Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

22.2.2010

Agility treenit koko laumalla

Se oli sitten lauantaina aikamoista agilityhulinaa. Treenit pääsivät venähtämään 3,5 h pitkiksi! Paikkana Lägin halli Virkkalassa ja porukassa mukana meijän tiistain treeniporukka NuPulta.

Meijän piti aloittaa 15.30 ja mä lähdin jo huono kelin vuoksi kahdelta Saukkolasta ajelemaan. Oli aika mielenkiintoista surffailla pitkin lumidyynejä ja toivoa että auto pysyy räpylässä. Aten auto vielä ja kyydissä kolme arvokasta kuninkaallista ;) Nismo, Nemo ja Hiski. Oltiinkin sitten kuitenkin hyvissä ajoin paikalla ja sain rauhassa lämmitellä koirat. Hallilla oli tokopuolella purutreenit joten ovet oli auki...eiku hyödyntämään ennen oman vuoron alkua! Kamat, häki, kassit, hihnat, koirat...pikkasen oli kamaa.

Hiski oli hupaisa, se otti pikkaisen häiriötä toisen puolen puruista ja todisti itsepäisyytensä. Normisti tekee ja rymistelee, nyt se jäpitti keskellä kenttää istuen ja katsoi kaihoisasti purujen suuntaan sen näköisenä että "mä haluun tonne miesten hommiin enkä agilityyn" :D ! Alkukankeuden jälkeen sitten jo sujui ja se sai ehkä loppujen lopuksi vielä lisää virtaa häiriöstä. Kepit oli teemana ja mä otin vastaan sekä tulin vierellä. Vielä kun saisi hakemaan itse. Sisäänmenon kanssa on ollut hakemista ja nyt onnistuttiin mainiosti. Pujotteli itsekseen eikä mitään käsiapuja tarvittu. Jonkun verran käskyllä rytmitin mutta vähäisesti. Lisäksi ihan varmuuden takia tehtiin lelulla myös että saisin päätä vielä alemmas pujotellessa. Ei enää niin pysty, mutta liian silti. Palkka eteenpäin ja sinne se hakikin. JEE! Silti tarvitaan treeniä, treeniä, treeniä...pääasia kuitenkin että suunta on oikea :). Purujen loputtua sitä virtaa sitten olikin niin että oksat pois! Käytin pääosin palkkana paitariepua ja se oli oikein mieluinen. Kantoi polleana ja retuutti, halusi tavoitella. Tehtiin pientä hyppykiemuraa, vekkausta ja sitä mun jatkuvaa liikettä jaakotukseen ja vippaukseen kun se tuppaa vähän jäämään. Sain rytmitettyä hyvin ja Hiski tuli niihin todella komeasti, kääntyi hyvin ja ennakoiden eli siis tarkoitukseni mukaisesti. Sitten päätin pitää taukoa koska oli tarkoitus vielä ryhmässäkni treenata ja kouluttajien omalla vuorolla. Nemo ja Nismo pääsivät myös kentälle puuhaamaan ennen muiden tuloa. Nemo otti keppejä ja pientä malttamattomuuta oli havaittavissa. Paahtoi omiaan ja sinkoili dalmatialaispuvussaan edestakaisin ennenkuin tuli ohjaukseen. Yritin olla nauramatta kun 2 kg elämäniloa oli ihan onnessaan radalle pääsystä. Vähän tiukempi käskytys, intoa latistamatta ja hyvä tuli! Putkille irtoamista tehtiin myös ja Nemo taas tuli niin vauhdilla että sinkosi mutkaputken ulkokaarteesta ulos, kynsi hetken mattoa ja äkkiä eteenpäin innoissaan ;). Käytin palkkana lettuja (kyllä se Ate sitten on hyvä tekemään ruokaa!) ja Nemo tykkäsi, samoin Nismo. Nismo teki yhdistetysti tokoa ja agilitya koska mulla ja sillä on aina pieniä hallintaongelmia. Pari juoksukontaktia, että ne on sillä hyvät!!! Hypyiltä kiinniottoa ja takaakiertoja. Tuo pieni pönttö tuppaa räksyttämään agiradalla?! Kuumenee herkästi..meillä kun ei haukkumista siedetä niin aina sitten taas takaisin näppiin ja uusi yritys. Sai oltua hiljaakin :). Nismossa oli vauhtia ja osaamistakin. En meinannut perässä pysyä! Ihaninta oli että se teki minulle, minun kanssa.

Jessi ja Pia toivat mukanaan radan joka kuvattiin. Mä juorusin muiden kanssa ja hoidin huonosti lämmittelyn Hiskille. Sen korvat oli kadoksissa ensimmäiset 5 estettä. Haahuili ja pönttöili omiaan. Palauttelin sitä pikkasen ja alkoi toimia. A:n alastulolla niin hyvä pysäytyskontakti! JIPPII!!! OTA käsky toimi ja se jäi oikeaan kohtaan + tuli heti vapautuksesta. Sitten seuraava probleemakin ilmeni...nimittäin A:n ylösmeno kontakti! Hiski tulee niin että kolisee ja loikkaa yli kontaktipinnasta ylösmenossa! Perkele...ei muuta kuin valerimaa vaan eteen ja se jarrutus. Keinu ja puomi oli varmoja, ei arasellut yhtään, olin tosi tyytyväinen. Puomin yhden alasmenon ryssin itse unohtamalla koko OTA käskyn, hyvä minä. Eli ei se sitä vielä kuitenkaan tarjoa itsekseen mutta käskystä ainakin lauantaina toimi. Musta putki oli Hiskin mielestä vähän outo..meni kyllä mutta haukahti mennessään että "hoffi tulee" jos siellä vaikka olisi ollut joku muu. Hyppytekniikan parantumisesta saatiin kehuja :) .

Elina toi toisen radan mukanaan ja mä sain olla vähän ulkopuolella koulutushommista. Nemo pääsi tälle radalle ensin. Jäi hyvin lähtöön, maahan käskeminen on sille paras, muuten ei malta olla hiipparoimatta perään. Hyppy rengas..otin vastaan renkaalta ettei vaan mene ohi mistään. Hyvin tuli ja ei himmaillut mun tiellä oloa.Käytin taas vinorimoja ja mun mielestä hypyt on alkaneet näyttää taas varmemmilta. Uskaltaisikohan jo osaan laittaa oikean korkuisen tuplariman? Mahtava irtoaminen putkiin, jee! Ihanaa katsoa kuin pieni viilettää sinne ihan touhuissaan. Tuli nätisti ohjaukseen ja katsoi esteitä, ei minua. Kuunteli ja oli innokas. Keinu ei tuottanut uskon loppumista, kiitos siinä treeneissä tehdyn palkkauksen ja innostamisen. Ollaan tehty Nemon kanssa keinusta vähän kivempi asia niin sieltä ei tarvitse peruutella. Takaaleikkausta kokeilin hypylle (mitä en normisti Nemolla tee) ja se toimi hyvin. Kepeillä meillä oli ongelmia. Sisäänmeno oli hakusessa ja tehtiin toistoja ja lopetettiin onnistumiseen.

Jessi oli myös tehnyt irtoamisharjoituksen radan ulkopuolelle. Kolmen hypyn suora ja lelulla/namille irtoaminen ilman että ohjaaja ylittää ensimmäisen esteen siivekettä. Hiskin "mene" käsky toimi tässä ja sinnehän se sinkosi palkan perään heti kun sai luvan :) . Hiski pääsi vielä kouluttajien omalla vuorolla tekemään Elinan rataa. Kontakteja ja kontakteja...tuntui hyvältä onnistua niissä tahkoamisen jälkeen. Saa nähdä riittääkö käskyn voima kisavauhdissa. Loppupalkkana Hiskillä oli muovipurkissa kissanruokaa. Sponsored by Stenfors ;). Palkka oli turhan hyvä koska se rontti pölli sen multa ja meni purkki suussaan pitkin kenttää. Hetken kesti metsästys...vaihtoi sen sitten paitariepuun lopulta :D !

Nismo yllätti mut. Koiria oli paljon, häiriötä paljon ja otin sen radalle. Ei mitään ongelmaa! Käskin sen maahan (down, se toimii!) ja jätin paikallaanmakuuseen, kuljeskelin pitkin kenttää ja se pysyi sekä tapitti häntä heiluen minua. Luoksetulo, täydellinen! Vihdoin, vuosien jälkeen meijän välit alkaa toimimaan niin kuin haluan! Nismo on kaikkein vaikein koira mikä mulla on ollut, siksi tämä oli niin palkitsevaa. Sitten se vauhti agiradalla...ihanaa!

Taisto, Jessin belggarilapsi oli aika taitava jo. Verkoilla pujottelee ihan miljoonaa! Saalisvietti on kohdillaan ja näyttää helpolta motivoida. Kiljuminen oli korvia raastavaa, mutta EI sanan opettaminen, aika ja tiukka linja siihen niin kyllä se oppii.

Muut uutiset lyhykäisesti:

* ihana viikonloppu taas..en tiedä mitä hyvää olen tehnyt ollakseni näin onnellinen

* hienoja kisatuloksia NuPulaisille!
* hoffilapsi puuttuu (joo joo aikaa menee...)
* tarha on piirretty koppeineen - Arkkitehti Ate!
* Marja Tyrni jatkaa Putouksessa ;)
* lunta tuli lisää (mrr!)
* on puhdas koti ja nimenomaan koti <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti