Näin rennon letkeästi täällä konttorin hulinassa nuo pötköttelee :)
Pienistä asioista sitä jaksaa iloita. Kuten siitä, että korjailin eilen blogin ulkoasua, lisäilin lukemiani blogeja jne ja nyt kun avaan tämän, niin sehän näyttää ihan "minulta". Hymyilyttää :) !
Tänään vuorossa agitreenit siis ja niistä sitten myöhemmin.Toisaalta kiva mennä treenaamaan, toisaalta haluaisin vaan kotiin, saada kotihommat ojennukseen ja mönkiä drinksun kera Aten kainaloon.
Eilisestä lyhyt lenkkikertomus...
Ate sääti meijän tuttujen tietokonetta eilen iltasella ja mä reippailin sinne kävellen perässä. Matkaa tuli kolmisen kilsaa, juuri sopivasti työpäivän päätteeksi. Mukaan otin vain Hiskin, hiippikset kun olivat koko päivän olleet mun kanssa töissä, jossa apulaiseksi saapunut siskoni Bea niitä lenkitti ja ne pääsivät talomme myyjäisiin "edustamaan" ja ihailtaviksi :). Rankka päivä siis toisilla. Huomasin Hiskin kanssa lenkkeillessä jotain outoa. Vastaantulevat ihmiset pelkäävät sitä ihan hirveästi. Jos ne eivät piiloudu tai vaihda suuntaa, niin sitten menevät piktin ojan pohjia epäluuloisesti vilkuillen. Ymmärtäisin jos Hiski repisi hihnassa, rähjäisi, puskisi ihmisiä päin tai näyttäisi pistävän mua ihan 6-0 mutta kun ei...se TUIJOTTAA. Askel on toki ylväs sillä aina, jopa koppava, mutta ei kyräile tai uhkaa vastaantulevia millään lailla liikkein, ei ota askeltakaan vieraita päin...vaan kun vastaantulijat ovat näköetäisyydellä, se alkaa tuijottaa. Tuijotus on niin ahdistava ja painostava, että sitä on vaikea kuvailla. Jotenkin se itsevarmuus ja ylpeyskin paistaa kilometrin päähän...en olisi uskonut että koiralla voi olla sellainen vaikutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti