Hui kun on kiirettä pitänyt! Mulla oli aikamoinen työputki tuossa ja ei jäänyt aikaa blogille, ei sitten yhtään sekuntiakaan...
18.11.2012 Rallytokon SM-kisat, VEIKKOLA
Tässä mun joukkueen, KokoEron tulokset ja kommentit:
Nismo - VOIttajaluokka, tuomari Anna Pekkala, tulos : hylätty
Voi voi kun jäätiin vähän hyväksytystä tuloksesta. Yhteistyömme oli kuitenkin aikaisempiin voittajaluokan rallykokemuksiin nähden sitä luokkaa että minä radan jälkeen istuin maassa ja puristin Nismoa itku silmässä syliini - säälittävää, I know ;)
Nismon kanssa pari kylttiä mokailtiin ihan pienesti mutta kun niistä tulee heti se -10 pistettä. Esimerkiksi liikkestä seiso, kierrä koira niin Nismo valahti hieman kyltin yli ja näin ollen -10 pistettä. Molemmat vasempaan täyskäännös jossa seuraamispuoli vaihtuu oli ihan tosi hieno! Sitten istu,täyskäännös, istu on meitin kompastuskivi...kun Nismo tulee niin topakkana pylly maata viistäen sivulle eli istuu matkalla eli -10 p. Käytösruudussa piti olla perusasennossa 2 minuuttia ja se pysyi eikä jojoillut! Houkutusruutu oli muuten ihan jees mutta kävi vilkaisemassa ruokakuppia...oikealla seuratessa oli hieman kaukana ja vino. Alkoi haukkua jossain kohtaa rataa, mutta mä vedin henkeä ja jatkoimme hiljaa loppuun saakka - JES!
Hiski - ALOkasluokka, tuomari Anu Ekegren, tulos : hyväksytty - RTK1 !
Meillä toimi oikein kivasti. Hiski on mun kanssa sellainen jokotai suorittaja - joko hemmetin hyvin tai sitten ihan reisille, ei ole mitään välimuotoa :D ! Ainut kompastuskivi oli meille "koira eteen, vasemmalta sivulle"..ja kun minä olen Hiskille jahkannut että myös kiertäen oikealta täytyy osata tulla niin sehän oli jääräpäisesti sitä mieltä ettei vasemmalta voi tulla ollenkaan...ja sitten minä vielä hätäpäissäni yritin sitä korjata ja lopputulos -16 pistettä yhdeltä kyltiltä?! Muuten meni onneksi hyvin :). Hiskin kolmas ja viimeinen hyväksytty ALOkasluokasta ja siitä koulari RTK1.
Iita - ALOkasluokka, tuomari Anu Ekegren, tulos : hyväksytty!
Voi että...minä kauhea jännittäjä, koira vasta 10 kk ja 5 pvää (eli n.viikon yli kisaiän rajan) ja me aloitimme koko kisat!!! Iita teki kaikki kyltit hyvin mutta kylttivälien seuruut olivat kyllä kamalia. Kontakti putoili, mattoa olisi ollut kiva haistella yms...ihan turhia 3 pisteen kontrollivirheitä sieltä täältä. Onneksi itse tehtävät menivät oikein ja Iita oli niissä hyvin kuulolla. Nuori koira, pelokas ohjaaja...ei kovin toimiva yhdistelmä ;) . Iita oli itse kisapaikalla kuin unelma! Kun tehtiin töitä, se ei keskittynyt toisiin koiriin tai ihmisiin (tosin hajut olisivat olleet kivoja) ja kun sai "vapautuksen" niin oli oikein sosiaalinen ja ystävällinen kaikille.
Pimu - ALOkasluokka, tuomari Anu Ekegren, tulos: hyväksytty!
Lainakoira Pimu, ihan rotikkatyttönen räjäytti pistetilin hipoen melkein täydellisyyttä 96 pisteellä! Kontrollista kolmonen kun kesken radan piti vilkaista ettei Kati omistaja vaan ktopa mihinkään. Muutoin tuli iloisena, häntä heiluen ja hyvällä draivilla - tehtävät olivat tiiviitä ja nopeasti suoritettuja. Hyvä Pimu!
...ja kiitos Katille koiran lainasta sekä päivästä :) !
Nemo the kisamaskotti oli mukana ja käyttäytyi myöskin esimerkillisesti! Monen kanssa vaihdettiin ajatuksia chihuista ja pienistä roduista noin yleisesti ja Nemon reipas olemus ei jäänyt huomioimatta. Herkkujakin sai mokoma kerjättyä nappisilmillään ja tempuillaan.
Meitä oli paikalla aikamoinen porukka kaikenkaikkiaan tuttuja ja kavereita - kiitos kaikille!
-------------------------------------------
Eilen Hiskin kanssa Purinalla 2 X hyppis, 1 X agi.
Tuomareina ihan uudet tuttavauudet; Jarmo Jämsä ja Pertti Siimes. En muista aiemmin olleeni kummallakaan. Radat olivat erittäin haastavia ja HYLsyjä napsahteli aikamoinen kasa. Estevälit ahtaita ja pyöritystä niin hemmetisti...me kurvailtiin tuloksellisesti: 2 X HYL, 1 X yliaikanolla
karmaisevaHYL hyppikseltä : hyllytimme esteellä nro 2 koska Hiski otti häiriötä esteestä noin 1,5 metrin päässä olleesta koirasta joka haukkui raivokkaana, vilkaisi sinne, minä karjaisin ja siinä samassa tulikin hypyn väärään suuntaan....ei siitä sen enmpää, mulla meni pasmat sekaisin ja sitä rataa.
hyväHYL agiradalta : ainut virhe oli kepeillä käynyt rytmimoka ja puolivälin jälkeen pujotteli kaksi keppiväliä yhdellä kertaa..virhe oli selkeästi "vahinko" ja se olisi kuitenkin ollut vitonen niin päätin jatkaa lennosta hyvää draivia enkä korjannut eli HYL. Kontkatit oli nopeammat kuin koskaan aiemmin kisoissa - tosi hyvä! Ohjautui ihan kivasti ja putkista tuli Hiskiksi kovaa ulos. Olipas hauskaa!
yliaikanolla hyppikseltä : siinä oli vähän sellaista pelastelukalastelumeininkiä loppusuoralla kun mä tein persjätön yhden estevälin liian aikaisin ja koria valahti jonnekkin ja kauas...ajat on meille muutenkin tiukkoja joten se sitten riitti siihen ettei sitä oikeaa nollaa tullut. Loppusuoraa lukuunottamatta ihan passeli kokonaisuus, hyvin kääntyi ja ohjautui. HYVÄ Hiski :)
--------------------------------------------
Muutoin aika onkin mennyt lenkkeillen ja muuten liikkuen. Oltiin yhtenä päivänä hoffien kanssa hiekkamontulla taas ja nauroin katketakseni niiden mylläystä pitkin valuvia hiekkakasoja - on ne pöhköjä :D !
Onneksi vkonloppuna oli vapaata ja huomennakin olisi <3>3>
Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....
Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

26.11.2012
13.11.2012
Nytkö jo??
Aina käy samalla tavalla...Atekin eilen kysyi että onko ne rallyn SM-kisat kenties jo nyt sunnuntaina? Minä kysyin että kuinka niin ja vastaus oli; ajattelin vaan kun aloit treenaamaan ;) .
Eli tosiaan hupsista heijjaa ja aika kävi taas vähiin....höh...mutta treenasin sentään eilen! Nismon kanssa vaikeita juttuja kuten seis ja täyskäännös vsempaan seis - on niin topakkana paikasta että kääntyy peppu maata viistäen ja rallyssa se ei saisi käännöksissä laskea tai tulee -10 pistettä siltä kyltiltä. Atelta hyvä vinkki sivulta eteentuloon ja toimi Nismolle. Potkua oli pienessä rakkaassa ja haukkuminenkin pysyi kurissa. Paljon palkkaa pikkuisista jutuista. Oikealla seuraamista - piru kun meinaa käännöksissä lipsua takaisin vasemmalle puolelle! Molemmat täyskäännös vasempaan niin että seuraamispuoli vaihtuu on muokkautunut erinomaiseksi! Seisomisia ja maahanmenoja muutama - kyllähän se tästä, kunhan mentäis niin kuin osataan eikä tehtäis sellaista kamalaa, räksyttävää suoritusta ihan kuutamolla! Kun vaan osaisin olla jännittämättä ja paineistamatta koiraa..
Nemoa harmitti kun se ei päässyt treenaamaan - harmitus vaihtui kuitenkin iloon kun kaivoimme kätköistä Nemon rakkaan siilin - heitto- ja vetoleikit toimivat aina!
Wilma sai uuden kupin, sellaisen kiemuraisen mistä täytyy osata nappuloita pyörittää ulos, labyrinttia muistuttava - häntä vimmatusti heiluen sen kanssa puuhastellaan iltaisin. Wilmalla on ihan oma taktiikka, kuonon lisäksi se käyttää jalkoja joilla se heittelee kuppia seinään että nappulat kirjaimellisesti lentelee ulos :D .
Piiiitkä työputki on puolessa välissä - still standing!
Iltalenkit on tehty pilkkopimeässä tai kylillä hämärässä...tylsää ajatuksena mutta lenkin jälkeen on aina erinomainen fiilis :) .
Kiireistäkin päivää piristää pienet asiat - kuten se että Ate tupsahti konttorille kahville <3>
Joskos iltasella taas rallya ja lenkkiä!3>

5.11.2012
Hallilla ja kisaturistina
Hiski oli lauantai aamuna lievästi sanottuna ihmeissään - Kati tulee meille vkonloppuaamuna aikaisin ja hän ei lähdekään mihinkään??!! Mitäs tämä on? Yleensä se on tarkoittanut sitä että stratataan yhdessä agikisoihin ja Hiski on se joka starttaa, mutta ei tällä kertaa. Oli Katin rotikan Pimun vuoro ja otin myös Nismon ja Nemon mukaan ihmettelemään kisapaikan hulinaa :) . Kati ja Pimu kurvailivat kaksi hyvää HYLkyä ja voi että kun ovatkin kehittyneet - radoissa oli menoa ja meininkiä! Nismosta ja Nemosta sain olla ypeä - siellä tepastelivat täpäköinä :) .
Uusi autoni oli tälläseen kuljetukseen + lauantaina hallitreeneihin menoon niin ihanteellinen! Tavarat ja koirat sopivat kyytiin ilman huolen häivää, tilaa oli paljon ja kaikki omilla paikoillaan :) !
Lauantaina siis kisoista kodin kautta ja hallille - Nismo ja Nemo jäivät mukaan kyytiin ja lisäksi nappasin Iitan ja Hiskin. Hiskillä aiheena sylkkärit ja poispäinkäännökset, meidän kakis kompastuskiveä kun röyhkeänä tulee vain päin eikä mihinkään käänny..mutta kas ja kappas, se vaan osasi ne? Ehkä se oli vaan hyvällä tuulella ;) ? Kulki muutenkin oikein hyvin ja vauhdikkaasti - keppien sisäänmenossa vaikeuksia kun ahdas kulma...Kauempaa lähetyksellä parempi, miten sen muistaisi ihan kisatilanteessa? Ei napsinut yhtään, harvinaista ;) .
Iita se vaan on niin ihana...se tekee 110% sydämellä ja tykkää ihan hulluna. Putkeen lähetyksiä kauempaa, sekä suoraan että mutkaan - meni lujaa! Se on huomattavasti Hiskiä nopeampi joka tuottaa mulle päänvaivaa kun ei ole tottunut. Eihän Hiskikään mikään lönkyttelijä ole, mutta Iita on kyllä nopea - hoffiksi. Tehtiin valssiharjoituksia paikaltaan ja putkesta, tulee hyvin ohjaukseen. Hyppytekniikkaan täytyy keskittyä, siinä on korjattavaa..rimat edelleen 25 cm, voisi vähän nostaa? A:lla alasmenoja, hyvin malttaa ja vaikuttaa siltä että on hoksannut homman - vähän liikettäkin mukaan eikä lähtenyt.
Lopuksi Nismo ja Nemo pääsivät myös hurvittelemaan - voi niiden ilmeitä kun hoksasivat pääsevänsä esteille! Molemmat tekivät radan pätkää ja yksittäisiä esteitä ja Nismo huusi taas mennessään mutta ohjautui ihan hyvin. Nemon kanssa tuli tippa linssiin...voi kun meidän yhteinen agilityura olisi ollut pidempi, voi kun polvi olisi kestänyt. Puristin ne molemmat syliini treenien jälkeen - ei siihen sanoja tarvittu, ne on niin rakkaita pieniä.
Muutoin me ollaan lenkkeilty, Nismo on tehnyt vähän rallya ja Nemo vähän temppuja..Edes märät kelit eivät ole Nismon ja Nemon lenkkeilyintoa latistaneet ja SportsTrackerin mukaan me paahdetaan aikamoisen hyvää vauhtia, perusmatkana joko n.5 km tai n. 8km, muutamia kertoja viikossa. Iita on usein liittynyt myös joukkoon :) . Se on kuin höyryveturi ja loppujen lopuksi selkeästi loukkaantuu kun ei saa puskea eteenpäin ihan hulluna.
Aten A-pentueesta Nemo (musta uros) on tullut visiitille..siinä vasta hauska koira, Iitan leikkikaveri ja lenkeillä ihan unelmatapaus! Hiski tuumasi että jos esittää ettei näe poikaansa niin sitä ei ole olemassakaan.
Työntäyteinen viikko tulossa, kaikkina seitsemänä päivänä. Illat täytyy tehokkaasti pyhittää perheelle, lenkkeilyyn ja kotihommiin - ei mitään ylimääräistä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)