Kuva: Ate Kolulahti

Eilen oli hieno päivä. Mä sain vihdoin taas ajokortin ja voi että kun tuntui hyvältä ajella treeneihin eilen illalla ja tänään aamulla töihin! Ihanaa! Harmillista vaan on se, että joutuu samalla luopumaan meijän yhteisestä työmatkasta aamuisin..Aten aamuiset autoilubiletykset on aina yhtä hupaisia :).
Arkitottiksessa eilen Nismon kanssa. Pöh, se oli ihan puolikas koiruli...teki joo, mutta ei tasonsa mukaan ja pönttöili liikaa. Paikallaanmakuussa nousi istumaan..mrr..seuraamiset ei olleet niin tiiviitä ja täpsäköitä kun normaalisti mikä harmitti eniten. Otettiin sitten vahvapalkkaisia pikkutoistoja. Luoksetulo oli erittäin positiivinen, vauhtia riitti ja jäi eteen istumaan. Aavistuksen jää kauas, mutta ei liikaa. Estehypyllä käsimerkin on saanut unohtaa, pieni kumarrus käskyn yhteydessä riittää ja hyvin jää seisomaan. Aina ei voi mennä hienosti ja upeasti, olisihan se ihan tylsää eikä joutuisi käyttämään aivoja koulutukseen yhtään :). Nemo apinoi mukana, lähinnä lerppukielenä ja hösöttämässä..hassu pieni koira.
Kiirettä pitää kotosalla, mutta perjantaina voi huokaista, että on se ollut sen arvoista. Sillon alkaa LOMA joka kestää kolme ihanaa, pitkää viikkoa. JEE! Perjantaina on lähtö Tervikselle hoffien päänäyttelyyn ja rotu-tokoon. Hiski & Ate osallistuu kumpaankin ja mä + pojat + hiippurat ollaan tietysti kannustusjoukoissa mukana ja huseerataan kepoina ympäriinsä. Samalla tulee korkattua meitin vaunu, joka on jo legenda ennen ensi-esiintymistään ;). Katsokaa miten suloinen :
Kuva: Ate Kolulahti

Atehan on buukannut Tervikselle tuparit, mutta pohdittiin, että täytyy ottaa yksi ihminen kerrallaan ;)
Toivotaan ettei sada, koska Puuhamaan reissu olisi tarkoitus hoitaa samalla!
Vkonloppu meni muuten "pimeissä hommissa" eli yötöissä...ohikulkijoille tiedoksi, meillä ei kaivettu hautoja metsään lauantai yönä tai muutakaan hämärää vaan Ate, minä, Kati ja Frossu oltiin pohjamuokkaus hommissa uudella koiratarhalla :)
Tänään Nemon fyssari...jännittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti