Liikuntaharrastuksesta

Vai pitäisikö puhua elämäntavasta eikä vain harrastuksesta?

Olin asettanut tavoitteen vuodelle 2014 että liikun 2500 kilometria koirien kanssa. Tavoite ylittyi oikein reilusti totaalin ollessa 2979 km ! Olen todella tyytyväinen :) . Vaikka liikkuminen on mun juttu, niin lisättäköön että se on nimenomaan koirien kanssa mun juttu. En näkisi itseäni juoksemassa tuolla pitkin metsiä ja kyliä ilman koiria. Heidi ja Kati ovat olleet mun uskollisimmat mukanakulkijat ja matkoilla onkin jaettu monenlaiset jutut :). Muitakin on kulkenut matkassa lukuisia, kiva kun ei tarvitse yksin tallustella!

Viime talvena vedot jäi hurjaan kahteen kertaan lumen ja jään puutteen takia, tänä vuonna otettiin heti hyöty irti kun lunta tuli ja hyvä niin koska taas on mustaa ja plussakelit jatkuvat näemmä vielä useita päiviä, höh. Kesällä oli niin kuuma että bike jäi nurkkaan, mutta fillarilla tuli mentyä. Ja kaaduttuakin tietysti..Iitalle pisteet hyvästä päänupista, ei se ota nokkiinsa vaikka fillarikin tuli niskaan ja akka tietty perässä :D .

Liikunnan lisääntymisen myötä on tullut hirveästi potkua kaikkiin asioihin. Koiratkin ovat hyvässä kunnossa ja kyllä se vaan niin on että kun niin energian saa ohjattua oikeanlaisiin asioihin, on kotona täysin rauhallista vaikka laumassa neljä koiraa onkin. Kipeä en tainnut olla koko vuonna (puuta koputtaen) vaikka perheessä pojat ja Ate sairastivat kaikenlaista oksennustaudista korvatulehdukseen ja flunssaan.

Loppuvuodesta aloitin makealakon ja olin yli 3 kk syömättä mitään karkkia, juomatta mehua ja luovuin myös kekseistä ja muusta vastaavasta. Ainoa minkä jätin oli jäätelö. Syy tähän oli kiireessä ruuan korvaaminen pullalla ja kekseillä sekä makean järjetön ahmiminen mistä tuli todella huono olo. Mulle kun ei ole mikään ongelma syödä esim kokonaista mutakakkua tai paketillista keksejä..kun menee vaan yli. Tälle vuodelle päätin, että karkkipvä on joka toinen sunnuntai, muuten mennään ilman mitään makeaa edelleenkin (paitsi se jäätelö). Lakko oli alkuun todella vaikeaa ja pelkkä karkin tuoksu sai suussa aikaan hirveän kuolareaktion. Ja ihan oikeasti suuhun kertyi kuolaa ja paljon.

Makealakon myötä kävi sitten painon kanssa hassusti. Olen sen 172 cm pitkä ja painanut jo vuosia sen 58-59 kg. Ihan ok painoinen mutta ei yhtään liikaa. Jättäessäni makean pois alkoi paino laskea jopa 0,5 kg viikossa. Ate on mun kanssa painoa seurannut nyt jo parisen kuukautta, punnitus kerran viikossa. Painoa on tällä hetkellä alle 55 kg :( . Kävin joulukuussa ravintoterapeutilla jonka kanssa tein suunnitelman ruokailuista ja se teki mulle kehosta täyden kartoituksen jä käytiin koko ruokavalio läpi. Terapeutti oli tosi tyytyväinen mun syömisiin ja sanoi että elän todella terveellisesti ruuan ja liikkumisen suhteen. Energiavaje on vain iso - 500 kaloria joka päivä! Ruokailusta tehtiin uusi suunnitelma nimenomaan lisäämällä aterioita koska annoskootkin oli ihan ok. Ruoan kanssa en ole nipottanut, syön sen kerran viikossa roskaruokaa ja muutoin kalaa, äyriäisiä, salaatteja, hedelmiä, riisiä, pastaa..normia kotiruokaa mutta en juurikaan lihaa (paitsi jauheliha) tai kanaa. Lisäksi juon paljon smoothieita - maitorahkaa, marjajauhetta, hunajaa, ananasta ja sitten vaihdellen mustikkaa, päärynää, banaania, mandariinia sekaisin. Heidiltä hyvä vinkki pilkkoa annoskoko hedelmistä suoraan pakkaseen ja napata siitä blenderiin. Tulee varmemmin tehtyä kun pilkkoo kerrallaan kahden vkon hedelmät valmiisiin pakasterasioihin. Nyt olen lounaalle lisännyt hiilareita ja aamiaiseen kiinnittänyt enemmän huomiota. Mysliä, hedelmäpilttejä, pelkkiä hedelmiä, taatelipatukoita, proteiinijuomia..musta tuntuu välillä että kädessä on aina jotain syötävää :D ! Ainoa ohje mitä en ole osannut noudattaa on se että söisin myös viikonloppuisin kaksi lämmintä ruokaa. En oikein tiedä miten sen ratkaisisin..olisiko jokin keitto tms mikä olisi valmiina. Siinä vielä tekemistä. Kontrolli ravintoterapeutilla on parin vkon päästä. Paino on ollut edelleen laskussa, mutta ehkä se siitä tasaantuu, katsotaan mitä terapeutti sanoo.

Mulle itelle on ollut hirveän tärkeää, että tästä asiasta on voinut puhua. Kiitos teille jotka olette mun kanssa tätä asiaa jakaneet, tiedätte kyllä keitä tarkoitan. Aihe on meinaan sellainen ettei sitä voi kaikkialla ääneen sanoa. Se aiheuttaa ärtymystä ja suuttumasta yllättävän monessakin ihmisessä ja eka kommentti on se "helppo sun on" tai "mä oisin ainakin tyytyväinen"..jos yrittäisin laihduttaa niin kaikki kannustaisivat, nyt täytyy olla tarkkana millaisten ihmisten kanssa ottaa puheeksi. Ärsyttävää.

Makealakko sai mut innostumaan kaikista vaihtoehdoista mitkä maistuu makealle. Suurta herkkua on taatelipatukat, kuivatut hedelmät ja tuoreet hedelmät - NAM! Kaupoissa alkaa olla näistä kaikistakin hyviä ja laajoja valikoimia. On tullut tutustuttua ihan uusiin makuelämyksiin ja herkusta menee kätevästi rasiallinen mustikoita.

Polvi on kestänyt tosi hyvin vaikka olen tehnyt ihan juoksulenkkejäkin! Toivon todella että kestää jatkossakin. Olen panostanut hyväpohjaisiin kenkiin ja ostin Back on Trackin polvituen. On muuten tukevin ja paras tuki mitä mulla vielä ollut. En koskaan lenkkeile ilman tukea, en edes pientä lyhyttä lenkkiä.

Koirillekin on investoitu uusia valjaita, hihnoja ja back on track loimia kun liikkuvat niin hirmuisesti. Täytyy varusteista olla tarkkana varsinkin hoffeilla kun liikkuvat vedossa. Iitalle todellinen valjaslöytö oli zero dc ja nimenomaan pitkä malli. Parhaat valjaat mitä meillä ollut. Hiskille olisi tarkoitus hommat vielä uudet alkuvuodesta. Nismo ja Nemo liikkuvat hihnoissa kun eivät vedä mitään ja niillä menevät oikein kivasti tai sitten vapaana. Iitakin kävi fyssarilla vaellusreissun jälkeen eikä sillä ollut mitään missään, puhtaasti on mennyt koko vuoden kuten aiemmin. Terve tyttönen :) . Back on trackeja olen pitänyt nyt viileillä ja kylmillä keleillä kaikilla nimenomaan liikkumisen ja agitreenien jälkeen sen 1-3 tuntia. Nukkuvat ne päällä tyytyväisinä.

En laita tällä vuodelle tavoitteita kilometreissä muutoin kuin että olisi kiva päästä samoihin lukemiin kuin nyt :) . Toivon polven kestoa ja että koirille ei tule loukkaantumisia. Ate rakas on tehnyt mulle myös vatsalihaksia koskevan kunto-ohjelman josta myönnän lipsuneeni. Siinä otan itseäni niskasta kiinni.

Tässä ryhmäkuva merkkareista, me aloitettiin Heidin kanssa tämä vuosi 21 km lenkillä! Pitäkää huolta itsestänne!

Kohti vuotta 2015!

Hmm...edelliseen kirjoitukseen tuli kuukauden tauko, nyt pistettiin vielä vähän "paremmaksi"...SORRY!


Aloitetaan kuitenkin siitä mistä otsikkokin kertoo, koirakohtaisesti - tämä on hauska tapa katsoa mitä sitä on suunnitellut ja toteutuiko mikään :) !



NISMO - rakas herra pim, pampam

TAVOITE 2014
Kyllä me vielä toko-kokeisiin uskaltaudutaan :). Tavoite on saada minut taas toimimaan Nismon kanssa yhteen hiileen myös koetilanteessa. Ikäherrahan tuo alkaa olla ja se täytyy ottaa huomioon kaikessa. Luonteessa on tulta ja tappuraa edelleen liiaksikin joihinkin tilanteisiin, mutta taas toisissa tilanteissa ikä painaa eikä herraa iltaisin näy iltapissalle kun on jo kaivautuneena nukkumaan. Nismo rakas, pysythän terveenä, pysythän?

TOTEUTUMA 2014
Ei käyty toko -kokeissa. Yhdet rallykokeet käytiin Janakkalassa alkuvuoden puolella ja siellä Nismo esiintyi ihan positiivisesti vaikka ei hyväksyttyä tullutkaan. Tokoa kyllä treenattiin, mutta jotenkin se jäi ilmoittamatta, sitten aloin miettimään sitä ikäasiaa ja humpsista, vuosi olikin jo lopussa. Toivoin Nismolle terveyttä ja ei se tavallaan ole sairastellutkaan, mutta jotain vikaa on rangassa, nivelissä tai jossain. Epäilin ensin ranteita koska se on alkanut niitä nuolemaan, mutta loppuvuodesta Niina sai sen selän kirjaimellisesti poksautettua auki (ei lihaslukko) ja Nismo muuttui ihan eri koiraksi. Sillä on kovalla alustalla ollut hidastuvaa liikkumista ja alakuloisuutta, ei kuitenkaan ontumia. Vapaana ja pehmeällä alustalla menee tuosta noin vaan pitkääkin matkaa. Nyt lumi on selkeästi jeesannut ja liikkuu siinä oikein mielellään. Ehkä se vaan tulee vanhaksi, ehkä rangassa on jokin, ehkä molempia. Tutkittavaksi menee tammikuussa hammaskiven poiston yhteydessä. Nismon vuosi on kulunut liikkuessa, temppuja tehden (uskokaa tai älkää, se oppisi naksulla tarjoamaan edes yhtä asiaa, edes yhden kerran!), tokoa harrastellen, rallya muistellen, agiputkia juosten ja ohjauksia tehden, kainalossa päikkäreillä, pihalla päivystäen ja töissä minun kanssa enemmänkin kun loppuvuotta kohti mentiin. Lokakuussa herra pampam täytti jo 9 -vuotta!

TAVOITE 2015
Toivomme ensinnäkin puhtaita rankakuvia heti tammikuulta. Sitten toivomme entistä enemmän terveyttä. Nismon kanssa ollaan vähän niinkuin sovittu että se elää ikuisesti, toivottavasti se pitää lupauksensa :) ! Joskus tavoitteellisen harrastamisen täytyy loppua ja nyt me ollaan päätetty Nismon kanssa että se hänen kohdaltaan loppuu. Käydään jos käydään, tehdään jos tehdään. Se että jää "eläkkeelle" ei tarkoita ettei olisi puuhaa (kysykää vaikka Hiskiltä!) tai ettei saisi aikaa. On vaan aika laittaa tavoitteellisuus nurkkaan ja vaan nauttia yhdessä.

Tässä Nismo jouluaattona sen jälkeen kun hän oli omankin pakettinsa avannut. On se tärkeä, minun oma pieni.

NEMO - nemis, nemiskuukkeli, "musta ei virta lopu koskaan" - tärkeä minilemmu

TAVOITE 2014
Jos me nyt sinne rallykokeisiin? Se me otetaan tavoitteeksi :). Unohtamatta sitä, että terveyttä toivotaan toki kovasti. Nemo saa jatkaa hyväksi havaitulla tiellä harjoitellen hassuja temppuja ja liikkuen hurjasti. Se on toivottavasti tänäkin vuonna yhtä energinen pöhkö joka jaksaa joka päivä esitellä rakasta muumileluaan ja pitää hassua kurnutusta. Juokse Nemo tänäkin vuonna vain juoksemisen ilosta, nauravainen ilme kuonollasi :)

TOTEUTUMA 2014
Tehtiin Nemon kansa jotain sellaista mihin ei monikaan Nemoa tunteva olisi uskonut meidän pystyvän. Me meinaan oikeasti mentiin rallytokokokeisiin ja me saatiin vielä hyväksytty tulos (ja pari hylsyä) ! Nemo on mielestäni loistava esimerkki siitä, miten maailman helpoin, ihan paras, oikea edustuskoira voi olla sellainen ettei siitä "koskaan" ole kokeisiin. Eikä se vähennä sen arvoa yhtään, päinvastoin. Nemossa on kasalti ominaisuuksia mitä jokaisessa koirassa pitäisi olla. Siltikin Nemo ja koemaailma eivät vain kohtaa. Se ei kestä sitä tilannetta eikä pysty keskittymään niin pitkään. Silti se on kiltti, ei koskaan aggressiivinen, utelias, peloton (jos ei lasketa Joe -kissaa, se on epäilyttävä!), varma tilanteessa kuin tilanteessa mihin sitä vien, pysyy vapaana missä vaan, tottuu uusiin asioihin sekunneissa, hyväksyy muutokset......kaikkea mitä koiralta voi toivoa :) . Rallytokon ALO-luokasta saatu hyväksytty oli meille yhdessä aika makea juttu kuitenkin, myönnän - juuri tämän tausta-asian takia. Terveyden osalta tämä oli Nemon paras vuosi! Fyssarilla käytiin yhteensä neljä kertaa ja pääosin vähän kireä, Niina sai auki ja sitten pysyikin pitkään auki. Selkä ei vetänyt kamalan vinoksi ja lenkeillä puhdas ravi taittuu tuosta vaan. Nemon liikuntakaavioita muutettiin sellaiseksi että tehdään lyhyempiä matkoja useammin ja siellä täällä pitkiä ja toooosi pitkiä. Mahdollisimman vaihdellen vapaana ja kytkettynä, erilaisia pohjia. Nemo todisti kovan kuntonsa vaeltamalla Poronpolku -tapahtumassa isojen koirien mukana hurjan matkan! (oliko vähän alle 20 km? ) Nemo sai myös olla töissä mukana Nismon kanssa, loppuvuotta kohti enemmänkin. Naksuttelusta ja tasapainotyynystä sekä erilaisista temppuradoista tuli ihan ehdoton hitti Nemolle. Nemollekin ikää tuli jo 8 -vuotta kesäkuussa :) . Nemosta tuli myös Aten aamiaiskärpänen - mitäs menit opettamaan että puurolautasen saa putsata :D . Jos jokin Nemolle kelpaa aina ja missä muodossa vaan niin RUOKA!


TAVOITE 2015

Nälkä kasvaa syödessä...uskaltaisiko haaveilla RTK1 - tunnuksesta?? Hmm.......Ole Nemo ensi vuonna yhtä terve kuin olit tänäkin vuonna :) ! Pysy kiltti lemmunen hyvässä kunnossa ja omana itsenäsi. Nemo on meidän perheen ikuinen lapsi ja pelle. Olen monesti sanonut että ihmisten pitäisi oppia Nemolta. Se jaksaa aina ilahtua pienistä asioista, sillä on aina virkeä ja naurava ilme naamallaan. Lähtee aina uteliaana ja toiveikkaana uusiin seikkailuihin ja iltaisin nukahtaa pieneen kerään näyttäen siltä että sitä naurattaisi edelleenkin, ihan vaan siksi että elämä on niin siistiä. Vauhtia ja virtaa, niistä on toivottavasti Nemon vuosi 2015 tehty! Nemo on ajatuksenani vielä pitää pidemmilläkin "vaelluksilla" hoffien matkassa. Kun kerran nauttii ja puhtaasti liikkuu niin mukaan vaan :) . Muutoin pidämme mielen edelleen korkealla tempuilla kera naksuttimen.


Tässä Nemon vauhtikuva viime vkonlopulta kun pääsi rallattelemaan agiputkiin :) . On se ihana!

HISKI - herra korva, ukkeli (vaikkei se mikään ukkeli ole, ikuinen pentuapina :D )

TAVOITE 2014
Vaikka ei meillä ole agilitya niin rallytokoa meillä voisi olla. Laji virallistuu toukokuussa ja pohdin vielä jäämmekö AVOon vai aloitammeko alusta..Laji olisi puolieläkeläiselle oikein mieluinen varmasti :). Vetoharrastusta on tarkoitus jatkaa ahkerasti! MEJÄ-kokeisiin yritän Hiskiä, paikat on vaan kiven alla.

TOTEUTUMA 2014
Ei vielä uskaltauduttu rallykokeissa kuin epiksiin AVO -luokkaan. Siellä meni oikein kivasti, mitä se mun ja Hiskin toiminta nyt on aina sellaista "tukkanuottasilla" menoa pieni pilke silmäkulmassa ja välillä herne nenässä :D ! Hiski tuli veteraani -ikään heinäkuun lopulla ja osallistui veteraanina yhteen näyttelyyn ollen ROP ja ROP vet. Tuomaria nauratti ja ilahdutti herra korva joka käyttäytyi kehässä kaikkea muuta kuin aikuismaisesti. Mejä -kokeisiin yritin muutamaan mutta kun ei pääse niin ei pääse. Ate ajoi Hiskin kanssa jälkeä koko kesän ja on se vaan sille niin luontaista, Hiskillä toimii nenä niin loistavasti, se on tarkka ja keskittynyt. Ilmaisu nyt on sellainen "jos huvittaa" aika ajoin, mutta muutoin toodella pätevä. Hiskin vuosi koostui paljolti erilaisista liikkumismuodoista kuten vedosta, uimisesta, juoksemisesta, kävelystä...Hiskin kanssa ollaan käyt ihan juoksemassa lenkkejä ja pienen kädenväännön jälkeen vauhdin osalta on sujunut oikein mallikkaasti. Hiski on saanut pari kertaa myös liidellä sillä tavalla veteraanin roolissa. Koirakaverina Hiskillä on uusi rakkaus Indi jonka kanssa on vapaana juostu niin että metsä rytisee. Hiski on huippuhyvässä kunnossa ollut eikä ikä paina :) . Toki sen lihashuoltoon kiinnitetään enemmän huomiota ja esim BOT loimi on päällä lenkkien/treenin jälkeen sen 1-2 tuntia kun ilmat viilenivät. Hiskistä tuli myös pappa tänä vuonna kun tytär Aada pyöräytti Dagdahoff B -pennut.

TAVOITE 2015
Rallyn AVO -luokka, nyt tai ei koskaan ;) . Toivottavasti Ate kävisi näyttämässä Hiski -pappaa muutamassa näyttelyssä. Toivottavasti Hiski ja Iita saivat Dagdahoffin C-pennut. Ennenkaikkea toivottavasti herra korva pysyy terveenä myös! Meillä harmillinen tilanne kun laumasta kolme on samanikäisiä. Kolme veteraania ja yksi nuorikko. Vaikka se ei näykään sillä tavalla, mutta kuitenkin. Hiski saa jatkaa juoksulenkkejä, vetoja ja pitkiä reissuja koirakavereiden kanssa tai ilman.

Kuvassa Hiski ja tyttökaveri Inkkari :)

WILMA - urpo musta
Meidän rakas musta juoksi viimeisen kerran päivää sen jälkeen kun ehti täyttää vuosia helmikuussa 2014. Kuvat näyttivät sen mitä Wilma ei halunnut näyttää, kovat kivut. Nivelrikko lonkissa oli edennyt todella pahasti ja luupiikit olivat isot. Wilma opetti meitä kaikkia ihan hirmuisesti monessakin asiassa. Terveisiä sinne jonnekkin musta tollurainen, olit niin omanlaisesi! Muistan miltä Wilma tuoksui ja onneksi saimme Aten kanssa molemmat olla sen vierellä kun oli vaan aika päästää pois.

IITA - iitulipiituli, paatis, paatero, paatula

TAVOITE 2014
Aten kanssa toki pääpointit (näyttelyt,toko, pk, pentuasiat..), mutta mun tavoite Iitan kanssa on syksyllä päästä ihan oikeille agiradoille - HUI! Rallytokossa aloitetaan alusta kun laji on virallistunut. MEJÄ-kokeisiin yritetään uudelleen, edellistä sitkeämmin. Liikuntaharrastus jatkukoon yhtä isona osana arkemma kuin nytkin! Tulisi vaan sitä lunta niin saisi kelkan tallista..Ole Iita yhtä mutkaton ystävä kuin tähänkin asti :)

TOTEUTUMA 2014
Iitalla oli kyllä oikein touhukas vuosi!!! Mistä sitä alottaisi? Agiradoille me päästiin epiksiin asti, mutta tämä vuosi oli minun eka kisaton ja lisenssitön vuosi sitten vuoden 2009 jälkeen. Hassua. Agilityssa haasteena edelleen miljoonaa menevä narttu ja vähän hitaampi akka :D . Nyt ollaan palautteesta ja ohjaamisesta sillä tavalla samaa mieltä että hernettä ei tarvitse vetää nokkaan vaikkei heti luonnistukaan. Kontaktit on edelleen hienot, kepit vähän vielä kesken (mutta hei, ollaan treenattu!), ohjautuvuus tällä hetkellä jeesjees, vauhti TOSI kova, hallinta joopajoo ja into jipiijipii :D ! Iita piipahti muutamassa näyttelyssä ja oli EH tai ERI. Tuomarit kehuu niin hirmuisesti ulkoisesti ja luonteellisesti, mutta aina se kommentti "saisi olla isompi". Pieni hoffihan se on, mutta hoffin rotumääritelmän mitoissa. Iita on helppo esittää - käsky seiso, katsot että jalat on ok asennossa, pudotat hihnan ja peruutat pois. Siellä on kuin patsas korvat hörössä häntä heiluen. Ainoa mihin en luota on pysymiseen silloin jos joku heittää pallon tai frisbeen sen nenän edestä :D . Juoksut haittasivat kesällä rotumestaruustokoa eikä päästy osallistumaan, mutta korkattiin AVO -luokka kolmostuloksella. Tosi kova vire ja into, pari harmillista nollaa. Ensi vuonna uudestaan :) . Jälkeä treenattiin kovasti koska olin päättänyt (ja Atelta saanut luvan) että osallistutaan rotumestiksiin syksyllä pk -jäljelle. Opittiin tässäkin toisiltamme paljon, minä varsinkin Iitalta ja ryssin kokeen, mutta pää pystyssä kohti uusia ensi vuonna. Iita myös kävi rallytokossa kisaamassa saaden RTK1 -tunnuksen virallisesti ensimmäisenä hoffina. Iita joutui ottamaan uutta paikkaa laumassa Wilman poistuttua keskuudestamme ja nyt alkaa näkymään se että mihin se asettuu. Luonnetesti oli syksyllä ja tuloksena 101 pistettä. Iitan ensimmäinen vaellusreissu tehtiin Rukalle Katjan ja Arlan sekä Eevan kanssa syyskuun alussa. Matka oli kerrassaan upea ja vei meitä taas yhdessä erilaisten seikkailujen ja uusien asioiden keskelle. Iita selviytyi pelottomasti ja täysin stressittömästi koko reissusta. Jälki, esineruutu, toko ja agility sekä rallytreenien lomassa Iita oppi myös uimaan eikä vain kahlaamaan (kiitos Kati ja Heidi) ! Me tehtiin vetolenkkejä, vaelluksia, pyöräiltiin, treenattiin, heiteltiin frisbeetä ja vaan oltiin ja sitten taas touhuttiin. Kaikkea ja paljon. Iita on todella energinen pakkaus mutta osaa olla sisällä rauhallisesti. Tietynlainen herkkyys on monessa asiassa helpotus, toisissa haaste. Vauhdin kanssa sama juttu, sekä vilkkauden. Iita on edelleen äärimmäisen sosiaalinen ja uusissa asioissa niin helppo. Sen voi ottaa mukaan minne vaan ja kenen kanssa vaan. Ei todellakaan tossukka, mutta nöyrä ja kiltti. Iita täyttää 3 -vuotta ensi vuoden puolella :) .

TAVOITE 2015
Iita on Aten koira, se täytyy muistaa..toivon että saisin harrastaa sen kanssa kuten ennenkin ja että voitaisiin yhdessä mennä eteen- ja taaksepäin harrastuksissa :D ! Toivottavasti agilitykentät kutsuvat meitä ensi vuonna ihan virallisessa muodossa. Toivottavasti Iitalle ja Hiskille tulee pentusia. Toivottavasti jälkikokeeseen, toko -kokeeseen, rallytoko -kokeisiin.......Iita on iso osa mun liikuntaharrastusta ja juokseminen sekä ylipäätään liikkuminen on vaan sen juttu. Vetokausi kelkalla on jo avattu ja toivottavasti sille tulee vielä kelien puolesta jatkoa! Mennään vähän sellaisilla paineettomilla tavoitteilla, hauskaa yhdessä :)

Kuvassa Iita ja ystävänsä Turre kelkanvedon taukopaikalla :)

Omalta osaltani teen saman lupauksen kuin aiemminkin - lupaan rakastaa Ate yhtä paljon kuin viime vuonnakin :) . Se on hyvä ja tärkeä lupaus! Kihlauksen vuosipäivä oli 16.12. , äkkiä se aika kuluu.

Isäni odottaa elinsiirtoa edelleen. Onneksi se saa olla kotona ja pystyy tekemään edes osan siitä mitä ennenkin. Onneksi Isä sai uuden mahdollisuuden. Toivon hartaasti että elinsiirto toteutuu vuonna 2015! Iskä on hurjan sitkeä kaveri ja ennenkaikkea se usko itse siihen että paranee. Perhe on vahvasti toki tukena, mutta oma henkinen kunto on myös tärkeä. Iskän tilanteesta johtuen sitä on pohtinut elämää uusilta näkökulmilta eikä turhan rutisijat ole saaneet ajatuksistani sijan sijaa..sitä muistaa ja tietää todella mikä elämässä on tärkeää.

Ate on tänä vuonna sairastellut enemmän kuin aiemmin. Alkuun ei mitään isoa, flunssaa ja sellaista..nyt sitten viikonloppuna menikin pahemmin. Selkä meni kääntöliikkeessä ja riuhtaisussa huonoon asentoon ja entistä enemmän rikki :( . Lauantaista asti on mennyt rakas kyttyrässä tai kontaten, nyt jo keppien kanssa. En viitsi edes aloittaa tästä terveydenhuollon toiminnasta tänä päivänä koska hermot menee vaan uudestaan eikä sekään auta. Toivon että Ate rakas tulee kuntoon pian. Voi kun voisin jotenkin sitä edesauttaa. Pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä että Ate pääsee leikattavaksi eikä mieli olisi enää kroppansa vanki. Tässä päivähoitaja Nismo hoitaa tärkeää tehtävää Aten kainalossa:

Omalta osaltani kerron enemmän liikuntaharrastuksestani, sen tuomista haitoista ja eduista sitten seuraavassa postauksessa, samaan sitten koko vuoden lenkkikilometrit, päästiinkö tavoitteeseen ja mitäs ensi vuonna.

Kiireisiä ollaan oltu, mutta on osattu myös antaa aikaa toisillemme. Töissä minulta kysyttiin miten jaksan kaiken kiireen ja paineen alla. Vastasin että siksi kun kotona on kaikki asiat paremmin kuin hyvin. Niinhän se menee.

Kiitos rakas Ate, pojat ja karvaiset laumanjäsenet tästä vuodesta. Kiitos ystävät lukuisista kivoista hetkistä harrastuksien parissa ja niiden ulkopuolella mitä vietettiin!

Pikainen kiriminen, sitä ja tota!

APUA!

Miten siinä niin kävi että oli kuukauden blogia päivittämättä?

Oikeastaan aika helposti..töissä loppuvuoden ostobuumi on alkanut (hyvä niin, jos sitä ei olisi, ei olisi mulla töitä..) ja päivät ovat äärimmäisen kiireisiä. Lisäksi mun työtoimenkuvaan tupsahtelee aina välillä sellaisia ekstrajuttuja missä meneekin puolipäivää. Olen aina työssäni (myymäläpäällikkö) naureskellut sitä, miten monipuolista se onkaan. Yhtenä päivänä sitä on juhlissa edustamassa "punaisella matolla" ja toisena konttaa pölyjä pöydän alta. Joskus yhtenä päivänä hoitaa tarjoilijan virkaa, toisena hyllyttäjän, kolmantena hetkenä hukkuu paperitöihin ja neljäntenä on suunnittelemassa asiakkaalle hyllykokonaisuutta, viidentenä on koko päivän puhelimessa ja Facebookissa tekemässä markkinointia ja joskus kaikkea yhtä aikaa. Sitten siihen vielä ne pakolliset päivittäiset sekä yllättävät kiireiset ;) . Hyvä näin, ei ainakaan voi sanoa ettei olisi monipuolista. Mutta siis se pointti, ei ole ehtinyt kirjoittaa ja kotona ei voi uhrata aikaa sellaiseen, sillon on kaikkea ja paljon varsinkin :) .

Kirjoittamattomuus ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei olisi mitään tapahtunut, päinvastoin.

Ensinnäki Herra Pim täytti jo 9 -vuotta!!! Oikea päivä oli 5.10. ja sitä juhlittiin kakun kera tottakai. Muutoin sankari vietti päiväänsä normimeningillä, metsälenkkiä ja tokotemppuja. Tässä sankari, niin rakas ja tärkeä, minun ensimmäinen, niin lähellä sydäntä.

Olen Nismon ikää miettinyt paljon viime aikoina ja välillä tullut siitä kovin surulliseksi. Väkisinkin päähän hiipii ajatus että yhteisiä vuosia on enemmän takana kuin edessä. Heitä aina läppää siitä, että Nismo on luvannut minulle elävänsä ikuisesti, mutta tiedänhän minä ettei se niin ole...ja kun parta on jo niin harmaa, uni maittaa enemmän kuin ennen..

Olen onnellinen ettei vaivoja kuitenkaan ole lainkaan ja askel nousee kevyesti kun sen aika on, lenkkejä tehdään ihan normisti ja innoissaan touhuaa tokon ja rallyn parissa edelleen. Minun hapsukorva :) !


Toinen tärkeä virstanpylväs lokakuussa oli Iitan luonnetesti. Loppupisteet olivat 101. Mietimme pitkään olisiko testi pitänyt perua ja ilmoittaa uuteen about näihin aikoihin Iitan valeraskaudesta johtuen. Juoksut ei vaikuta siihen juuri lainkaan, mutta valeraskaus tekee siitä jonkun verran torvin ja herkemmän. Testi oli monelta osin ihan Iitan näköinen, joten olisiko sillä sitten ollut väliä saako se 101 vai 121 niin en usko. Iita se silti on :)

Ohjasin sitä luonnetestissä ja olin yllättynyt miten hyvin se leikki vieraan kanssa. Puolustusta irtosi kelkalla ja hyäkkäyksessä, mutta Iitalle tyypilliseen tapaan vähän ihmetellen, ei raivokkaasti. Seinässä se ei kokenut tarpeelliseksi puolustautua eikä lähteä karkuunkaan, tuijotti silmä tarkkana hyökkääjää. Tynnyriä ja haalaria hypähti niin pirusti, mutta palasi niitä katsomaan. Pimeässä huoneessa ihmetteli että mikäs juttu se tämä on, mutta kutsusta tuli luokse. Luoksepäästävyydessä ei ollut minkäänlaista ongelmaa ja tuomarikin kehui Iitaa kivaksi ja helpoksi koiraksi. Se kuvastaa sitä hyvin, sellainen se on :) .

Kun valeraskaus oli loppuun saakka lusittu, palasi se energiamäärä takaisin! Ei sillä että se kokonaan olisi piilossa ollut, mutta vähän säästöliekillä...Ja sitä virtaahan on sitten taas riittänyt. Hiski on ollut pulassa ja yhtenä päivänä kipusi sohvalle hullua Iitaa piiloon joka vaan haluaa painia :D . Hiski ei siis koskaan tule muuten sohvalle..

Tokoa treenattiin alkukuusta oikein ahkerasti, nyt taas vähän laiskemmin...Kävimme Iitan kanssa ekassa AVO kokeessa Hannele Pörstin tuomaroitavana tuossa parisen viikkoa sitten. Iita oli itsensä eikä pysynyt minulla näpissä, energia toi virheitä, mutta hyvä niin. Ennemmin palautteleminen hallittavaan muotoon kuin sellainen perässävedettävä. Napattiin kolmostulos parilla nollalla.

Paikallaolo 8

Hyppäsi liikkurin käskystä seisomaan, muisti että se onkin perhana perusasento ja vasta tuon akan käskystä ;)


Seuraaminen 8,5 (vai 9?)

Toooosi hyvä ja energinen, vähän keuli jossain kohtaa inasen ja vika perusasento hidas.


Liikkeestä maahan 10

Ei moitittavaa.


Luoksetulo 8

Tuplakäskyn annoin liian hätäiseen. Iita hyppää ilmaan ja laskeutuu seisomaan pysäytyksessä, luulin että jatkaa hypyn jälkeen laukkaa ja hätäilin. Tuli hyvin eteen ja siitä sivulle.


Liikkestä seisominen 0

Seurasi vaan :D


Kaukokäskyt 8

Tooooosi nopeat ja hyvät vaihdot! Vikassa maahanmenossa joku aivomato ja nykäisi alas, kyynärät jäi ilmaan ja annoin tuplakäskyn.


Nouto 0

Minä tiukasti sanoin istu ja odota, mutta niin pomppasi hoffi kuin vieteri kun kapula irtosi mun kädestä. Yritti ilmasta kalastella sitä...


Estehyppy 5 (säälivitonen :D )

Lähti hyvin ja meni maahan istu -käskyllä. Sen jälkeen se heilutti vimmatusti häntää ja ryömi taaksepäin ilman että nousi...ja se peruutti ja peruutti ja peruutti..kohti hallin takaseinää aivan intopiukeena. Kunnes liikkuri sanoi että kutsu takaisin vaan. Minähän kutsuin ja kun oli niin kaukana niin sai hirmuisen vauhdin ja laskeutui hypystä suoraan mun eteen istumaan :D . Mennessään sivulle tökkäsi vielä otsaan.

Yleisvaikutelma oisko oll 7 tai 8 ?

Pörstiä nauratti ja liikkuria vielä enemmän. Minä olin onnellinen että vire oli niin korkea. Nyt se täytyy vaan pakata hallintaan ;)


Iitan kanssa on niin ihana olla kokeessa. Ei sitä kiinnosta vieras halli, siellä olevat ihmiset tai koirat. Kun tulee hallista ulos nini sen voi laskea irti ja heitellä parkkiksella frisbeetä. Eikä sitä nappaa tuon taivaallista ohikulkijat.

Iita on muuten saanut uuden kaverin, Outin staffipojan Retun. Iitan lempihommaa on juokseminen..en tiedä kuinka kauan se juoksisi jos ei vaan itse pysähtyisi. Nyt se juoksi kaksituntia putkeen ja oli maailman onnellisin kun joku jaksoi juosta sen perässä melkein yhtä kauan kuin sekin. Yleensä juoksukaverit jossain vaiheessa luovuttavat ja keskittyvät muihin juttuihin.
Tässä ystävykset hetken paikallaan (käskystä ;) ) .

Minilemmu Nemonen on taas osoittanut että on ikuinen pentukakara. Sillä ei ikä näy, ei sitten yhtään mitenkään vaan energiaa riittää vaikka muille jakaa. Nemon arkirytmiin kuuluu huomattavasti enemmän liikuntaa ja touhua kuin Nismolle, jos ei tee mun kanssa niin sitten se juoksee ja touhuaa yksinään. Viikonloppuna vietettiin niiden kanssa laatuaikaa metsätiellä kolmisin ja oli naurussa pitelemistä kun vauhtia oli (Nismossakin!) enemmän kuin järkeä. Molemmat ajohaukulla toistensa perässä, perse maata viistäen ja korvat puikkona tottakai :D
Tässä minimiehet poseeraamassa. Aina niiden kanssa tulee niin hyvälle tuulelle :)

Herra Korvasta ei nyt tähän hätään ollut kuvaa, mutta Hiski -pappa on touhunnut rallytokon ja tokon lisäksi ihan perusarkea. Vähän ettinyt tunnarikapulaa kun Iitakin etsii ja tehnyt temppuja. Ja yksi tärkeä lempihomma - pyöriä paskassa kun ollaan lenkillä, siinä paappa-Hiski on ihan mestari :D . Onneksi maa on ollut monesti jo jäässä ja turkinpesulta on säästytty.


Hiski oli perheen päällikkö seuran rallymestiksissä pokkaamalla kolmannen sijan AVOn 87 pisteellä. Hyvin teki, vähän pientä hallintakeskustelua oli meidän välillä, niinkuin meillä aina. Me Hiskin kanssa ollaan ihan kuin paita ja perse, sitten seuraavalla sekunnilla taas otsat vastakkain ja hetken päästä taas kaulakkain :D . Iita luuli mun pyöräytysohjausta eteenmenoksi, lähti kuin nappi housuista ja pölli houkutuksesta lelun kun luuli sitä palkaksi. HYL sitten siitä, mutta tekin hyvin loput. Nismo paineistui aivan tolkuttomasti ja keskeytin, otin sitten ulkopuolisena uudelleen ja teki tooosi hyvin. Olin tyytyväinen että sain olotilan murrettua ihan "koepaikalla" :) . Pikkuinen Nemonen ralleili itselleen hyväksytyn 71 pistettä. Hyvä kirppu! Menin myös lainakoira Pimulla, pätevä 97 pistettä ja kakkossija :)


Agilityn hallikausi meidän ystäväporukalla on taas alkanut. Iita on liidellyt uudella käslkytystyylillä erittäin pätevästi. Vähän herkästi karkaa kontakteille, mutta ennakointia ennakointia..Meidän porukka on taas oikein jees ja hauskaa on riittänyt! Olin yllättynyt taasen Iitan vauhdista ja jaksamisesta, se menisi vaan :) . Ei mitään nuuhkimis tai "tee sitten ite" ongelmia ole ilmaantunut. Keskittymistaso on ollut korkea ja into sitäkin isompi! Nismo ja Nemo ovat kulkeneet hallilla juoksemassa possuympyrää ja sekin näyttää niiden mielestä olevan tarpeeksi hauskaa. Hiski on piipahdellut ralleilemassa ja piipahtelee jatkossakin.


Pimeys vähän haittaa jo arkilenkkeilyä, muuten ollaan oltu liikkumisen kanssa normiahkeria :) . Hiskin kanssa vähän kädenvääntöä kuka vie ja ketä, mutta hanskassa on pysynyt. Iita on tehnyt kaverireissua Retun lisäksi Rokan kanssa kun sunnuntai-aamuna käytiin heittämässä 16 km aamulenkki. Ihana reitti, suoraan kotipihasta ja asfalttia vaan max 2 km ! Hiekkatietä ja kaunista maisemaa, kiitos Maija vielä seurasta :) ! Sunnuntaina tuli liikuttua normaaliakin enemmän kun tracker näytti yhdelle päivälle loppujen lopuksi 27 km..Pitihän sitä vielä nauttia ulkoilmasta Aten, Hiskin, Nismon ja Nemon kanssa!

Ostin Iitalle taas uudet valjaat (juu tiedän, on ihan liikaa..). Nämä on Zero DC:n pitkät mallit ja olleet nyt reilun viikon käytössä. SUPERHYVÄT! Ei nouse missään vedossa yhtään kurkkuun, pysyy napakasti paikallaan, Iita ei pääse vetämään sivuvetoa, vetoasento muutenkin hyvä. Hyvä ostos!

...ja koska mä tuhlaan aina kaikki rahani koiriin niin perjantaina päätin tuhlata itteeni ja istuin neljä tuntia kampaajalla :) . Hiuksista tuli oikein kivat, mutta neljä tuntia paikallaan on tällaiselle ikiliikkujalle aika vaikea rasti.

Ate rakas on pitänyt kasvateilleen BH -kurssia ja vielä olisi toinenkin edessä. Kivaa kun niitä näkee usein!


Sellainen pikainen kiriminen, jäi osa ja kaikkea ei aina pidä kertoakaan :). Kirjoitusvirheitä varmaan sata ja ajatus on kulkenut nopeammin kuin kirjaimet...

Agitreenit ja vaellus

Torstaina meillä oli Iitan kanssa agivalmennus, sellainen yhden kerran ostettu ja ihan uusi halli sekä uusi kouluttaja. Ritva vinkkasi meille tämän ja vielä iso kiitos! Kouluttaja oli oikein kannustava, tarkka ja tekninen. Selkeitä neuvoja epäkohtiin ja sopivaa tylytystä kun sitä tarvittiin, juuri minun makuuni :) . Tehtiin sellaisia ohjauksia Iitan kanssa että wau ja sehän osaa -fiilikset!!!! Mun hieman kadoksissa ollut agilitykipinä sai taas tuulta alleen oikein kunnolla. Täytyy kytätä jos jatkossa tulee mahdollisuus niin piipahtaisi sen kerran kuukaudessa edes. Oma hallikausi alkaa tällä vkolla taasen tutussa jengissä :) .

Meillä Iitan kanssa agissa suurimpana haastena se, että koiran ja minun yhteys katoaa herkästi ja sitten tapahtuu kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Ate on ollut niin oikeassa siitä, että äänenkäyttöä lisää ja ohjaa äläkä vaan huido siellä. Vaadi ja vaadi, mutta kannusta. Kouluttaja puki sen nimitykseksi "aggressiivisen-innostavasti". Kato oikein kuin vääntää niin tämäkin pönttö tajuaa ;). Kouluttaja kehui Iitan kuntoa ja rakennetta sekä minun ohjausta joten mikäs meidän oli siellä ollessa! Lägin halli oli itselle ihan uusi kokemus myös, hyvä pohja oli juosta joskin hiekka sotki vaatteita. Siihen ei syypäänä ollut lainkaan päin hyppivä hoffiakka ;) . Ruualla palkkasin pelkästään kun frisbeestä mennään aika yliöveri tilaan. Jonain päivänä ehkä sekin toimii. Mutkaputki -irrotuksiin tarvitaan tehokuuri. Ja sitten ne kepit...ollaanko vähän rötväilty niiden opettamisen suhteen??

Viime vkon loppupuolella Iita sitten paljasti meille lopullisesti sen mitä oltiin epäiltykin...valeraskaus...kaikki lelut piti piilottaa koska yritti samaa kuin viime juoksujen jälkeen, tehdä niistä pentujaan. Tarkka tyttö, jos kantaisi sen 2 kk niin nythän ne pennut olisivatkin syntyneet. Ei onneksi mene mihinkään totaaliurpotilaan kuin sisällä jos "pennut" näkyvissä. Nyt kun muutama päivä kulunut alkaa palautua. Perusohjehan on pitää koira kiireisenä ja ei kyllä enempää voi kiireisenä Iitaa pitää, muuten menee överin puolelle.

Iitan kanssa yritetään toko-koe paikkaa lokakuulle kun meni se Tervis -toko juoksujen takia sivusuun. Olen vähän muistutellut juttuja sille, mutta ei vielä olla aloitettu tehokuuria. Jokapäiväisiin rutiineihin on lisätty kaikenlaisten tavaroiden kantaminen ja ne suussa istuminen. Ate saa päättää aina tavaran ettei tule alitajuisesti valittua sellaisia itselle mieluisia, helppoja tarttua. Iitahan on luonnostaan sellainen "kaiken-kantaja", mutta ote on löysä. Roudailee tavaroita kyllä pitkiäkin aikoja mutta otteessa korjaamista. Tämä ollut hyvää treeniä ja monenlaisia tavaroita on istuen pidelty :)

Nismoa mä edelleen mietin ilmoitanko kokeeseen vai en...rallyyn ja tokoon...hmm...toisaalta mitä väliä sillä vaikka se onkin jo 9 v kun virtaa riittää touhuamiseen? Eikai sinne mitään yläikärajaa ole ja jos kerran paloa on. Nismo selkeästi nauttii enemmän nykyään aivotyöstä kuin puhtaasta liikunnasta. Pitkät hihnalenkit on sen mielestä ihan tyhmiä ja kivempaa on joko juosta vapaana tai keskittyä ihan muihin juttuihin.

Sunnuntaina oltiin Heidin kanssa jo aikaisin aamusta liikenteessä kun olimme päättäneet osallistua Poronpolku 2014 -tapahtumaan Lopella. Aivan mahtava reissu! Reittejä sai valita erimittaisia ja me valkattiin 24 km -matka.

Vaeltajia osallistui yli 2800 tapahtumaan joten ruuhkaa oli alkumatkasta. Pidemmillä reiteillä oli rauhallisempaa kun päästiin sinne erkanemaan. Ensi vuonna mennään se pisin 30 km koska tämä meni tuosta noin vaan.

Tässä Heidin ottamia kuvia reissusta, kiitos!

Kuten kuvasta näkyy oli matkassa mukana kaksi beussia, yksi hoffi ja yksi chihu. Nemonen meni ison osan matkasta vapaana koska se pysyy niin vieressä eikä todellakaan ole kiinnostunut kenestäkään tai mistään. Helpompi mulle etten tallaa sen hihnan päälle.


Maasto oli vaihtelevaa ja olimme välillä yllättävänkin korkealla. Pitkospuitakin löytyi matkalta:

Tapahtumassa oli hienosti järjestetty taukopaikat, about 5 km välein oli kahvipisteitä mistä sai leipää, pullaa ja makkaraakin. Pysähdyttiin ekalle taukopaikalle kahville, muista otettiin lennossa evästä mukaan ja jatkettiin matkaa. Aika haipakkaa mentiin, keskinopeus n. 5km / tunnissa taukoineen! Maastossa tosi hyvä vauhti :).

Kapulalossissa mua pelotti aivan hulluna kun ei tuo vesi ole mikään lemppari elementti. Koiria ei haitannut tuon taivaallista sellainen matkustusmuoto.

Ei tarvinnut epäillä pysyykö Nemo vauhdissa, ei kertaakaan jäänyt jälkeen, edes vähää.

Koirat saivat matkalla hienosta käytöksestään paljon kehuja ja niistä esitettiin paljon kysymyksiä. Ylpeänä sai tallustaa menemään tässä porukassa, ei mitään rähinää, epävarmuutta, ei haitannut ihmiset eikä koirat vaikka mentiin alkumatka jonossa siten että koirien nenät oli kiinni edessäkävelevien housun lahkeessa. Iitaakin useampi silitti päästä ohi mennen kun paahdettiin menemään eikä se aiheuttanut mitään reaktiota. Taukopaikoilla Iitalla oli hyvin muistissa että pötkötellään jotta voi taas lähteä sata lasissa menemään. Nemokin istui rauhaksiin odottelemassa :) .

Tässä koko jengin kuva kun ollaan maalissa:

...ja vielä loppuun Nemon oma yksittäiskuva:

Olen molempien koirien käytökseen 110 % tyytyväinen, mutta lisäksi tunne suurta ylpeyttä tätä minun pientä minilemmua kohtaan. Nemo tuli laukalla koko matkan, 24 km ilman väsymyksen häivää. Sitä pystyi kaikissa ohituksissakin pitämään vapaana eikä se reagoinut mitenkään mihinkään. Nemo puhutti montaa kanssaliikkujaa ja väitän että mursimme matkalla taas monta harhaluuloa pienistä koirista. Niin monelle vaeltajalle sai hymyn huulille tämä pieni virtapiikki joka tuli isojen mukana ihan kympillä! On se niin pirun kova jätkä :)

Ja hei, viimeisellä etapilla melkein maalissa me syötiin lettuja - oliko pikkasen hyviä!

Ate rakas on urakoinut pihahommissa ihan hirmuisesti...pian alkaa olla aidan paikka raivattu ja päästään toteuttamaan se mistä pitkään puhuttu. Aitaamaan tontista iiiiiiiiso osa hoffien vapaaseen käyttöön. Ihan mahtavaa :) .

PK -mestikset, meidän molempien tulikoe...ja muuta "kivaa" koiraharrastuksesta

Ollaan touhutta ja tehty vaikka mitä eikä sitä kaikkea aina oikein muistakaan. Arki neljän koiran kanssa menee multa ja Atelta pitkälti mukavassa hulinassa kun joku on aina lähdössä lenkille, tulossa lenkiltä, menossa treeneihin, tulossa treeneistä. Silti on se koiraharrastus vaan se juttu. Kunhan muistaa aina sen että pitää sen paskan ulkopuolella. Musta on tullut jotenkin niin itsekäs etten jaksa tai oikeastaan viitsi olla tekemisissä niiden koiraharrastajien kanssa joiden kanssa ajatusmaailma ei vaan kohtaa. Arvostella saa ja neuvoakin, mutta turhanpäiväinen toisten mollaaminen on vaan niin ikävää välillä. Huipulla harrastavat usein unohtavat sen että ovat joskus itse olleet ekaa kertaa kokeessa, ekaa kertaa agilityesteillä, ekaa kertaa tottelevaisuustreeneissä, ekaa kertaa toisten edessä ja miettineet että mitä tästä tulee. Hymyllä etiäpäin näistä, annetaan ihmisten puhua - mä uskon siihen että karma korjaa ;) .

Mähän en ole koskaan ollut katsomassa edes pk-kokeita...joten varsinaisena keltanokkana lähettiin mestiksiin..

PK-mestikset menivät meiltä penkin alle. Jos kuuntelisi kaikkea sitä mistä kirjoitin, ei uskaltaisi enää koskaan osallistua, millään koiralla, mihinkään. Koska toisten maailma kaatuu siihen että meni perseelleen. Niin kauan kun oma maailma ei kaadu siihen, niin kaikki hyvin. Jos menen joskus siihen pisteeseen harrastuksen kanssa jota rakastan, niin ystävät hyvät, tulkaa huomauttamaan. Silloin häviää se pohjimmainen tarkoitus mitä itse haen - että oppisi ja olisi kivaa koiran kanssa yhdessä.

Olen tyytyväinen siihen, että uskalsin mennä. Olen hirmuinen kisajännittäjä ja silti selviydyin. Enkä saanut epilepsiakohtausta. Iita selvisi maastosta hyvin vaikka minä mokasin. Nuorihan se on, vasta 2,5 -vuotias. Oliko se valmis? Ei varmastikaan, mutta mentiin silti. Opittiin ihan hirmuisesti toisiltamme!

Tottiksesta ei jäänyt paljoakaan mainittavaa ja paljon mun virheitä. Iitalla oli vire kadoksissa ja kapulakin oli jonkun vieraan kuolaama. Iitamaista potkua ja intoa ei tottiskentällä nähty ja peiliinhän siinä voi katsoa.

Jäljellä kävi kyllä niin emämunaus että terve...Iita lähti hyvin janalla etenemään, yhtäkkiä teki silmukan takaisinpäin ja mä hätäännyin ja aloin uudelleen käskyttämään etenemään. Kun olisin vaan ollut hiljaa. Hetki meni ja tuomarin sanoja lainatakseni "koira nosti kuin suoraan oppikirjasta jäljen" eli ei takajälkeä, jes! Eka keppi nousi hyvin ja koira työskenteli varmasti. Sitten mä mokasin...ajattelin että kulma ei voi olla vielä ja käsken Iitan pois. Iita yrittää uudelleen puskea kulmaan ja oikealle, pakotan sen ajamaaan kulmasta yli...seikkaillaan ja huomaan ettei Iita ole jäljellä. Palautin lopulta yhden kepin ja huomaan että puhelin on hävinnyt. Jäljentekijän ja Iitan kanssa lähetään etsimään puhelinta joka tietenkin äänettömällä. Iita ajaa alkujäljen uudelleen, nostaa kulman niinkuin oli alunperin yrittänyt ja ilmaisee kepin...ja toisenkin ja kolmannen ja ja ja...löytää lopulta myös mun puhelimen! Voi Iita rakas...harmitus oli suuri omaan toimintaan, mutta Iita oli sitkeä. Ainakin sain kunnon opetuksen.

Esineruudussa nousi ysi esine kuten pitikin ja sielläkin minä mokailin. Lähetin ja Iita lähtee aina taakse, nyt jäi eteen ja olisi pitänyt arvata että jää siksi että siellä on esine. Huidoin ja ohjailin sitä miten sattuu johon Iita lopulta totesi että pidä tunkkisi ja kävi hakemassa esineen. Pudotti matkalla, mutta nosti uudelleen ja palautti korrektisti.

Hyvä Iita, huono minä. Elämä opettaa, nyt me tiedetään mitä siellä kokeessa tapahtuu. Ja mennään varmsti uudelleenkin kun nyt tiedetään miten treenata ja mitä treenata.

Mestiksissä toiset onnistui maastossa, toiset tottiksessa, aika harvat molemmissa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja koskaan ei voi mitään sanoa varmaksi. Joskus osuu huonoja päiviä ohjaajalle tai koiralle. Iloitsen kaikkien puolesta jotka olivat tyytyväisiä edes johonkin osa-alueeseen, se tuo treeni-intoa taas eteenpäin :) .

Varsinainen tulikoe, huh!


Tänään Iitalla ja mulla agivalmennus, sunnuntaina lähdetään vaeltamaan Lopelle. Vaeltamaan mukaan lähtee myös kirppu-Nemo :) . Rakkaat hiiput olivat mukana mestiksissäkin..Nismo reagoi laukauksiin, mutta Nemo oli häntä tötteröllä normiin tapaansa.

Loppuun vielä hyvänmielen kuva jos toinenkin. Kiitos Ate kuvista:

Nismo ja Nemo muuten lähettää terkkuja että ihan parasta on saada pulttikilarit lenkillä rapisevissä lehdissä - ihmiset, ottakaamme opiksi näistä pienistä - pienet asiat on niitä suuria asioita!

Uskomattoman kaunis Ruka

Mistä sitä alottaisi?

Noh, matkahan oli hemmetin pitkä. Viime hetken peruutuksena yksi meistä sairastui ja joutui jäämään matkasta, niinpä ajelin yksin Hämeenlinnasta asti. Eikä se haitannut, mulla oli autossa ihan hirmuisesti eväitä :D . Katja tuli Arlan kanssa meille jo edellisenä iltana joten oltiin valmiina aamuvarhain lähtemään matkaan. Hämeenlinnasta Eeva liittyi mukaan.

ABC:t tulivat tutuiksi matkan varrella ja samalla se ettei nykyään ole edes korvaavaa vaihtoehtoa? Lukuisia pieniä kahviloita oli joutunut laittamaan lapun luukulle..Pysähdyttiin useampaankin kertaan koiria jaloittelemaan ja täydentämään eväsvarastoja.
Tiesittekö että Kajaanissa on aivan jäätävän kokoinen Prisma? Ja että Kajaanin jälkeen Kuusamoon asti ei muuten ole yhtään mitään?

Perillä oltiin muistaakseni klo 21.30 ja matkaan oli lähdetty aamulla klo 05:00. Huh!

Heidin kamera oli matkassa mukana (kiitos!) ja tässä nyt tarinan mukana muutamia kuvia matkalta. Ekana tietty meidän kokoonpano (poislukien mä ihan ite) millä lähdettiin matkaan aina aamulla aikaisin kohti uusia maastoja.

Mökki oli muuten ihan viimeisen päälle hieno! Täydet mukavuudet, kaikilla omat huoneet, isot yhteiset tilat, sauna, suihku....kaikki mahollinen :)

Ekana vaelluspäivänä sunnuntaina ajateltiin tehdä joku kevyt retki ihan mökistä lähtien. Nooooh, kevyestä retkestä tulikin sitten reilusti yli 20 km mittainen, kahessa osassa tosin :D

Yhteisposeeraus ekalta vaelluspäivältä

Reitit on tuolla hyvin viitoitettuja (joka ei tarkoita sitä että mä en eksyisi!) ja maasto niin erilaista ja vaihtelevaa. Porojen tuttavallisuus tuli hyvinkin esille heti ekana päivänä kun ne yrittivät väkisin tunkea meidän evästauon keskelle vaikka koirat nosti metelin?!

Iita jolla saalisviettiä on ripaus liikaa kävi hiemasen kuumana juoksevasta porosta, mutta onneksi sillä on vahvahko tottis. Sillä saa hallintaan, millään muulla on ihan turha edes yrittää.

Tässä pieni poronen mökin pihalta.

Poroja oli mökkien pihoilla autokatoksissa, Rukan kylässä siellä täällä, alikulkutunneleissa...kaikkialla! Paitsi umpimetsässä, siellä niitä ei ollut ainuttakaan :D .

Oli kiva saapua iltasella mökille, tehdä kimpassa ruokaa ja sitten löhötä karkkipussukan kanssa ja kerätä voimia seuraavaan päivään. Sekä tietty soittaa kotiin! Bea oli myös kiltti ja laittoi joka pvä kuvan kera viestiä miten Nismolla ja Nemolla menee :)

Maanantaina lähdettiin pienelle Karhunkierrokselle. Tiedossa oli että maisemat ovat huikeat, maasto vaihtelevaa, on riippusiltaa ja rappusta...Arla ja Iita liikkuivat riippusilloilla ja muilla alustoilla ilman mitään ongelmaa, todella pätevästi!

Tässä muutamia kuvia sieltä, kyllä oli kaunista!

Iita katselee maisemia

Pudotukset oli välillä melkoisia

Kosken ääni oli melkoinen, mutta oli näkykin vaikuttava.

Meillä oli aina vaeltamassa eväät mukana. Leipää, pähkinöitä, proteiinia patukan ja nesteen muodossa, hurjasti juotavaa..se taisi olla ika peruskaava :) . Ja kahvia! Koirat pystyivät juomaan hyvin luonnosta joten muistaakseni kolmannen päivän jälkeen ei enää kannettu vettä mukana repussa. Reppu oli muuten huippuhyvä! Ate osti sen mulle ennen matkaa, kunnon remmeillä, vartalovöillä jne. Ei yhtään ottanut hartioihin.

Taukopaikoilla Iita oli ihan unelma. Pötkähti samantien lepäämään ja oli taas heti valmis kun huomasi että on lähdön aika. Iita puksutti vetovaljaissa koko reissun - nonstopeissa ja husky-valjaissa vuorotellen.

Pienellä karhunkierroksella oli muitakin liikkujoita paljon, huomattavasti enemmän kuin muilla reiteillä. Matkaa reitin alkuun mökiltä oli autolla n. 20 minuutin verran.

Tiistaina ajateltiin taasen jotain kevyempää, helppokulkuisempaa reittiä..noh, tehtiin hemmetin pitkä ja koko reissun vaikeakulkuisin matka :D . Kattokaas kun mä pääsen suunnistamaan niin väärinhän se menee ;) . Noh, vaan 4 km väärin!

Rappusia oli aivan uskomaton määrä tiistaina. Ja kivimäkeä, kalliota, metsäpolkua....Mutta valloitettiinpas Valtavaaran tunturi!

Aloitettiin Rukan keskuksesta, mistä Karhunkierrokselle lähtijät lähtevät myös tai vastaavasti päättävät kierroksen näihin rappusiin.

Nämä oli vielä pienet, pisimmät taisi olla yli 300 rappusta kerralla?

Kohti tunturia, tuonne nyppylän päälle me kiivettiin. Arvatkaa miten hieno tunne oli katsoa sitä paluumatkalla ja ajatella että tuolla me oltiin?

Tällaista sieltä näkyi kun katseli alas. Eikä sitä pysty edes kameraan tallentamaan sellaisena miltä se tuntui.

Valtavaaran huipulta kävi sitten se mun suunnistusmoka ja muodostui reissun legendaarinen lausahdus "ja tohon suuntaan" - mistä mua muistutetaan varmasti ikuisesti ;)

Katja epäili jo heti että mennään väärään suuntaan ja Eeva hetken päästä. Sitkeästi me mentiin vaan kunnes lopulta toiset kulkijat kertoivat meidän olevan väärällä reitillä kun kysyttiin.

Se eksymispätkä olikin sitten melkoinen. Siellä liikuttiin välillä kontaten kun maasto oli niin vaikeaa. Kauheaa kivikkoa ja kiipeämistä. Kalliolla meinasi käydä huonostikin kun horjahdin siellä ja menin paniikkiin. Katja herätti mut paniikista ja Iitan "eteen" käsky pelasti mut putoamiselta. Sanoinkin sen jälkeen että mulle on aivan sama tekeekö se täydellistä eteenmenoa kokeessa - se pelasti mut tippumiselta ja toimi näin ollen moitteetta ihan oikeassa käytössä. Iitan juostessa kalliota ylöspäin vetokamoissa, se nyppäsi mutkin mukaansa.

Kun oltiin käännytty takaisin ja selviydytty samasta maastosta toisinpäin niin saavuimme seuraavaksi kotapaikalle ja päätimme yhteistuumin pitää pitkän kaffetauon :D

Keskiviikkona käytiin katsomassa toisia koskia, punakalliota, tepasteltiin pitkiä pätkiä pitkospuita...lisättiin retkeen pala Karhunkierrosta Ansamökille saakka. Kilometrejä tuli reilusti mutta maasto oli helppoa. Mikäs siinä on tallustella vetoavulla suhteellisen tasaisella pinnalla, selkeällä polulla?

Matkalla oli iso poroaitaus missä tehdään erottelu. Se oli niin kauan mielenkiintoinen tarina kunnes alettiin puhumaan niistä mitkä erotellaan tapettavaksi..joojoo, syystähän ne vaan mutta mä oon sen verran pehmo että meinasi pala nousta kurkkuun. Mielenkiintoisesta tulikin karmivaa siellä keskellä korpea.

Torstaina käytiin vielä vaeltamassa Riisitunturilla. Automatka sinne oli jo vähän seikkailu, saati ennakkoon luetut jutut rinnesoista yms. Eikä muuten ole hauskaa lukea keskellä metsää jostain ukosta joka on jäänyt Riisitunturille kummittelemaan??

Pitkospuuta oli pitkospuun perään, paitsi rinnesuossa. Se taitettiin ihan jalan alamäkeen.

Riisitunturille oli tehty ihan uusia reittejä, me valkattiin sellainen reilu 13 km pitkä. Matkalla Eeva sai lisänimen ja Katja selvisi hengissä pahimmasta yhdistelmästä: suo missä kasvaa hopeapajua. Kaikki me jotain inhotaan ;)

Ihme kyllä väsymys ei painanut lihaksissa ei ihmisillä eikä koirilla viimeisenäkään päivänä vaan keveästi nousi jalka. Flunssa yritti mua kaataa, mutta mähän en niin vaan luovuta!

Viisi vaelluspäivää, 90 kilometriä. Aika WAU fiilis.

Tässä mun uskollinen veturi joka meni tasaisella vedolla, alustalla kuin alustalla, kulki vierellä käskystä,liikutti yhtä jalkaa kerrallaan jos oli tarvis, suhtautui pelottomasti kaikkeen. Teki täysillä kun mentiin ja mökissä nukkui rauhaksiin. Rakas Iita - KIITOS!

Viimeisenä iltana käveltiin vielä kylille, terassille siiderille - ihan periaatteesta. Hauskaa oli hytistä siellä koirat jaloissa :D .

Perjantaina olikin kotimatkan aika ja Katja taittoikin koko matkan mun kyydissä. Vaikka oli seuraa niin matka oli piiiiiiiiitkä. Tultiin vaan parilla stopilla ja ajoaikakin oli pari tuntia lyhyempi toki.

Koti-ikävä oli koko ajan huikeasta reissusta huolimatta. Kotiintulo oli kuin suoraan elokuvasta. Ensinnäkin Ate rakas oli yllättänyt minut ja hakenut pienet miehet hoidosta ja ne juoksivat vastaan hurjasti kurnuttaen ja hännät heiluen. Voi miten tuli kyyneleet silmiin! Sitten se itku purskahti ihan kokonaan kun Ate tuli näkyviin. Se oli sellainen "hyppää kaulaan-halaa-itke-pussaa" kohtaus. Miten ihanaa olikin tulla kotiin. Atella oli ollut myös ikävä :)

Hiskilläkin oli ollut ikävä ja kissoilla - on ne eläimet hassuja :) . Ja Ate rakas oli siivonnutkin! Voi niitä mun miehiä, on ne vaan <3 .

Ruka oli mahtava kokemus. Ensi vuonna uudestaan. Kiitos Katja, Eeva, Arla ja Iita aivan upeasta reissusta! Miten paljon tulikaan naurettua ja koettua :)

Melkein jo matkalla

Lauantaina olisi suunnitelmissa että klo 06:00 kaksi naista ja kaksi hoffia starttaavat kohti Rukaa. Matkaa on vähän vajaa 1000 km ja Hämeenlinnan kohtaa seuraamme liittyy kaksi muuta naista, joita minä en vielä tunne. Tarkoitus olisi viettää viikko vaeltaen koirien kanssa, nautti maisemista ja vähän oli suunnitelmissa jäljestää ja tehdä esineruutua. Mökki varattu, eli ei ihan camping -hengessä kuitenkaan.

Ate jää Hiskin kanssa kotiin ja mä niin tiedän että mulle tulee kauhea ikävä. Ikävä tulee myös rakkaita hiippalakkeja, Nismoa ja Nemoa, jotka menevät viikoksi siskoni Bean hellään huomaan. Bea on ainoa kenelle vien ne hoitoon, mutta viikko on pitkä aika. Aloin tällä viikolla epäröimään että pystynkö kuitenkaan lähtemään koska en ole tottunut matkustamaan ilman koko perhettä. Pakko se vaan on myöntää että Nismolla ja Nemolla alkaa olla sen verran ikää ettei ne koko viikkoa jaksa noin pitkiä reissuja. Viikonloppu olisi vielä mennyt. Ne pärjää ihan hyvin Bealla ja sitten taas nähdään, eikö vaan?? Ate rakas on vaan tyytyväinen kun saa hetken rauhan mun hössötyksestä ja mä murehdin mitä se syö ja miten se voikaan nukkua ilman minua ;) ??? Iita on siis ainoa koirista joka lähtee minun matkaan ja Katjalta Arla. Odotan innolla, toisaalta jännittää ja sitten vähän haikeuttakin on...

Oltiin siellä Raisiossa näyttelyssä. "Virkeä veteraani" herra Korva, eli Hiski pokkasi koko potin ollen ROP ja ROP -VET. Oli ihanaa olla todistamassa Aten ja Hiskin menestystä!!! Hiski kyllä esiintyi kuin mikäkin kakara...siitä nimitys virkeä veteraani..mutta tuomarin mielestä sillä oli aivan mahtava luonne. Ja onhan sillä, mitä nyt välillä on possuapina. Iita sai EH:n kommentilla "minun makuuni aavistuksen liian pieni". Muutoin siinä ei mitään vikaa ollutkaan, päinvastoin. Iita esiintyi kuin ammattilainen, sitä on niin kiva käydä näyttämässä!

Treenit ovat jatkuneet leikin kautta Iitan kanssa. Noudot on sen mielestä niiiiiin kivoja ja edessä istuminen sujuu koko ajan paremmin ja tulee varmemmaksi. A-telineellä ongelmaksi tulee takaisintulo, mielellään kiertäisi kun ei näe minua. Sen tekniikkaa ollaan pienemmällä A-esteelle hiottu ja siinä ei ongelmaa. Eteenmenossakin ollaan alettu murtaa aivopierua jatkamalla juoksuttamista suorapalkalle. Lähtee kuin nappi housuista ja menee kovaa! Luoksetulo saisi olla vieläkin tiiviimpi, mutta vauhti on nyt hyvä. Seuraamisesta tykkään tällä hetkellä niin paljon, on intoa ja voimaa! Istumisia, maahanmenoja jne on otettu ihan leikin kautta ja frisbee on siihen oiva työkalu. Tulee treenattua siinä puolivahingossa kaiken hauskan keskellä. Vakavia ei olla oltu ja jos on tullut ongelmaa, ollaan sekin leikin tai ruokakupin kautta saatu purettua. Atelta on tullut paljon hyvää palautetta ja vinkkejä, samoin Heidiltä, Katjalta, Niinalta ja Katilta - kiitos teille kaikille!

Kokeeseen on n. kuukausi aikaa ja mun mittapuussa ollaan ihan hyvällä mallilla :) .

Nismo ja Nemo ovat aktivoituneet neksutintempuista (lähinnä Nemo) ja naminpiilotuksista (joissa Nismo maltillisempi)ihan normilenkkien lisäksi. Sadekeleillä Nismo ei niinkään arvosta lenkillelähtöä, mutta urheasti tepsuttaa tulemaan kurttuilmeestä huolimatta :D . Nismo on tosi hyvässä kunnossa nyt, eli mun murheet laihtumisesta ovat takanapäin. Itseasiassa molemmat ovat nyt ihan tosi jees kondiksessa, jopa Nemo jonka paino on ollut aina mallia jojo eikä oikeen koskaan hyvä. Mun rakkaat pikkumiehet. Nismo on tehnyt myös tokoa ja rallya, voi sitä innon määrää! Joskus mietin miten paljon koiraton ihminen menettää kun ei saa kokea sitä arkea mitä koirat tuo. Oppii nauttimaan niin pienistä jutuista kuten päikkäreistä kun kainalossa mönkii kaksi karvapeikkoa (vain kaksi koska hoffit ei tuu sohvalle ;) ) .

Olin muuten viikonloppuna todistamassa aika mieletöntä showta - Cheekin stadionkeikkaa. Ei vaan ole sanoja kuvaamaan miten upeasti kaikki oli tehty, miten upea oli tunnelma. Kiitos Kati, Bea ja Harri reissusta - oli aivan mieletöntä!

Ate rakas on ohjeistanut mua tulevaa matkaa varten asioilla "jos sä eksyt" , "jos sulle tulee joku hätä" , "jos koira loukkaantuu"....sekä katsonut mulle sopivia varusteita ja osti repunkin! Silti mä en taida olla kauhean luottamustaherättävä erämatkailija :D ! Heidi toi kameran lainaan ja antoi kengät. Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee?


Seuraava päivitys onkin sitten matkakuvista. Hui!