Arkea..

Mulla on nykyisin aina kiire töistä kotiin. Onhan siellä ennenkin ollut koirat odottamassa, mutta tilanne on nyt silti niin erilainen. Rakastan sitä hetkeä kun ajan parkkiin, koirat tulevat vastaan, Tuukka ja Lassi tulevat vastaan ja Ate on keittiössä, hymyilee ja vaihdetaan päivän kuulumiset ennen ruokailua. Molemmat huseeraa siinä juttelun tuoksinnassa kotitöitä ja kaikki se tuntuu vaan niin hirveän hyvältä.

Nyt kun pakkaset ovat vihdoin vähän hölläneett otettaan, ollaan taas hiippiksien kanssa hihnalennkeilty enemmän. Eilen mä kävelin niiden kanssa taas Atelta Saukkolaan (ja miehet tuli reippaina autolla perässä ;) ) ja tuumailin siinä matkalla miten hirveän helppoja nuo pikkuiset ovat kun ovat aikuisia ja koulutettuja. Sellaisia pieniä arjen asioita, mitkä tekevät koiraelämästä mukavaa, ei aina tule huomattua kun aikaa kuluu ja niitä käytöstapoja pitää itsestään selvyytenä. Jotenkin unohtaa, että siihen kaikkeen on kulunut kuitenkin aika paljon aikaa ja aivotyötä.

Ihan esimerkkeinä..Nismo ja Nemo eivät vedä lenkeillä yhtään. Toki eihän ne nurin mua saisi vaikka kuinka lujaa kiskoisivat ;). Paljon vaan näkee koiria jotka puskee hihnoissa ihan miljoonaa eteenpäin, sekä pieniä että isoja. Ei sellaisen kanssa lenkkeily ole kivaa. Hitaita kirput ei missään nimessä ole vaan kyllä niiden kanssa saa kävellä niin lujaa kuin jaloista lähtee. Huomasin eilen myös miten ehdollistuneita ne ovat siinä Atelta lähtevällä tiellä (ei kävelytietä, eli kävellään vaan penkassa) autojen ääneen ja valoihin. Olen toki opettanut "reunaan" käskyn jolloin mennään reunan puolelle kävelemään, mutta eilen ei tarvinnut huomauttaa. Huvitti katsoa kun auton tullessa molemmat hidastivat askelta, ottivat ojan puolen reunan minun vasemmalta puolelta ja jäivät siihen kävelemään, kun auto oli mennyt ohi, kiihdyttivät sen verran että olivat taas hieman minusta edellä mutta ei hihna kiristynyt. Mä en vaadi koiralta kävelyllä muuta kuin että hihna on löysällä ja että käskyt menenvät perille jos niitä tarvitsee antaa. Muutoin saavat kävellä edessä tai sivussa, miten haluavat. Nauratti myös se mitä tapahtuu jos pysähdyn..kengännauha kun aukesi ja kumarruin sitä solmimaan ilman mitään komentoa tai puhumista ja kun nostin katseeni niin vasemmalla puolella on lähimpänä Nismo, aika hienossa perusasennossa ja Nismon vieressä Nemo, samoin aika hienossa perusasennossa :D ! Hännät heiluen odottavat että joko me taas mennään. Tienylitykset (yli - käsky) , koiran ohitus jne jne...kaikki oli niin kovin mutkatonta ja yksinkertaista, helppoa. Toki eihän nämä mitään erityisiä asioita ole sillä tavalla, kaikkien koirienhan näin pitäisi käyttäytyä ulkoillessa, mutta eilen taas muistin että pitää arvostaa ja antaa painoarvoa kaikelle sille mitä koiralle ihan oikeasti joutuu opettamaan eikä asiat vain tule itsekseen.

Pienet, rakkaat hiippanokat :)