Nyt se on koettu! Ekat canicross- kisat Iitan kanssa ja huh me selvittiin!
Sijoituksilla tai uusilla ennätyksillä ei juhlittu, mutta treeni-intoa ja sisua tuli tulevaan. Kyllä tää juokseminen, se vaan on meidän molempien juttu. Mulla pysyi oma nuppi kasassa, se oli iso juttu se.
Mun valmentaja/potkija/kehittäjä eli rakas Ate oli toki mukana ja voiko enempää hattua nostaa - tyyppi nousee yöllä kolmen aikaan ja mukisematta lähtee mukaan kohti Jämijärveä! Kiitos, merkkasi oikeasti ja paljon.
Mulla oli moniakin paniikinaiheita ennen kisaa, sellainen mä oon. Lisäksi mulla on takaraivossa "ihana" mörkö menneiltä ajoilta koskien juoksemista - pieni ääni pääsee herkästi sanomaan kesken suorituksen ettei tästä tulekaan mitään, miksi juokset kun et osaa. Pikkuisen liikaa itseruoskintaa, pikkuisen liikaa mörköjä - niitä työstetään koko ajan ja paljon hyviä konsteja on tullut lähipiiristä. Kiitos <3 nbsp="" p="">
Kisapaikalle saavuttiin about klo 7:45 ja kisainfo alkoi klo 8, mun startti 9.57. Aika on todella tarkka ja jos et ole paikalla omaan aikaasi lähtöalueella niin hylsy napsahtaa. Matkana 4,3 km. Oli mielenkiintoista nähdä miten homma toimii, koska en ollut katsonut muualta kuin Youtubesta! Mä olin syönyt aamulla hyvin ja juonut reippaammin jo edelliset kolme päivää. Iitaa nesteytin aamulla reippaasti ja kaksi päivää aiemmin oli ruoassa enemmän vettä. Tiesin että tulee kuuma päivä..Iita oli vähän ihmeissään mihin ollaan tultu...
Varttia ennen Atelta viimeiset tsempit, alla hyvät lämmittelyt ja eikun starttiviivalle. Tuijotin omia kengänkärkiä kun lähettäjä alkoi laskea 5,4,3,2,1 - aja! Iita lähti huonosti koska mä en antanut vetokäskyä ja se ihmetteli missä ollaan ja mitä tehdään. Mä olin varautunut siihen, että kaadun kun se ampaisee eteenpäin! Nopeasti tajusi kuitenkin mistä olikaan kyse ja lähti vetoon. Hetken päästä jostain täysin käsittämättömästä syystä hyppäsi metän puolelle (vielä ulkoreunasta) ja sen seurauksena mentiin eri puolilta puuta. Ei onneksi käynyt kuinkaan, nopea liinan selvitys ja matkaan. Omat jalat tuntui tosi hyvältä, Iita veti hyvin about 2 km matkan ja loput ok, mutta maaliin tultiin löysällä narulla juosten. Ei normia Iitaa, mutta syy löytyy treeneistä ja kokemattomuudesta. Mä oon vetointoa tietyissä tilanteissa rajoittanut (kun se perhana sinkoaa kaiken liikkuvan perään) ja se näkyi tällaisessa uudessa tilanteessa selkeästi...ja ollaan juostu ihan liian pitkiä treenejä, joka näkyi Iitan lihasmuistissa helppona hölköttelynä. Opittiin paljon tällä reissulla! Pohja oli superhyvä juosta, mutta itsekin pitäisi juosta kisamatkaa enemmän että olisi mitään hajua paljonko on tullut, edes aikaan viitaten. Iita oli maaliin tullessa sen näköinen, ettei ole mitään juossutkaan..paukkuja jäi siis aika paljon käyttämättä..
Hieno reissu, vaikka matka oli pitkä ja herätys ihan liian aikaisin :) .
Kiitos kaikille tsemppareille, ette usko kuinka tärkeitä olette! Spesiaalit Atelle, Heidille ja Mannalle - tiedätte kyllä <3 br="">3>
Treenejä on jatkettu, lähtövetoja harjoiteltu ja tehty spurtteja. Eilen aamulla 2 km matka 7 minuutin aikaan - oujee! On kaivettu kickbike ja laitettu itselle asenne toiseen asentoon. Kyllä me SM-kisoihin ja muihinkin syksyn kisoihin tähdätään :)
Tässä vielä kuva maalista, kuvaajana Tero Mäkinen.
Nismo ja Nemo ovat touhuilleet ihan normijuttuja - lenkkeilleet ja temppuilleet, vähän tottista. Molemmat ovat olleet superhyvässä kunnossa (puuta koputtaen) ja nauttivat toden teolla auringosta sekä kuivista keleistä. Pian onkin jo minilemmun syntymäpäivä!
Elmo kulkee lenkeillä mun matkassa ja pientä teinipirua on noussut sieltä, onneksi vain pientä. Atea ei tietenkään uhmata, mutta mulle täytyy vähän yrittää näyttää ja koittaa. Helppo se on silti ja niin kiltti kuitenkin. Vilkas kuin mikä ja vähän hössökin, mutta niin murunen karhunen. Elmo osoitti eräänä iltana erinomaista tottelevaisuutta kääntymällä kauriin perästä toisella käskyllä (olin pomminvarma että sinne meni ja kauan etitään) vaikka lähtötilanteessa ei välimatkaa ollut kuin ehkä 20 metriä. Iita ei todellakaan olisi kääntynyt. Nismoa ja Nemoa ei olisi kiinnostanut todennäköisesti lainkaan ja jos niin vain Nismoa ja max 2 metrin verran :D !
Elmo on ajanut aktiivisesti jälkeä ja ilmaisua vahvistetaan, tuodaan rauhaa kulkemiseen yms. Vauhtia on liikaa ja intoa sitäkin enemmän! Kaikki iltaruuat vain jäljeltä ilmaisusta, mahtavaa kehitystä ollut koko viikon. Lisäksi Ate ja Elmo yllättivät mut eilen tottiksellaan - BH kaavio läpi paikallaoloineen eikä ollut mitään isompia ongelmia?? Nuoruus ja keskeneräisyys näkyy, mutta pääosin ehjä, rauhallisen varma ja tarkkaavainen suoritus. Ne on piruvie treenannu salassa varmaan :D !
3>
Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....
Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
12.5.2016
19.4.2016
Johtaja on poissa
En tiedä uskonko taivaaseen tai helvettiin, mihinkään yli-ihmiseen tai muuta...mutta siihen haluan uskoa, että meidän rakas Hiski katsoo meitä jostain kaukaa ja saa juosta ilman kipuja, niin paljon kuin ikinä tahtoo. Toivottavasti sillä on jossain siellä myös iso pehmolelu ja pehmeä peitto joita se rakasti kantaa ja pureksia.
Hiski, Hofmarien Fooling Around 31.7.2006 - 29.3.2016
(kuva:Ate)
Hiski oli todellinen persoona. Koira vailla vertaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Sillä oli mieletön taistelutahto ja pää umpiluuta, jos se ei tarkalleen tiennyt mitä hyötyy tottelemisesta. Se oli tulta ja tappuraa sekä kuitenkin halittava karvanalle omalle perheelle ja tutuille. Hiskillä oli mielessä aina jekku jos toinenkin ja erityisesti minua se viilasi linssiin ihan 6-0 ja päivittäin. Se oli mun agilitytykki ja voi miten paljon ihania muistoja jäikin. Jäi myös monet hampaanjäljet pakaraan ja reikiä vaatteisiin. Paha se ei missään nimessä ollut, luonteikas ja voimakas apina se oli. Ja niin rakas ja tärkeä, meidän koiralauman kiistaton johtaja.
Me matkustettiin vaikka ja missä, harrastettiin laidasta laitaan, kulutettiin useatkin lenkkarit, revittiin monet lelut ja oltiin yhdessä monen monta hienoa vuotta. Ystävä, perheenjäsen, ihan omanlaisensa Herra Korva.
Menetys oli raskas koko perheelle, mutta erityisesti rakkaalle Atelle - elämän koira on aina elämän koira.
Suukkoja Hiski the "HössönMössön" sinne jonnekin, onneksi saatiin hyvästellä.
Meidän Hiskin vei ärhäkkä nenäsyöpä, joka vuosi jo verta kurkkuun. Lisäksi kaularangan vaikeat muutokset aiheuttivat kipua ja koko ajan etenevää heikkenemistä. Diagnoosina tästä wobbler. Kumpaankaan ei parannuskeinoa ole.
Ate sanoi eläinlääkärissä että Hiski saa lähteä arvoonsa sopivalla tavalla, saappaat jalassa. Onneksi oireet eivät ehtineet pidemmälle.
Hiski, Hofmarien Fooling Around 31.7.2006 - 29.3.2016
(kuva:Ate)
Hiski oli todellinen persoona. Koira vailla vertaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Sillä oli mieletön taistelutahto ja pää umpiluuta, jos se ei tarkalleen tiennyt mitä hyötyy tottelemisesta. Se oli tulta ja tappuraa sekä kuitenkin halittava karvanalle omalle perheelle ja tutuille. Hiskillä oli mielessä aina jekku jos toinenkin ja erityisesti minua se viilasi linssiin ihan 6-0 ja päivittäin. Se oli mun agilitytykki ja voi miten paljon ihania muistoja jäikin. Jäi myös monet hampaanjäljet pakaraan ja reikiä vaatteisiin. Paha se ei missään nimessä ollut, luonteikas ja voimakas apina se oli. Ja niin rakas ja tärkeä, meidän koiralauman kiistaton johtaja.
Me matkustettiin vaikka ja missä, harrastettiin laidasta laitaan, kulutettiin useatkin lenkkarit, revittiin monet lelut ja oltiin yhdessä monen monta hienoa vuotta. Ystävä, perheenjäsen, ihan omanlaisensa Herra Korva.
Menetys oli raskas koko perheelle, mutta erityisesti rakkaalle Atelle - elämän koira on aina elämän koira.
Suukkoja Hiski the "HössönMössön" sinne jonnekin, onneksi saatiin hyvästellä.
Meidän Hiskin vei ärhäkkä nenäsyöpä, joka vuosi jo verta kurkkuun. Lisäksi kaularangan vaikeat muutokset aiheuttivat kipua ja koko ajan etenevää heikkenemistä. Diagnoosina tästä wobbler. Kumpaankaan ei parannuskeinoa ole.
Ate sanoi eläinlääkärissä että Hiski saa lähteä arvoonsa sopivalla tavalla, saappaat jalassa. Onneksi oireet eivät ehtineet pidemmälle.
14.3.2016
Tadaa - täällä ollaan :) !
Believe it or not, mutta tässä tulee kirjoitus!
Tiedättekö kun on hoppua ja sitten joku asia jää, ja sitten kun se jää niin yhtäkkiä onkin kulunut puoli vuotta ja ylikin tosta noin vaan??!!
Viime vuonna vielä loppuvuodesta synttärisankarina oli mun rakas herra pampam eli Nismo. Miettikää, jo 10-vuotta tuli mittariin!
Tässä pikkuherra kakkunsa kanssa :)
Nismo on voinut todella hyvin, viime talvena/kesänä kadoksiin joutunut lihasmassa on saatu rakennettua entistä ehompana takaisin ja virtaakin riittää - tottakai Nismolle tyypilliseen tapaan niihin asioihin mikä milloinkin huvittaa ;) ! Vielä posotellaan jopa 6-8 km lenkkejä sekä tehdään kotona tottista omaksi iloksi. Päikkärikaverina mitä rakkain kaulapuuhka.
Tässä pikkumiehistä yhteiskuva tammikuulta, kun oli muutamia takkipäiviä:
Pitkälti mentiin talvipukeutumisessa samalla kaavalla. Kun pakkasta enemmän kuin se 10 astetta niin heitetään takkia niskaan ja tossua jalkaan. Pääosin pärjäiltiin tämäkin talvi ihan turkillaja sitähän molemmilla piisaa.
Töissäkin ovat olleet mukana ja on ne vaan helppoja sielläkin :)
...ja kun joka paikassa touhuaa aina mukana, niin väsykin joskus iskee :)
Nemo murunen on myös ollut hyvässä kunnossa muuten, mutta liukkaat kelit toivat pikkuisen selkäjumeja. Ja ilmeisesti ikä on tuonut hieman vatsahappovaivoja..Vauhtia on edelleen enemmän kuin järkeä ja joka päivä voi napata pari kuperkeikkaa mennessään. Ei Nemo olisi Nemo jos ei aina olisi virtaa ja kaikenlaista sählinkiä :) . Hyväntuulen pakkaus! Lenkkeily maistuu yhtä hyvin kuin aina ja sen päälle on hyvä tehdä temppuja ja riepotella tärkeitä leluja...ja kerjätä tietysti ruokaa, koskaan ei tiedä mistä sitä voi tulla!
Iitan kanssa ei jalostussuunnitelmat sitten toteutuneet lainkaan. Yritimme uudelleen astuttaa Iitaa Hiskillä, mutta kohtutulehduksen pirulainen sieltä pukkasi. Samassa yhteydessä todettiin, ettei Iita olisi voinut koskaan tullakaan tiineeksi (rakennevirhe munasarjoissa), joten sterkkaaminen oli enemmän kuin oikea päätös. Iita on kyllä melkoinen pakkaus. Oli juuri edellisenä päivänä tehnyt rankat maastotreenit ja pitkät metsälenkit vaikka todella paha tulehdus. Pikkuisita merkeistä tajuttiin, että kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa.
Itse leikkaus sujui hyvin ja Iita parani todella nopeasti.Lähinnä hihnalenkkeily sen pari viikkoa lyhyitä matkoja oli hieman haasteellista aktiiviselle Iitulille. Tässä the potilas leikkauksen jälkeen, vielä tokkurassa.
Iita täytti tammikuussa jo 4-vuotta! Mä sanoinkin, että millä mä enää perustelen sen kakarakäytöstä, jos en sillä että se on vielä pentu :) ! Tässä poseeraus synttäriaamulta, pahus kun kakku ei näy kuvassa.
Käytiin viime syksynä taas vaeltamassa Rukan maisemissa/ympäristössä. Oli aivan sairaan siistiä. Kyllä mieli lepää kauniissa maisemassa! Iita on ykkösveturi ja rakastaa maastossa kulkemista (ja poroja!) , se on helppo matkakumppani ja saa luvan nukkua sängyssä kainalossa koko viikon :) . Kotiin on aina ikävä ja viikko on pitkä aika, mutta kivaa oli taasen. Meidän akkaporukka oli enemmän kuin jees! Tämä kuva on Pieneltä Karhunkierrokselta yhdeltä evästauolta. Tänä syksynä uudestaan!
Iita alkoi viime syksynä vielä opettelemaan viestin saloja ja tykättiin molemmat kovasti. Iitan lempihommaa on juokseminen ja sen luonne on siinä parhaimmillaan. Sellaista tahtoa ja voimaa kun saisi vielä jonain päivänä tottikseen..Ate rakas on toinen ohjaaja viestillä ja se toimikin ihan loistavasti. Juostiin ruokapalkalle, lelupalakalle ja kehupalkalle uusintalähetyksien kera jo ilman näköyhteyttä ennen lumien tuloa.
Juoksemisesta puheen ollen Iita juoksi mun kanssa koko loppukesän, syksyn ja nyt kuluvan talvenkin. "Terve" polvi on reistaillut, rikki oleva pysynyt hevosvoiteella, Voltarenilla ja BackOnTrackilla kurissa ja kivuttomana. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin syksyllä ja oli supertyytyväinen itseeni. Ei olisi tervakeuhkona mennyt - nyt jo yli vuosi ilman tupakka, sähköversiolla edelleen. Happy! Atekin on pysynyt erossa sikarista, ihan huippua!
Puolimaratonin jälkeen juokseminen oli tauolla polven takia hetken, mutta taas mennään ja kovaa! Ate treenaa meitä (mua lähinnä ;) ) tuleviin Canicross kisoihin, sillä mähän oon päättänyt osallistua tänä vuonna Iitan kanssa SM-kisoihin. Tavoitteet ajan suhteen ovat kovat ja treenit vielä kovemmat...katsotaan mihin omat rahkeet riittää..Iita on niin super että jos mä vaan pysyn pystyssä ja jaksan sen mukana niin hyvä tulee :)
Mun ruokailu alkaa olla kehityksen yksi isoimpia ongelmia, jonka kanssa painin jatkuvasti. En syö oikein lihaa ja mieluusti täyttäisin mahan kasviksilla ja hedelmillä. Ei meinaa piisata. Onneksi Ate on kova laskemaan ja huomauttelee ;)
Tällä hetkellä tulee liikuttua viikossa n. 70-100 km joista suurin osa vetokävelyä, juoksua 2-3krt/vko, vapaata liikkumista osa, kuntopyörää...ja lisäksi hyppynarua, vatsalihasliikkeitä, käsipainoja. Yläkropan lihaskunnosta luistan mieluusti, koska inhoan sitä..vaikka pitäisi pitää tärkeänä. Suurin osa liikunnasta tulee koirien kanssa liikkuessa ja meillä kun niitä on nuo viisi niin hyvin saa Iitakin lepoa ja liikunta pysyy kaikilla monipuolisena kun ovat vapaana/vedoissa kävellen ja juoksevat yms. Ate on hionut multa paljon tekniikkaa ja saanut liikettä sellaisiin kropan osiin, jotka himmasivat vauhtia.
Meidän ihan parhaita lenkkikavereita on Heidi, Aatu ja Turre sekä Indi. Tässä niistä pari kuvaa. Mä oon Aatun kummitäti ja vaikka en ole mikään lapsi-ihminen niin Aatu on kyllä napannut sydämestä palasen :)
Ollaan tehty vaikka millaisia retkiä ja kaikenlaisilla sykealueilla! On metsää, on tietä, on irtiolevia koiria ja kytketty lauma...vaikka ja mitä!
Hiski kulkee vielä suurimman osan pitkistäkin lenkeistä mukana. Vähän vanhaa ukkoa jo satunnaisesti kolottelee sieltä täältä ja liukkailla keleillä selkäkin napsahti jumiin. Vielä on selvitty levolla vaivoista. Hiski täyttää tänä vuonna jo 10-vuotta! On se kyllä vanhentunutkin tietyissä jutuissa ja toisissa sitten taas ei yhtään. Pääosin laumassa tepastelee arvokas vanha herra, ilman sen suurempia haasteita.
Tässä kuva kun Hiski oli mun kanssa töissä eräänä päivänä.
Hiski menestyi Aten esittämän upeasti Tervakoskella erikoisnäyttelyssä ollen veteraanien neljäs ERIllä ja SA:lla. Näin Hiski pokkasi taas pokaalin kotiin erkkarista :) .
Lauman yhteispeli on säilynyt ennallaan Elmonkin tulon jälkeen. Hiskin ja Elmon välillä ei ole ollut mitään kahinaa, onneksi - pysyköön sellaisena!
...sitten musta paviaani, ihana Elmotti - perkeleen Möömö, niin tärkeä pikkukarhu :) .
Ensinnäkin tsiisus siitä kasvoikin iso poika! Säkä on nyt (11kk vanhana) sen 70 cm eli Hiskistäkin on pyyhkäisty ohi. Massa puuttuu vielä ja on se melkoinen järkäle. Sydämellinen pikkukarhu.
Ate ja Elmo jättivät ennen lumien tuloa metsäjäljen todella upealle mallille. Kovasti tekivät työtä ilmaisun vahvistamisen ja ylläpidon kanssa, se tuotti hienoa tulosta metsässä! Elmon viimeiset jäljet olivat jo 600-700 metriä pitkiä useilla kulmilla eikä yhtään ainutta keppiä jäänyt metsään. Hyvä pojat! Esineruudussa riitti pieniä alkuhaasteita, mutta nousee sieltäkin esine jo :) . Tottiksessa perusteet alkaa olla hyvällä mallilla...nyt maltilla etiäpäin!
Elmo on sitkeä työskentelijä ja se haluaa tehdä oikein. Vähän kaahailee metsässä, mutta annettakoon se viellä nuorelle miehelle anteeksi :) . Aten kanssa niistä kasvaa vielä loistotiimi!
Elmo omaa hyvän koiranlukutaidon ja osaa muokkautua sen mukaan. Hiskin kanssa painit ovat erilaisia kuin Iitan, jonka kanssa näyttää siltä että kohta katkeaa joltain jalka tai pää...Nismo ja Nemo saavat olla rauhassa ja toistaiseksi kaikki vieraat koirat on otettu avosylin vastaan. Tietenkään tuttavuutta ei tehdä jokaisen vastaantulijan kanssa vaan yhteisten lenkkikaverien/tuttujen koirien kanssa. Jos joku ei halua leikkiä Elmon kanssa, ei sekään Elmoa haittaa.
Tässä kuva syksyltä pikkukarhusta.
On muuten pikkuisen Elmolla turkkia. Tsiisus mikä tukkaeläin :) !
Tämä kuva on ekalta kelkkareissulta, joka jäi myös talven viimeiseksi kiitos loistavan lumitilanteen näin etelässä. Elmoa ei kelkka haitannut pätkän vertaa vaan oli siistiä mennä täysiä! Kuvan nappasi Ate.
Ja viimeisenä kuva viime viikolta :)
Elmosta on kasvanut rakas perheenjäsen ja se on niin omanlaisensa karhu. Kiltti, mutta ei tossukka. Vahtiviettiä on, samoin omaa tahtoa mutta ei mikään turha suunsoittaja tai ärisijä.
Elmo kävi ekassa junnunäyttelyssä tuloksena EH. Pää oli kuulemma kamalan leveä...miten niin :) ??
Sellaista täällä meillä kotosalla :)
Rakkaan Aten kanssa tulee tänä vuonna jo seitsemän yhteistä vuotta täyteen, kyllä aika kuluu ihan hurjaa vauhtia!
(Heidi ei ikinä usko silmiään kun näkee, että blogi on päivitetty ;) )
Tiedättekö kun on hoppua ja sitten joku asia jää, ja sitten kun se jää niin yhtäkkiä onkin kulunut puoli vuotta ja ylikin tosta noin vaan??!!
Viime vuonna vielä loppuvuodesta synttärisankarina oli mun rakas herra pampam eli Nismo. Miettikää, jo 10-vuotta tuli mittariin!
Tässä pikkuherra kakkunsa kanssa :)
Nismo on voinut todella hyvin, viime talvena/kesänä kadoksiin joutunut lihasmassa on saatu rakennettua entistä ehompana takaisin ja virtaakin riittää - tottakai Nismolle tyypilliseen tapaan niihin asioihin mikä milloinkin huvittaa ;) ! Vielä posotellaan jopa 6-8 km lenkkejä sekä tehdään kotona tottista omaksi iloksi. Päikkärikaverina mitä rakkain kaulapuuhka.
Tässä pikkumiehistä yhteiskuva tammikuulta, kun oli muutamia takkipäiviä:
Pitkälti mentiin talvipukeutumisessa samalla kaavalla. Kun pakkasta enemmän kuin se 10 astetta niin heitetään takkia niskaan ja tossua jalkaan. Pääosin pärjäiltiin tämäkin talvi ihan turkillaja sitähän molemmilla piisaa.
Töissäkin ovat olleet mukana ja on ne vaan helppoja sielläkin :)
...ja kun joka paikassa touhuaa aina mukana, niin väsykin joskus iskee :)
Nemo murunen on myös ollut hyvässä kunnossa muuten, mutta liukkaat kelit toivat pikkuisen selkäjumeja. Ja ilmeisesti ikä on tuonut hieman vatsahappovaivoja..Vauhtia on edelleen enemmän kuin järkeä ja joka päivä voi napata pari kuperkeikkaa mennessään. Ei Nemo olisi Nemo jos ei aina olisi virtaa ja kaikenlaista sählinkiä :) . Hyväntuulen pakkaus! Lenkkeily maistuu yhtä hyvin kuin aina ja sen päälle on hyvä tehdä temppuja ja riepotella tärkeitä leluja...ja kerjätä tietysti ruokaa, koskaan ei tiedä mistä sitä voi tulla!
Iitan kanssa ei jalostussuunnitelmat sitten toteutuneet lainkaan. Yritimme uudelleen astuttaa Iitaa Hiskillä, mutta kohtutulehduksen pirulainen sieltä pukkasi. Samassa yhteydessä todettiin, ettei Iita olisi voinut koskaan tullakaan tiineeksi (rakennevirhe munasarjoissa), joten sterkkaaminen oli enemmän kuin oikea päätös. Iita on kyllä melkoinen pakkaus. Oli juuri edellisenä päivänä tehnyt rankat maastotreenit ja pitkät metsälenkit vaikka todella paha tulehdus. Pikkuisita merkeistä tajuttiin, että kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa.
Itse leikkaus sujui hyvin ja Iita parani todella nopeasti.Lähinnä hihnalenkkeily sen pari viikkoa lyhyitä matkoja oli hieman haasteellista aktiiviselle Iitulille. Tässä the potilas leikkauksen jälkeen, vielä tokkurassa.
Iita täytti tammikuussa jo 4-vuotta! Mä sanoinkin, että millä mä enää perustelen sen kakarakäytöstä, jos en sillä että se on vielä pentu :) ! Tässä poseeraus synttäriaamulta, pahus kun kakku ei näy kuvassa.
Käytiin viime syksynä taas vaeltamassa Rukan maisemissa/ympäristössä. Oli aivan sairaan siistiä. Kyllä mieli lepää kauniissa maisemassa! Iita on ykkösveturi ja rakastaa maastossa kulkemista (ja poroja!) , se on helppo matkakumppani ja saa luvan nukkua sängyssä kainalossa koko viikon :) . Kotiin on aina ikävä ja viikko on pitkä aika, mutta kivaa oli taasen. Meidän akkaporukka oli enemmän kuin jees! Tämä kuva on Pieneltä Karhunkierrokselta yhdeltä evästauolta. Tänä syksynä uudestaan!
Iita alkoi viime syksynä vielä opettelemaan viestin saloja ja tykättiin molemmat kovasti. Iitan lempihommaa on juokseminen ja sen luonne on siinä parhaimmillaan. Sellaista tahtoa ja voimaa kun saisi vielä jonain päivänä tottikseen..Ate rakas on toinen ohjaaja viestillä ja se toimikin ihan loistavasti. Juostiin ruokapalkalle, lelupalakalle ja kehupalkalle uusintalähetyksien kera jo ilman näköyhteyttä ennen lumien tuloa.
Juoksemisesta puheen ollen Iita juoksi mun kanssa koko loppukesän, syksyn ja nyt kuluvan talvenkin. "Terve" polvi on reistaillut, rikki oleva pysynyt hevosvoiteella, Voltarenilla ja BackOnTrackilla kurissa ja kivuttomana. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin syksyllä ja oli supertyytyväinen itseeni. Ei olisi tervakeuhkona mennyt - nyt jo yli vuosi ilman tupakka, sähköversiolla edelleen. Happy! Atekin on pysynyt erossa sikarista, ihan huippua!
Puolimaratonin jälkeen juokseminen oli tauolla polven takia hetken, mutta taas mennään ja kovaa! Ate treenaa meitä (mua lähinnä ;) ) tuleviin Canicross kisoihin, sillä mähän oon päättänyt osallistua tänä vuonna Iitan kanssa SM-kisoihin. Tavoitteet ajan suhteen ovat kovat ja treenit vielä kovemmat...katsotaan mihin omat rahkeet riittää..Iita on niin super että jos mä vaan pysyn pystyssä ja jaksan sen mukana niin hyvä tulee :)
Mun ruokailu alkaa olla kehityksen yksi isoimpia ongelmia, jonka kanssa painin jatkuvasti. En syö oikein lihaa ja mieluusti täyttäisin mahan kasviksilla ja hedelmillä. Ei meinaa piisata. Onneksi Ate on kova laskemaan ja huomauttelee ;)
Tällä hetkellä tulee liikuttua viikossa n. 70-100 km joista suurin osa vetokävelyä, juoksua 2-3krt/vko, vapaata liikkumista osa, kuntopyörää...ja lisäksi hyppynarua, vatsalihasliikkeitä, käsipainoja. Yläkropan lihaskunnosta luistan mieluusti, koska inhoan sitä..vaikka pitäisi pitää tärkeänä. Suurin osa liikunnasta tulee koirien kanssa liikkuessa ja meillä kun niitä on nuo viisi niin hyvin saa Iitakin lepoa ja liikunta pysyy kaikilla monipuolisena kun ovat vapaana/vedoissa kävellen ja juoksevat yms. Ate on hionut multa paljon tekniikkaa ja saanut liikettä sellaisiin kropan osiin, jotka himmasivat vauhtia.
Meidän ihan parhaita lenkkikavereita on Heidi, Aatu ja Turre sekä Indi. Tässä niistä pari kuvaa. Mä oon Aatun kummitäti ja vaikka en ole mikään lapsi-ihminen niin Aatu on kyllä napannut sydämestä palasen :)
Ollaan tehty vaikka millaisia retkiä ja kaikenlaisilla sykealueilla! On metsää, on tietä, on irtiolevia koiria ja kytketty lauma...vaikka ja mitä!
Hiski kulkee vielä suurimman osan pitkistäkin lenkeistä mukana. Vähän vanhaa ukkoa jo satunnaisesti kolottelee sieltä täältä ja liukkailla keleillä selkäkin napsahti jumiin. Vielä on selvitty levolla vaivoista. Hiski täyttää tänä vuonna jo 10-vuotta! On se kyllä vanhentunutkin tietyissä jutuissa ja toisissa sitten taas ei yhtään. Pääosin laumassa tepastelee arvokas vanha herra, ilman sen suurempia haasteita.
Tässä kuva kun Hiski oli mun kanssa töissä eräänä päivänä.
Hiski menestyi Aten esittämän upeasti Tervakoskella erikoisnäyttelyssä ollen veteraanien neljäs ERIllä ja SA:lla. Näin Hiski pokkasi taas pokaalin kotiin erkkarista :) .
Lauman yhteispeli on säilynyt ennallaan Elmonkin tulon jälkeen. Hiskin ja Elmon välillä ei ole ollut mitään kahinaa, onneksi - pysyköön sellaisena!
...sitten musta paviaani, ihana Elmotti - perkeleen Möömö, niin tärkeä pikkukarhu :) .
Ensinnäkin tsiisus siitä kasvoikin iso poika! Säkä on nyt (11kk vanhana) sen 70 cm eli Hiskistäkin on pyyhkäisty ohi. Massa puuttuu vielä ja on se melkoinen järkäle. Sydämellinen pikkukarhu.
Ate ja Elmo jättivät ennen lumien tuloa metsäjäljen todella upealle mallille. Kovasti tekivät työtä ilmaisun vahvistamisen ja ylläpidon kanssa, se tuotti hienoa tulosta metsässä! Elmon viimeiset jäljet olivat jo 600-700 metriä pitkiä useilla kulmilla eikä yhtään ainutta keppiä jäänyt metsään. Hyvä pojat! Esineruudussa riitti pieniä alkuhaasteita, mutta nousee sieltäkin esine jo :) . Tottiksessa perusteet alkaa olla hyvällä mallilla...nyt maltilla etiäpäin!
Elmo on sitkeä työskentelijä ja se haluaa tehdä oikein. Vähän kaahailee metsässä, mutta annettakoon se viellä nuorelle miehelle anteeksi :) . Aten kanssa niistä kasvaa vielä loistotiimi!
Elmo omaa hyvän koiranlukutaidon ja osaa muokkautua sen mukaan. Hiskin kanssa painit ovat erilaisia kuin Iitan, jonka kanssa näyttää siltä että kohta katkeaa joltain jalka tai pää...Nismo ja Nemo saavat olla rauhassa ja toistaiseksi kaikki vieraat koirat on otettu avosylin vastaan. Tietenkään tuttavuutta ei tehdä jokaisen vastaantulijan kanssa vaan yhteisten lenkkikaverien/tuttujen koirien kanssa. Jos joku ei halua leikkiä Elmon kanssa, ei sekään Elmoa haittaa.
Tässä kuva syksyltä pikkukarhusta.
On muuten pikkuisen Elmolla turkkia. Tsiisus mikä tukkaeläin :) !
Tämä kuva on ekalta kelkkareissulta, joka jäi myös talven viimeiseksi kiitos loistavan lumitilanteen näin etelässä. Elmoa ei kelkka haitannut pätkän vertaa vaan oli siistiä mennä täysiä! Kuvan nappasi Ate.
Ja viimeisenä kuva viime viikolta :)
Elmosta on kasvanut rakas perheenjäsen ja se on niin omanlaisensa karhu. Kiltti, mutta ei tossukka. Vahtiviettiä on, samoin omaa tahtoa mutta ei mikään turha suunsoittaja tai ärisijä.
Elmo kävi ekassa junnunäyttelyssä tuloksena EH. Pää oli kuulemma kamalan leveä...miten niin :) ??
Sellaista täällä meillä kotosalla :)
Rakkaan Aten kanssa tulee tänä vuonna jo seitsemän yhteistä vuotta täyteen, kyllä aika kuluu ihan hurjaa vauhtia!
(Heidi ei ikinä usko silmiään kun näkee, että blogi on päivitetty ;) )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)