Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

19.4.2016

Johtaja on poissa

En tiedä uskonko taivaaseen tai helvettiin, mihinkään yli-ihmiseen tai muuta...mutta siihen haluan uskoa, että meidän rakas Hiski katsoo meitä jostain kaukaa ja saa juosta ilman kipuja, niin paljon kuin ikinä tahtoo. Toivottavasti sillä on jossain siellä myös iso pehmolelu ja pehmeä peitto joita se rakasti kantaa ja pureksia.

Hiski, Hofmarien Fooling Around 31.7.2006 - 29.3.2016
(kuva:Ate)

Hiski oli todellinen persoona. Koira vailla vertaansa, niin hyvässä kuin pahassa. Sillä oli mieletön taistelutahto ja pää umpiluuta, jos se ei tarkalleen tiennyt mitä hyötyy tottelemisesta. Se oli tulta ja tappuraa sekä kuitenkin halittava karvanalle omalle perheelle ja tutuille. Hiskillä oli mielessä aina jekku jos toinenkin ja erityisesti minua se viilasi linssiin ihan 6-0 ja päivittäin. Se oli mun agilitytykki ja voi miten paljon ihania muistoja jäikin. Jäi myös monet hampaanjäljet pakaraan ja reikiä vaatteisiin. Paha se ei missään nimessä ollut, luonteikas ja voimakas apina se oli. Ja niin rakas ja tärkeä, meidän koiralauman kiistaton johtaja.

Me matkustettiin vaikka ja missä, harrastettiin laidasta laitaan, kulutettiin useatkin lenkkarit, revittiin monet lelut ja oltiin yhdessä monen monta hienoa vuotta. Ystävä, perheenjäsen, ihan omanlaisensa Herra Korva.

Menetys oli raskas koko perheelle, mutta erityisesti rakkaalle Atelle - elämän koira on aina elämän koira.

Suukkoja Hiski the "HössönMössön" sinne jonnekin, onneksi saatiin hyvästellä.

Meidän Hiskin vei ärhäkkä nenäsyöpä, joka vuosi jo verta kurkkuun. Lisäksi kaularangan vaikeat muutokset aiheuttivat kipua ja koko ajan etenevää heikkenemistä. Diagnoosina tästä wobbler. Kumpaankaan ei parannuskeinoa ole.

Ate sanoi eläinlääkärissä että Hiski saa lähteä arvoonsa sopivalla tavalla, saappaat jalassa. Onneksi oireet eivät ehtineet pidemmälle.