Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

24.2.2010

Nemo ja Nismo näyttää mistä seurakoirat on tehty!

Eilisistä agitreeneistä jäi enemmän kuin hyvä mieli kaiken kaikkiaan....lisäksi oli ihanaa tulla kotiin ja kertoa ilostaan ihmisile joka asiasta ymmärtää ja haluaa kuunnella :)!

Hiski ei nyt ihan ollut parhaimmillaan keskittymisen suhteen. Pientä herpaantumista oli treenikaveri Lulun suuntaan. Minna (Lulun äippä) sanoi että odottelevat juoksuja alkavaksi, joten josko se siksi oli niin erityisen kiva. Annettakoon se anteeksi koska meillä ei eilisissä treeneissä tullut ainuttakaan kontaktivirhettä puomilla! Se on iso juttu, todella iso. OTA käsky ja mun rytmitys + hidastus loppuun on tuonut vauhtia esteen suorittamiseen (vielä tarttee kyllä lisätä pikku hiljaa)sekä toistot muutenkin varmuutta koko esteeseen. Ei tartte nenästä vedellä ja hakea millisuoraa lähestymistä vaan menee vaikka lähetän tai olen jo edellä. Niistoa eilen tehtiin myös ja se tuotti hankaluuksia. Eilen se ei toiminut meillä yhtään vaan oli sellaista töks töks. Mä olin edessä ja hidas ja Hiski jotenkin tahmea. Vekkauksia hypyille tein kohtuu paljon, niihin se menee todella hyvin eikä loiki rumasti miten sattuu. Palkkana meillä oli paitariepunen + narupallo ja pari hammasta kolahti ranteeseenkin siinä palkkauksen tuoksinnassa. Kepeistä pari toistoa joissa mä varmistelin turhia. Keskittymisen puolesta ei paras mahdollinen päivä Hiskillä ja mulla mutta ne kontaktit, JEE :) !

Nemo kirppunen...se oli yksinkertaisesti mahtava. Ohjautui kaukaa, haki hypyille, luki kaikista mun liikkeistä vaikka olin kaukana koirasta. Irtosi putkille..siinä oli vauhtia ja energiaa kuin pienessä kylässä. Se oli ihana. Tuntui itsestäkin niin taitavalta kun olo oli sellainen että "tanssi" itse keskellä rataa ja ohjaili ja rytmitteli vaan ja Nemo meni. Niisto toimi sillä hyvin, kaikki toimi hyvin. Yksi kontaktivirhe tuli mutta me ei siitä välitetty kun tehtiin kuitenkin monta hienoa kontaktia ja kaikki muu toimi niin hienosti. Olisi ehkä pitänyt olla tiukkana yhdestäkin mokasta mutta en halunnut enkä usko että se jatkossa vaikuttaa. Vinorimat oli taas käytössä ja nyt päätin että seuraavilla treeneillä on tuplarimat joissa oikea hyppykorkeus, mutta ei mahdollisuutta mennä ali. Voi kun ne saisi kuntoon ja varmuuden..Nemo olisi niin valmis kisaamaan! Meille taputettiin hurjasti onnistuneen radan jälkeen johon me Nemon kanssa todettiin että "siinä kaikille seurakoirille" ja Elisan mukaan näytettiin keskikynttä. Elisa oli kuvaajan roolissa paikalla.

Nismo taas yllätti minut. En olisi voinut olla tuosta pienestä eläimestä ylpeämpi. Sen kanssa on olut ongelmia kaikkien asioiden kanssa koska pentuaika - 2v meni ihan hukkaan koulutuksellisesti sen elämästä. Korjaaminen on ollut haastavaa, opettavaa sekä lopulta niin tajuttoman palkitsevaa. Vuosi sitten en olisi edes kuvitellut ottavani sitä muiden koirien keskelle boksista. Ei sillä olisi ollut korvia ollenkaan. Eilen se pysyi paikallaanmakuussa, välimatka minuun ehkä 5-6 metriä, vaikka kentällä oli koiria. Ei edes yrittänyt nousta. Oli mahtavaa seistä siinä ja katsoa mitä koulutuksella voi saada aikaan. Koiralla jolla ei ole miellyttämisenhalua luonnostaan eikä tarvetta työskennellä ihmiselle. Monelle asia voi tuntua pieneltä, mutta kun on elänyt pienen koirahirviön kanssa ja päättänyt lopettaa moisen kukkoilun ja opettaa tokoliikkeitä ja agia, onnistuminen on sanoinkuvaamaton tunne.

Hiippikset pääsivät mun mukaan töihin ja varmaan huomennakin tulevat. Niillä on oma tyyny ja siinä ne ihmettelee konttorin hulinaa. Välillä Nemo käy kokeilemassa josko lelunorsua voisi heittää tai painivat keskenään :) .

Meijän tarhaprojekti on hyvää vauhtia eteenpäin menossa. Ate on kauhealla tohinalla hommannut jo tolpat ja verkot sekä tehnyt täydelliset piirustukset kopeista ja kaikesta. Tuntuu etten oo osannu auttaa yhtään?! Noh, sitten kun rakentaminen alkaa niin mä oon perskärpäsenä mukana vaikka en osaisikaan mitään, aina voi oppia :) ! Enkä halua että Ate joutuu yksin tekemään. Joten olin tiellä tai en, pyörin vasara kädessä paikalla :D ! Sitten kun tarha on pystytetty, odotan että taivaasta siihen laskeutuu hovawart..kaunis, merkkivärinen, narttu, pentu..;)

22.2.2010

Agility treenit koko laumalla

Se oli sitten lauantaina aikamoista agilityhulinaa. Treenit pääsivät venähtämään 3,5 h pitkiksi! Paikkana Lägin halli Virkkalassa ja porukassa mukana meijän tiistain treeniporukka NuPulta.

Meijän piti aloittaa 15.30 ja mä lähdin jo huono kelin vuoksi kahdelta Saukkolasta ajelemaan. Oli aika mielenkiintoista surffailla pitkin lumidyynejä ja toivoa että auto pysyy räpylässä. Aten auto vielä ja kyydissä kolme arvokasta kuninkaallista ;) Nismo, Nemo ja Hiski. Oltiinkin sitten kuitenkin hyvissä ajoin paikalla ja sain rauhassa lämmitellä koirat. Hallilla oli tokopuolella purutreenit joten ovet oli auki...eiku hyödyntämään ennen oman vuoron alkua! Kamat, häki, kassit, hihnat, koirat...pikkasen oli kamaa.

Hiski oli hupaisa, se otti pikkaisen häiriötä toisen puolen puruista ja todisti itsepäisyytensä. Normisti tekee ja rymistelee, nyt se jäpitti keskellä kenttää istuen ja katsoi kaihoisasti purujen suuntaan sen näköisenä että "mä haluun tonne miesten hommiin enkä agilityyn" :D ! Alkukankeuden jälkeen sitten jo sujui ja se sai ehkä loppujen lopuksi vielä lisää virtaa häiriöstä. Kepit oli teemana ja mä otin vastaan sekä tulin vierellä. Vielä kun saisi hakemaan itse. Sisäänmenon kanssa on ollut hakemista ja nyt onnistuttiin mainiosti. Pujotteli itsekseen eikä mitään käsiapuja tarvittu. Jonkun verran käskyllä rytmitin mutta vähäisesti. Lisäksi ihan varmuuden takia tehtiin lelulla myös että saisin päätä vielä alemmas pujotellessa. Ei enää niin pysty, mutta liian silti. Palkka eteenpäin ja sinne se hakikin. JEE! Silti tarvitaan treeniä, treeniä, treeniä...pääasia kuitenkin että suunta on oikea :). Purujen loputtua sitä virtaa sitten olikin niin että oksat pois! Käytin pääosin palkkana paitariepua ja se oli oikein mieluinen. Kantoi polleana ja retuutti, halusi tavoitella. Tehtiin pientä hyppykiemuraa, vekkausta ja sitä mun jatkuvaa liikettä jaakotukseen ja vippaukseen kun se tuppaa vähän jäämään. Sain rytmitettyä hyvin ja Hiski tuli niihin todella komeasti, kääntyi hyvin ja ennakoiden eli siis tarkoitukseni mukaisesti. Sitten päätin pitää taukoa koska oli tarkoitus vielä ryhmässäkni treenata ja kouluttajien omalla vuorolla. Nemo ja Nismo pääsivät myös kentälle puuhaamaan ennen muiden tuloa. Nemo otti keppejä ja pientä malttamattomuuta oli havaittavissa. Paahtoi omiaan ja sinkoili dalmatialaispuvussaan edestakaisin ennenkuin tuli ohjaukseen. Yritin olla nauramatta kun 2 kg elämäniloa oli ihan onnessaan radalle pääsystä. Vähän tiukempi käskytys, intoa latistamatta ja hyvä tuli! Putkille irtoamista tehtiin myös ja Nemo taas tuli niin vauhdilla että sinkosi mutkaputken ulkokaarteesta ulos, kynsi hetken mattoa ja äkkiä eteenpäin innoissaan ;). Käytin palkkana lettuja (kyllä se Ate sitten on hyvä tekemään ruokaa!) ja Nemo tykkäsi, samoin Nismo. Nismo teki yhdistetysti tokoa ja agilitya koska mulla ja sillä on aina pieniä hallintaongelmia. Pari juoksukontaktia, että ne on sillä hyvät!!! Hypyiltä kiinniottoa ja takaakiertoja. Tuo pieni pönttö tuppaa räksyttämään agiradalla?! Kuumenee herkästi..meillä kun ei haukkumista siedetä niin aina sitten taas takaisin näppiin ja uusi yritys. Sai oltua hiljaakin :). Nismossa oli vauhtia ja osaamistakin. En meinannut perässä pysyä! Ihaninta oli että se teki minulle, minun kanssa.

Jessi ja Pia toivat mukanaan radan joka kuvattiin. Mä juorusin muiden kanssa ja hoidin huonosti lämmittelyn Hiskille. Sen korvat oli kadoksissa ensimmäiset 5 estettä. Haahuili ja pönttöili omiaan. Palauttelin sitä pikkasen ja alkoi toimia. A:n alastulolla niin hyvä pysäytyskontakti! JIPPII!!! OTA käsky toimi ja se jäi oikeaan kohtaan + tuli heti vapautuksesta. Sitten seuraava probleemakin ilmeni...nimittäin A:n ylösmeno kontakti! Hiski tulee niin että kolisee ja loikkaa yli kontaktipinnasta ylösmenossa! Perkele...ei muuta kuin valerimaa vaan eteen ja se jarrutus. Keinu ja puomi oli varmoja, ei arasellut yhtään, olin tosi tyytyväinen. Puomin yhden alasmenon ryssin itse unohtamalla koko OTA käskyn, hyvä minä. Eli ei se sitä vielä kuitenkaan tarjoa itsekseen mutta käskystä ainakin lauantaina toimi. Musta putki oli Hiskin mielestä vähän outo..meni kyllä mutta haukahti mennessään että "hoffi tulee" jos siellä vaikka olisi ollut joku muu. Hyppytekniikan parantumisesta saatiin kehuja :) .

Elina toi toisen radan mukanaan ja mä sain olla vähän ulkopuolella koulutushommista. Nemo pääsi tälle radalle ensin. Jäi hyvin lähtöön, maahan käskeminen on sille paras, muuten ei malta olla hiipparoimatta perään. Hyppy rengas..otin vastaan renkaalta ettei vaan mene ohi mistään. Hyvin tuli ja ei himmaillut mun tiellä oloa.Käytin taas vinorimoja ja mun mielestä hypyt on alkaneet näyttää taas varmemmilta. Uskaltaisikohan jo osaan laittaa oikean korkuisen tuplariman? Mahtava irtoaminen putkiin, jee! Ihanaa katsoa kuin pieni viilettää sinne ihan touhuissaan. Tuli nätisti ohjaukseen ja katsoi esteitä, ei minua. Kuunteli ja oli innokas. Keinu ei tuottanut uskon loppumista, kiitos siinä treeneissä tehdyn palkkauksen ja innostamisen. Ollaan tehty Nemon kanssa keinusta vähän kivempi asia niin sieltä ei tarvitse peruutella. Takaaleikkausta kokeilin hypylle (mitä en normisti Nemolla tee) ja se toimi hyvin. Kepeillä meillä oli ongelmia. Sisäänmeno oli hakusessa ja tehtiin toistoja ja lopetettiin onnistumiseen.

Jessi oli myös tehnyt irtoamisharjoituksen radan ulkopuolelle. Kolmen hypyn suora ja lelulla/namille irtoaminen ilman että ohjaaja ylittää ensimmäisen esteen siivekettä. Hiskin "mene" käsky toimi tässä ja sinnehän se sinkosi palkan perään heti kun sai luvan :) . Hiski pääsi vielä kouluttajien omalla vuorolla tekemään Elinan rataa. Kontakteja ja kontakteja...tuntui hyvältä onnistua niissä tahkoamisen jälkeen. Saa nähdä riittääkö käskyn voima kisavauhdissa. Loppupalkkana Hiskillä oli muovipurkissa kissanruokaa. Sponsored by Stenfors ;). Palkka oli turhan hyvä koska se rontti pölli sen multa ja meni purkki suussaan pitkin kenttää. Hetken kesti metsästys...vaihtoi sen sitten paitariepuun lopulta :D !

Nismo yllätti mut. Koiria oli paljon, häiriötä paljon ja otin sen radalle. Ei mitään ongelmaa! Käskin sen maahan (down, se toimii!) ja jätin paikallaanmakuuseen, kuljeskelin pitkin kenttää ja se pysyi sekä tapitti häntä heiluen minua. Luoksetulo, täydellinen! Vihdoin, vuosien jälkeen meijän välit alkaa toimimaan niin kuin haluan! Nismo on kaikkein vaikein koira mikä mulla on ollut, siksi tämä oli niin palkitsevaa. Sitten se vauhti agiradalla...ihanaa!

Taisto, Jessin belggarilapsi oli aika taitava jo. Verkoilla pujottelee ihan miljoonaa! Saalisvietti on kohdillaan ja näyttää helpolta motivoida. Kiljuminen oli korvia raastavaa, mutta EI sanan opettaminen, aika ja tiukka linja siihen niin kyllä se oppii.

Muut uutiset lyhykäisesti:

* ihana viikonloppu taas..en tiedä mitä hyvää olen tehnyt ollakseni näin onnellinen

* hienoja kisatuloksia NuPulaisille!
* hoffilapsi puuttuu (joo joo aikaa menee...)
* tarha on piirretty koppeineen - Arkkitehti Ate!
* Marja Tyrni jatkaa Putouksessa ;)
* lunta tuli lisää (mrr!)
* on puhdas koti ja nimenomaan koti <3

18.2.2010

Mä näin eilen....

...miehen jota kuolasin...se luisteli ja näytti aivan sairaan hyvältä. Niin helpon näköisesti ja taitavasti suhaili jäällä. Silmät kiiluen tuntui taas siltä kun olisin nähnyt sen elämässäni ensimmäistä kertaa. Oli aika siistiä lähtee samaisen tyypin kanssa kotiin ;).

Mutta siis koirista....

Hiski näki eilen lenkkeilijän/hiihtäjän joka luuli ettei koira haista pelosta tärisevää ihmistä. Ate ja pojat + Nemo menivät siis luistelemaan ja jättivät mut, Nismon ja Hiskin puolimatkaan. Meijän oli tarkoitus tiiminä lenkkeillä paikalle kun mä en oikein tota luistelua hallitse. Noh, meitä vastaan tuli mies jolla ei ollut mitkään ihan perinteiset sukset vaan jotkut lumikenkien ja minisuksien sekoitukset.Se näki meijät sellaisella suoralla parinkymmenen metrin välimatkalla ja suhasi siitä puskaan. Ihmettelin hetken että mties se tosta oikaisee, mutta kun lähestyttiin kohtaa niin huomasin Hiskistä että kaikki ei ole kohdallaan. Pää alkoi nousta, askeleesta tuli hidas ja jalkoja nosteli korkealle. Korvat oli ihan höröllä ja olemus sellainen että "MINÄ". Parin metrin päässä kohdasta tajusin että se mieshän on jäänyt sinne pusikkoon piiloon! Hiski käskyn alle istumaan, samoin Nismo ja huusin että "tulisitko pois"...ei vastausta...uudestaan "anteeksi tulisitko pois sieltä" ..vieno ääni kuului takaisin "minä pelkään koiria". Vastasin sitten, että vannon ettei Hiski tee mitään (tuskin se Nismoa pelkäsi ;) ) jos tulet rauhallisesti pois sieltä, mutta varmasti reagoi jos seisot siellä tai syöksyt kohdalla karkuun. Hetki meni ja mies tuli esiin, kahlasi paniikkissa umpihangessa meistä ohi eikä sanonut enää mitään vaikka yritin perään huudella. Tavallaan vähän naurattikin, mutta harmitti enemmän. Miehellä on varmaan ollut huonoja kokemuksia isoista koirista tai lähinnä niiden omistajista jotka vaan päästävät katsomaan ohikulkijoita. Mä en päästä edes kirppuja, niidenkin kuuluu kävellä muista täysin välittämättä vaikka kukaan niitä tuskin pelkääkään. Hiski ei kyllä tehnyt mitään ja pysyi paikallaan mutta oli juuri sen näköinen että oli tietoinen tilanteesta ja valmiina puuttumaan jos olisin apua tarvinnut ;) . Muutoin oli oikein mukava lenkki ja Nismo ja Hiski pysyvät ihan samassa vauhdissa koko ajan. Reipasta!

Nemon kanssa viipotin sitten luistelukentältä takaisinpäin ja jätin Hiskin ja Nismon autoon. Nemo sai olla vapaana ja se on kyllä niin ihana pikkuinen. Autotie vieressä, ihmisiä tulee vastaan niin se kuuntelee täysin 100 % mitä sanon eikä tarvitse ottaa kiinni. Se ei mene katsomaan ketään, pyörimään kenenkään jalkoihin ja on koko ajan tietoinen käskyistäni. Ihana pieni Nemo <3 . Toki Nismokin vapaana pysyy mutta en silti ihan niin varmasti luota siihen kuin Nemoon. Nismolla kun saattaa nenä joskus viedä mennessään.

Tokoiltu kirrpujen kanssa on. Iltaruoan yhteydessä on aina pikkuinen treenihetki ja tuloksiakin tulee, eteenpäin mennään. JEE!

17.2.2010

Minä kehissä?

Hmm...

Sitten kun se oikea narttupentu löytyy..

Niin munhan pitäisi kokonaan opetella uusi laji; NÄYTTELY?! Apuva...mä oon jo ihan hyvä KePo tai siis KeTy ja oon mielelläni kevythäkkeineen ja muine tavaroineen mukana tiimissä ja jännittämässä kehänauhan ulkopuolella. Hommat on aina selkeät; Ate tuo Hiskin ja mulla on näyttelyreppu (mikä yhessä pakataan edellisenä iltana), kevythäkki ja mun oma veska. Paperit, laput jne otetaan jo valmiiksi näppiin autossa että ne on heti antaa siinä sisääntulon kaaoksessa. Sitten kehän viereen, häkki kasaukseen, Hiski sinne, paperit takaisin reppuun, harja ja kuolarätit hollille. Kahvia ja tupakkia, muutama tuttu ja sitten selaamaan opusta, jossa näkyy muut hoffit. 5 minuuttia ennen kehään menoa Hiski ulos, pikainen harjaus ja kuolan pyyhintä, kontakti ja kehään. Sen jälkeen mun homma on jännittää ja katsoa miten Hiski ja Ate pärjää. Enhän mä voi itse sinne kehään mennä?! Enhän mä uskalla!

Siksi mä päätinkin (ja toivon että Ate hyväksyy ;) ) että Ate saa esittää sen minunkin tulevan hoffin kehissä. Jos ihan pakkorako tulee että molemmat on samaan aikaan kehässä niin sitten ehkä voisin...ja kysymyshän ei ole siitä että en haluaisi. En vain usko että osaan ja pelkään että omalla tietämättömyydellä esitän koiran huonosti. En mä oo mikään näyttelyihminen vaikka nykyään niissä tykkäänkin olla ja käydä. KePon hommat on paaaaljon mukavempia :)

Taulukkoihmisenä mä tein jo koulutussuunnitelmankin pennulle 3 kk - 10 kk. En siksi että luulisin siitä tulevan täydellistä ennen vuoden ikää, vaan siksi että pysyn kartalla siitä mistä aloitan, mitä opetan, mihin keskityn ja kuinka jaan kaikein. Hassua puuhata kaikkea jo valmiiksi päässään vaikka enhän mä edes tiedä tuleeko mitään koiraa :D !

Hiippiksien kanssa mä eilen jutustelin ja kerroin, että oon haaveillu hoffitytöstä. Ne tunki pienet kielensä mun sieraimiin ja paiskoivat pienillä tassuillaan. Eikö se tarkoita että ne suostuivat asiaan? Nismolle kyllä sanoin että sitä ei saa yrittää astua, ihan kokoeronkin vuoksi ;) . Niistä tulisi ystäviä ihan varmasti!

12.2.2010

Pentukuumetta...

Nyt mä jo tiedostan pohdinnan jälkeen sen, että haluan, tarvitse ja himoitsen kisakoiraa agilityyn ja tokoon. Into omaan hoffiin on enemmän kuin suuri. Asiassa (kuten aina koiran hankinnassa tai muissa päätöksissä) on kuitenkin niin monta kohtaa ja puolta, että pääsenkö koskaan siihen hetkeen että oikeasti painan kasvoni sen OMAN hovawart pennun turkkiin ja kerron sille että meistä tulee tiimi? Ei pidä hötkyillä, se on selvä..asiassa on vaan niitä irtopaloja kovasti.

1. Tila. Auto täytyy vaihtaa. Minukki ei ole mikään koira-auto ja järkevin hankinta on sellainen johon menee "heittämällä" tuplahäkki jossa koirilla on oikeasti tilaa olla, maata ja matkustaa. Noh, se asia on mennyt eteenpäin ja autoa on kateltu ja autokauppiaan kanssa käyn kiivasta meilikeskustelua vaihtoehdoista. Rahallisesti en halua kalliimpaa ja koska Mini on Mini, sen arvo on suhteellisen korkea ja hitaasti laskenut ostopäivästä. Jotain järkeä siis senkin auton ostossa.

2. Emä & Isä + muu suku. Oon katsonut kahta pentuetta/pentuesuunnitelmaa jotka mua kiinnostaa. Olen katsonut näiden kahden lisäksi n. kymmentä muuta ja penkonut sukua 6-7 sukupolvea ylöspäin, tutkinut sisaruksia, selvittänyt tuloksia, tsekannut terveystuloksia, laitellut meiliä ja kysellyt luonteista jne..tehnyt palapeliä. Miettinyt onko tärkeää jos neljännen sukupolven takaa löytyy yksi lonkkavikainen pentu?! Kaikissa suvuissahan niitä on. On sairauksia ja lonkkavikoja, huonoja silmiä, allergioita jne ja silti joukossa on ihan "huippukoiria".Mihin mä vedän rajan siinä mikä on tärkeää ja mikä ei? Haluan tietenkin ostaa terveen koiran. Eikä sitä silti voi tietää vaikka kaikki taustalla olisikin suhteessa kohdallaan että sairastuuko pentu. Totesin, että ainoa mikä tähän (Aten avun ja tuen lisäksi) voi auttaa on tieto ja aika. Ymmärränhän mä chihuistakin ja niiden suvuista ja tiedän mistä kannattaa ottaa ja mistä ei..ja sen on tehnyt aika, viimeiset 6 vuotta.

3. Kasvattaja. Sitten kun on selvinnyt kaikesta pyörityksestä sukujen sun muun puolesta täytyy miettiä kasvattajaa jolla yhdistelmä on tai joka suunnittelee vastaavaa. Kuten kaikissa roduissa, myös näissä on ne jotka ovat näyttelyissä eniten esillä, ne jotka ovat pk-harrastajia, ne jotka vain tekevät pentuja, ne jotka haluavat antaa rodulle, ne jotka haluavat kehittää rotua....APUVA! Olen jo tehnyt jonkin linjauksen siihen mitä kasvattajalta haluan, mutta enhän mä (Tupua lukuunottamatta) tiedä että onko ne sellaisia kun toivoisin?! Mistä voisinkaan tietää koska en tunne. Haluan kasvattajalta tukea kaikkeen harrastamiseen ja tekemiseen, oli se sitten näyttely-, pk-, agi-, tai tokopuoli. Haluan tietää, että olen tosissani osa sitä kasvattajan työtä jonka haluan olevan rodulle hyväksi. Haluan myös apua silloin kun en ymmärrä jotain tai jos koira sairastuu. Tahdon olla yhteydessä ja välittää tietoa kehityksestä ja tuloksista niin että tiedän kasvattajan olevan niistä ylpeä sekä kiinnostunut. Miten voin osata valita? Taas se on se aika..kun ei voi olla edes vaan "korvat höröllä" koska koirapiirit on täysin samanlaiset kuin muutkin intohimoiset harrastajat, paskaa jauhetaan enemmän kuin laki sallii.

4. Käytännön asiat. Jotkut sanovat että siinä menee kaksi kuin yksikin tai kyllä siinä kolmekin jos kaksikin. Toki tiedän, että kun koira pentuna tulee, se oppii varomaan Nismoa ja Nemoa sekä tietää ettei niiden kanssa voi leikkiä yhtä rajuja leikkejä kuin Hiskin kanssa. Voin viedä ne lenkille yhtä aikaa koska hiippiksillä on nopeat jalat ja rautainen kunto. On kuitenkin tiedostettava kokoero. Se antaa omanlaista varovaisuutta arkeen ja kun pentu tulee junnuksi, se koohkottaa ja saattaa talloa pikkuiset. Tietysti opettamis- ja tottumiskysymys. Sitten matkustaminen. Harvemminhan me pitkälle lähdetään (öitä pois) ilman koiria. Me nautitaan niistä pitkistä reissuista koirien kanssa. Silti täytyy miettiä että JOS täytyy lähteä johonkin tai Ate sairastuu tai mä sairastun niin toisella on 4 koiraa hoidettavana. Onhan Atella taasen ihanteelliset olosuhteet..pelota ja metsää missä voi mielinmäärin ulkoilla sekä tarha. Kaiken tämän lisäksi on tietysti vielä se, että alku tulee olemaan hieman erilainen..nyt meillä on sisällä rauhallista. Hiski tietää että sisällä ei riehuta ja hiippikset samoin. Pentu nyt tietenkin on innokas ja touhukas ja villitsee muutkin mukaan. Hetkellisesti saattaa olla kaaosta ilmassa. En sano että se ahdistaa, mutta se on erilaista.

5. Uros vai narttu. Kuten jo aiemmin mainitsin, koen olevani uroskoiran omistaja. Minulla on Demin jälkeen jäänyt kammo juoksuihin. Silti mitä enemmän asiaa mietin, totean että tulokkaan on oltava narttu. En ota riskiä että Nismo ei tule toimeen uroksen kanssa koska riski on suurena olemassa. Narttukoiran kanssa riski on hyvin hyvin pieni ja väitän että täysin kiinni totuttamisesta ja koulutuksesta. Tietysti kuten Heidikin blogiini kommentoi (kiitos;) ) että ei se pää ole sekaisin kuin juoksujen aikana ja urokset nyt ovat aina kiinnostuneempia hajuista ja toisista koirista. Sitten ne juoksut...täytyisi olla valmiiksi jokin luotettava ja hyvä hoitopaikka koska kukaan ei kestä kolmea huutavaa uroskoiraa juoksujen aikaan ja ei ensimmäisistä, eikä toisistakaan (mun mielestä) voi kohtua poistaa. Mistä sellainen hoitopaikka? Pari tulee heti mieleen mutta enhän mä voi luottaa siihen että niillä ihmisillä on sama tilanne vaikka kahden vuoden päästä?

6. Koulutus. Onko väärin että on heti jo haave? Hajottaako se haave? Mitä jos haaveilee turhaan ja pennulla todetaan jokin rappeuma, kulumaa tai muuta sellaista vikaa että harrastaminen loppuu siihen, kilpailu-uran (tai lähinnä suunnitelmat) voi heittää roskiin. Taas olisi samassa pisteessä. Kotona olisi ihana koira, niinkuin nytkin kaksin kappalein omia ihania pieniä, mutta ei olisi sitä koiraa jolla oikeasti tehdä kehittyä ja kilpailla? Ei olisi ketään joka tyydyttäisi sitä omaa viettiä. Ate toki hoitaa muut asiat TÄYSIN moitteettomasti, vähän jopa paremminkin mutta ei se siihen viettiin voisi vaikuttaa ;) . Enkä tarkoita, että jos koirasta ei ole mihinkään niin piikki perseeseen ja uutta tilalle, en missään nimessä. Täytyy olla suunnitelma ja uskon tietäväni mitä haluan. Olen kuitenkin niin nuori koiramaailmassa, vaikka olen koko elämäni niiden kanssa ollutkin, että koulutus tulee olemaan myös minun opettamista, ei vain koiran.

Miten voin koskaan tietää tehneeni oikeaa ratkaisua? Onko ihan typerää edes kuvitella tekevänsä omalla valinnallaan juuri se oikea ratkaisu? Koskaan kun ei voi miellyttää kaikkia. Eikä tällaisiin asioihin voi vain heittäytyä. Täytyy miettiä, pohtia, tutkia...ja taas erehtyä ja tutkia lisää tai onnistua ja hymyillä.

10.2.2010

Hyvänen aika että oli virtaa....

HUH! Eiliset agitreenit oli ihan mahtavat sitten kun lopulta sai koirilta sellaisen ylimääräisen agi-energian kohdistettua oikein :D !

Nemoskainen oli ihan yli-irtoavalla tuulella! Ei se yleensä mitenkään erityisesti irtoa, paitsi putkiin. Nyt se suhaili omiaan herkästi ja mä ohjasin lepsusti ikään kuin "vanhaan tyyliin" luottaen siihen että kyllä se tulee. Vaan eipä se tullut, se ei kysellytkään esteen jälkeen että mikä seuraavaksi vaan otti sen mitä huvitti ja paahtoi päättäväisenä niin paljon kuin tikkujaloistaan pääsi. En voinu kuin ihmetellä. Positiivista kyllä, ei saa valittaa :) ! Mä olin itse rakentanut radan toiselle ryhmälle ja käytettiin samaa rataa sitten toisellakin ryhmällä missä itse treenaan. Olin siis tutustunut hyvin ja tiesin kohdat joissa piti vetää, antaa tilaa, lähettää, työntää...putken pimeä kulma ja sinne irtoaminen oli yhtenä pulmakohtana radassa ja voi että miten hyvin Nemo sinne meni! Meinasin olla myöhässä ottamassa kiinni kun jäin kummastelemaan. Onhan se putkille irronnut mutta ei tällä tavalla että vielä hypyn takaa. Tosiaan mä olin alkuun liian luottavainen sen kanssa joten tökittiin, mutta kun asennoiduin uudestaan niin johan sujui. Teki nättiä käännöstä hypyillä ja hypytin taas vinorimaa, ei ongelmia ja osassa joutui ottamaan ihan sen korkeamman kohdan rimasta ja hyvin hyppäsi. Kirppu oli innoissaan ja kun palkkasin, se hösötti häntäheiluen ja kävi aina "vielä kerran" putken tekemässä ;). GO NEMO!

Hiski...voi huh...:D ! Kävi ihan pikkaisen lämpösenä. Parin viikon tauko ja odottelu ei ollut hyvä yhdistelmä. Lämmittelin sen ulkona hyvin ja aavistelin siinä jo pahaa ;). Ennen rataa otettiin keppejä ja se pirulainenhan lähti ihan itsekseen pujottelemaan! Pompotti menemään vaan ja vielä haukkui vaimeasti mennessään?! Otettiin sitten vielä käsiavulla, vähän kuitenkin sisäänmenoa itsenäisesti hakien pari toistoa ja hyvin meni. Vauhtia riitti ja nenä alkaa jo mennä alemmas pujottelussa. Palkkaa vaan eteenpäin, niin haki eteenpäin. Kuten kepeistä sanotaan, koiran tulee pyrkiä loppuun ja eteenpäin jossa palkka. Ennen radalle menoa otettiin tokoa, istu-seuraa-maahan-seuraa jne jne....oli oikeastaan pakko koska kiihko alkoi olla jo sitä luokkaa että mulla olisi pian ollut 35 kg hoffia kokonaan pakarassa kiinni eikä vaan pikku napsausta. Iloinen se oli, ei agre, mutta uhosi. Häntä heiluen se tokosi, se Hiskin tyypillinen juntti-ilme kuonollaan, kieli ulkona roikkuen. Askel oli hyppivä ja tiivis se oli. Niin tiivis että sivullekkin tuli niin että hyvä etten kaatunu. Komentaa en viitsinyt, olisi mennyt huutokilpailuksi mutta käskin kovaa ja se laski vähän sikamaisuutta pois. Sitten radalle. Sanoin hölmön elottomasti "istu" ja lähdin kävelee. Enhän mä ehtiny edes hypystä ohi kun se oli sieltä tullut ja mennyt putkenkin samaan syssyyn. Tuli ulos putkesta juuri sellaisella "vedinkö mä hyvin" -ilmeellä :D ! Palautus ja oikea käsky ilman mitään lepsuilua niin kyllähän se pysyy. Meni kovaa, pelottavan kovaa jo oikeastaan..hyppy,putki, kääntö hypylle..vedin kaukaa ja se tuli siihen niin kauniisti. Sitten se keksi vähän omiaan, meni putken omatoimisesti uudestaan ja possuili, palautus ja uusiksi. Parin pienen pöhköilyn jälkeen me sitten tehtiin ihan puhdas rata. Tokomaisuutta oli taas osassa hypyistä, mutta kyllä ne paranee koko ajan. Puomin kontakti oli hyvä sekä ylösmenoon että alasmenoon. JEE! Putken pimeä kulma oli vähän vaikea, saatoin pidemmälle mutta jätin myös koiralle ajattelemisen varaa ja tekihän se. Vaikka osa hypyistä olikin ylikorkeita tokohyppyjä (siis ei rimoitlaan vaan suoritustyyliltään) sai Hiski kehuja taas siitä miten pienessä tilassa se kääntyy esteen päällä ja ottaa nokan kohti oikeaa suuntaa. Totta se on, mutta työlästä on ollut harjoitella. Lelulla vedättämisellä se sitten sen tajusi, mutta kun Hiski on iso, niin sitä piti vähän muistutella lihaksille. Huomasin myös että en mä vaan aina kerkeä! Juoksen jo ihan niin lujaa kuin pääsen, mutta silti tulee kiire..eli nyt vaan enempi sitten varmuutta ja taitoa niin ei mene juoksukilpailuksi koska siinä mä häviän. Rengas oli taas hyvä, ei mitään arpomista vaan varma suoritus. Keinua otin ihan itsekseen, eikä se näyttäny enää miettivän liukastumistaan siinä. Hidas keinuhan sillä on mutta ei kuitenkaan arastele. Toistoja otettiin muutama. Oli kiva päästä sen kanssa taas puuhaamaan ja nythän treenejä on taas enemmän seuraavat 3 viikkoa, sitten kisat, hyppis + agi 7.3 Hyvinkäällä. IIK! Ate ei pääse sinne edes mukaan :(...

Mimmuska sai tehdä puomia ja tokota sitten lopuksi. Boksissa se odotellessa jonkun verran räksytti ja jouduin käydä tiuskaisemassa pari kertaa..mutta kun otin se pois niin ei mitään mielenkiintoa toisiin koiriin, UPEAA! Halusi tehdä ja vire oli miellyttävä. Seurautin ja palkkasin liikkeessä, toimii parhaiten. Sivuille tuloissa pientä komentamista oli ilmassa mutta kiehnuttaen pomppasi oikeaan kohtaan. Maahan menokin meni ihan suorilta jaloilta noinkin isossa häiriössä!!! Odotti kauniisti, tosi kauniisti. Puomia sitten ihan muuten vaan ja palkaksi namien lisäksi. Hyvänen aika mikä vauhti! Ei toivoakaan että kerkeisin jos yhtäaikaa lähdetään, mä oon puolesta välistä vähän yli kun se on jo tullut kontaktille :D !

Treeneissä oli eilen myös Jessin rumansuloinen belggarilapsi Taisto. Pieni oli jo niin taitava, siitä tulee varmasti hyvä agikoira!

Aamulla mä nappasin Nismon ja Nemon mukaan töihin. Jo alkoi mylläkkä kun kysyin haluaako ne mukaan töihin ja otin hihnat ;). Ne torkkuu näppärästi jaloissa ja Nemo aina välillä kokeilee josko hänelle lelua voisi heittää. Muutoin kun niitä ei hetkauta meteli, ei ovikello, ei työkaverit...cooleja pikkuisia ;) !

Ate erehtyi sanomaan mulle yksi päivä kun TAAS oli siitä mun omasta isosta tulevasta (sitten joskus) kisakoirasta puhetta, että eihän se mahdu enää autoon! Tottahan se ja sanoin että auto täytyy vaihtaa ja Ate sanoi että "tee se nyt sitten ensin ja katsotaan sitten"...ja mähän heti laitoin meiliä autokauppaan josta Minin ostin ja poimin sieltä vaihtoautonkin mihin menee tuplahäkki kahdelle isolle, kirppujen oma pikkuhäkki ja silti jää tilaa matkatavaroille ja lapsille ;). Täytyy käydä koeajaa se pian ja sitten päättää..rumahan se on kuin mikä, oikein pahaa tekee, mutta siisti, käytännöllinen, vähemmän ajettu, kohtuu edullinen ja vastaa juuri sitä mitä tarvitaan.

9.2.2010

Kyllä sillä Nismolla on sittenkin aivotoimintaa

On hauskaa miten koira, jolla kaikki oppiminen on ollut pitkän työn takana (ja jatkuvan muistuttelun) , vihdoin oivaltaa asiat ja tarjoaa niitä jo itsestään!

Meijän maahanmeno ongelma on nyt vihdoin ratkaistu! Eihän se nyt vielä niin varma ole että vauhdista menee eikä liikkeestä olla edes kokeiltu, mutta se käsky on mennyt alkeiden osalta jakeluun. Käskysana "down" oli Aten idea, KIITOS! Oon käyttäny aikasemmin "maahan" tai "maa" kuten Nemollekkin ja hakannut päätä seinään kun ei se vain ole ilman pakotetta mennyt. Pakote on ollut aika lievä kun Nismo nyt painaa sen reilu 3 kg mutta kuitenkin. Olisihan mun pitänyt tajuta että se on siitä sanasta kiinni. Se ei vaan tajunnut mitä mä tarkoitan. Eihän kukaan oletakaan että noin pienellä koiralla olisi kovin suurta aivotoimintaa, hih ;). Lisäksi kun Nemo on ollut niin helppo..Mä kutsun Nismoa Mimmuksi ja oikein pitkällä m-kirjaimella, joten ei se ole tajunnut sen ja maahan menon eroa...käskysanan vaihdon jälkeen sekä joo, paljon ahkeramman harjoittelun ja päättäväisyyden jälkeen sehän menee. Miksi en tajunnut asiaa vai oonkohan opettanut sen itse koska seuraa on vain "ssss"? Terävä suhina. Eikä sitä koskaan tule ajatelleeksi että jokin näinkin yksinkertainen asia voi olla niin perkeleen vaikeaa ennenkuin se osuu kohdalle. Muille kun sen on opettanut parissa päivässä ja that's it!

Hupaisahan tuo elukka on. Se on kaikesta tekemisestä ja oivaltamisesta niin ylpeänä että en tiedä voiko sen seuraaminenkaan enempää marssilta näyttää :D ! Ja kun se menee maahan niin häntä heiluu vimmatusti ja pientä, innosta pursuavaa haukkua kuuluu kurkusta. Nemoa taasen on harmittanut kun hän on omasta mielestään jänäyt ihan paitsioon kun Nismo saa tehdä enemmän. Se apinoi vieressä..matkii siis Nismoa ja katsoo minua ihmeissään, tarjoo kaiken mitä osaa pyörähdyksineen, antaa tassua, seisoo kahdella jalalla, menee maahan, menee istumaan...ja hermostuukin kun ei palkkaa tule mistään enkä minä edes keskity häneen kuin sivusilmällä. Eilen me otettiin Nismon kanssa sivulle-tuloa ja Nemo taas pitkään esitte vieressä temppujaan. Nismo ei häiriinny sen puuhista ollenkaan ja se on todella hyvä häiriö. Nemokaan ei tunge namia ottamaan tai ihan jalkoihin vaan hyvän matkan päässä koittaa antaa kaikkensa. Eilen sillä sitten syttyi lanmppu pikkuisessa päässään. Nismon tullessa sivulle hän tietysti tuli Nismon vasemmalle puolelle täydelliseen kontaktiin ja sen näköisenä että "noh, kai mä nyt saan jotain kun teen ihan saman kuin tuo toinenkin" ;)..voi että niitä.

Autoilijat loivat pitkiä katseita kun mä lenkkeilin Nismon ja Hiskin kanssa viikonloppuaamuna. Ilmeisesti kylillä ei edelleenkään olla totuttu siihen että joillain on sekä isoja että ihan pienen pieniä koiria. Nismo kun yleensä on sellainen urostelija niin yksi komennus riitti ja siinä se viipotti kuono melkein Hiskin pershapsuissa ja nosti ylpeänä jalkaa Hiskin jälkeen ja tietysti samaan kohtaan. Ei mitään isottelua..oli mahtavaa! Hiski ei kyllä pidä minään kumpaakaan kirppusta. Nuuskasee ja puuhailee omiaan.

Nemo sai viikonloppuna viettää ihan yksin kanssani aikaa. Ilman Nismoa tai Hiskiä. Se on kyllä niin helppo pieni eläin. Innoissaan ja uteliaana mukana kaikessa. Häntä heiluen se touhusi koko ajan ja sitten me yhdessä katseltiin telkkaria ja juteltiin. Nemo on hassu kuuntelija. Se katsoo vähän alta kulmain ja jos siltä jotain kysyy, saa vastaukseksi pienen kielen sieraimeen tai tassulla pyyhkäisyn poskeen. Rakkaat hiippikset <3

Tänään olisi sitten tauon jälkeen agilitya JIPPII! Pelottaa hieman tuo yli-innokas hoffi...saattaa vasen pakara olla kovilla.

Eilen mun elämässä tapahtui jotain. Iso muutos mikä on enemmän kuin tärkeä. Joistain se saattaa tuntu pieneltä, mutta mulle se on paljon. Ja ihan vinkkinä, ei naimisiin, ei lapsia joten tavallaan paljon pienemmästä asiasta on kyse ;)

4.2.2010

Tiikeripojan uusi koti :( :)

On tämä koiranpito ja harrastaminen välillä yhtä tunnemyrskyä. Se antaa paljon, ottaa paljon. Naurua ja kyyneleitä, pohtimista ja taas kerran pohtimista. Sitten kun pitäisi vielä tasapainotella tunteiden ja järjen kanssa niin huhhuh!

Tosiaan, kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, on Ruttu syvässä hiljaisuudessa etsinyt sitä omaa, oikeaa ja ennenkaikkea LOPULLISTA kotia. Tällä hetkellä se on väliaikisesti asunut ystävälläni Katilla rotikka Pimun seurana, kiitos Kati!! Se tuli alunperin minulle vain koulutukseen, tarkoituksena tehdä siitä toko-osaava ja yhteiskuntakelpoinen ja sitten siirtää se sinne omaan oikeaan ja lopulliseen kotiin. Tottakai koiraan kiintyy. Myönnän, että annoin tunteiden käydä järjen edellä ja meni hetken aikaa kunnes ymmärsin antaa periksi ja ajatella koiran parasta.

Ruttu antoi minulle hirveän paljon. Kiitos Rutun, tutustuin Ateen joka valmensi meitä vapaa-ajallaan joka ikinen päivä kahden kuukauden ajan. Rutun myötä sain jotain niin suurta että olen ikuisesti sille koiralle kiitollisuuden velassa. Se opetti minua ihmisenä, antoi mietittävää koirankouluttajana ja valmensi koiranomistajana. Se sai minut itkemään ja nauramaan. Se painoi päänsä ruttuhuulineen syliini silloin kun mietin että en osaa ja ei tästä tule mitään. Ruttu sytytti minussa kilpailuvietin ja halun oppia, tulla paremmaksi. Vaikka tiemme yhdessä ei ollut pitkä, ei koskaan tule toista Ruttua, mikään koira ei pysty ottamaan sitä roolia mikä Rutulla oli. Ärsyttävä, ihana, enrginen, koohottava ja toisinaan niin älyttömän taitava Ruttu <3

Tämän tiikeripojan uusi ja lopullinen koti on paras mahdollinen ratkaisu mitä voi olla. Olen rauhallisin mielin koska tiedän tehneeni oikein. Ruttu muuttaa maaliskuussa työkaverilleni Nooralle ja jää näin ollen Nummelaan missä nytkin on. Nooralla on perheessä miehen lisäksi sekarotuinen Paco ja leikattu sakemanniuros Rocky. Omakotitalo, iso piha, himoulkoilijoita molemmat, kokemuksia ongelmakoirista, harrastavia...TÄYDELLINEN sekoitus kuria ja rakkautta. Ruttu viihtyy ihan varmasti.

*syvä houkaus ...surua, kaipuuta mutta myös helpotuksen tunnetta ja iloa*

Nismo ja Nemo ovat lauhojen kelien ansiosta lenkkeilleet taas ahkerammin ja tokoiltukin ollaan! Nismo se koko ajan vain kehittyy ja oppii uusia asioita. Meillä on ollut taas hauskaa yhdessä :) !

Agilitysta on ollut kahden viikon tauko...palo kentälle on kova ja ensi tiistaina sitä taas pääsee!!! JIPPII!! Seuraavat kisat Hiskillä on näillä näkymin maaliskuun alussa :). Nemo saa treenata taas hyppyjä ja tarkoitus olisi sekin vielä ennen kesää ilmoittaa ja katsoa miten käypi.

Stenforsista voisi melkein kirjottaa omaa blogia ja sitä saisi kirjoittaa joka päivä...koko ajan jotain tuhoamassa, puuhaamassa..ulos alkaa olla jo hinku ja tutustumassa pihapiiriin ollaan käyty. Näin lyhyesti ;)