävä ja on sitä kiva olla kotonakin :) ! Onneksi Ate kulkee kentällä myös.

Eilen mä kävelin kirppusten kanssa kentälle, tarkoituksena ihan lenkkeillä ja tokota Nismon kanssa kentän ulkopuolella kun kenttä on täynnä vieraita koiria. Kotoota (ihanaa sanoa kotoota :) ) kentälle on sellaiset 2 km eli se menee täydellisesti lämmittelystä kun kentällä agility alkaa. Huomasin eilen Nemossa alkulenkistä ihmeellistä toispuoleisuutta joka sitten kuitenkin katosi muutaman sadan metrin jälkeen. Jotain sillä siellä selässä on kun menee toisinaan jumiin vaikka liikkuu paljon, lämmittelee ja jäähdyttelee treenien jälkeen jne..mutta mitä kun ei kuvissakaan näy mitään? Täytyy katsoa miten treenit tänään vaikuttaa kun ei muutoin ole mun mielestä jumissa ollut. Nismo sai tosiaan tokota siinä kentän parkkiksella, koska uudet, vieraat koirat olivat aivan mahtava häiriö. Kerran murahti, mutta käskystä lopetti ja toimi hauskasti! Seurautin pelkästään, lyhyttä ja pitkää matkaa, käännöksiä oikealle ja vasemmalle, joista oikealle pari ekaa kertaa jätätti hieman. Vähän täpäkämpää liikkumista ja innostusta niin pysyi kyydissä. Hidasta kävelyä ja juoksuaskeliakin otettiin ja vapautin aina vaan onnistumiseen seuraamisessa, en perusasentoon. Nismo ei nostanut kierroksiakaan haukkuun asti, mutta oli silti innokas. Sai hymyssä suin laittaa sen autoon :)

Piipahdin eilen Ruttuakin katsomassa ja se on parantunut kastraatiosta tosi hienosti. Haava on siisti eikä ongelmia ole parin päivän ripulia lukuunottamatta ollut. Koohkotti ihan hirmuisesti mut nähdessään ja olisi mielellään tullut mukaankin, mutta en voinut ottaa. On se vaan hauska veijari. Kentällä oli illalla myös eräs bokseri ja näin itseni siinä koirakossa aika tasan vuosi sitten. Bokseri sykyili hyväntuulisena joka suuntaan eikä malttanut totella ja omistaja pyyhki hikeä. Lohdutin että kyllä se siitä ja kerroin Rutun ja mun tarinan :)

Nautin kodista ja siellä tehtävistä hommista. Olen muuttunut. Kasvanut ja kääntänyt arvomaailmani. Nautin eilen aivan hirveästi kun Tuukan kanssa tehtiin ruokaa. Miten vilpittömästi voikaan innostua siitä, että osaa rikkoa kananmunan? Tai paistaa jauhelihan?