Huhheijaa!
Aina täytyy varautua pahimpaan niin voi yllättyä positiivisesti (tämä on rakkaan mieheni motto ;) ) . Lauantaina haettiin norsua muistuttava hoffityttö Lammilta meille ja mietittiin seuraavia asioita mistä VOISI tulla ISO ongelma:
1. Aada ei ole nähnyt kissaa, meillä niitä on kolme?!
2. Se siirretään yhtäkkiä valmiiseen isoon laumaan, mitähän sanoo meidän omat ja mitä Aada niille?
3. Mitä jos se karkaa?
4. Mitä jos sen mielestä koiraportti on ihan perseestä ja huutaa siellä suoraa huutoa?
5. Miten jää yksin vieraaseen taloon?
6. Mites meidän kanssa hoitotoimenpiteet, tottelevaisuus?
7. Miten pojat, miten niihin suhtautuu??
Kaikenlaista pohdittiin että mitäs ja mitäs...näin se sitten meni:
1. Kissat katsoivat Aadaa, Aada niitä ja homma oli siinä
2. Hiski otti "en katso niin ei ole olemassa" taktiikan kunnes huomasi että sehän on narttu! Sen jälkeen Aada on se joka kertoo että mene muualle sieltä perästä roikkumasta..Iita oli sitä mieltä että haluaisi painimaan ja mylläämään ja Nismo ja Nemo tuumasivat että olkoon kunhan ei nenille hypi.
3. Tottelevainen tyttö, ei se mihinkään lähe
4. Portti kiinni ja kuuntelemaan toiseen huoneeseen, Aada meni maate pedilleen
5. Sinne se jäi pötköttämään rauhallisena
6. Tänään leikataan kynnet, kaikkea muuta onkin jo kokeiltu eikä mitään ongelmaa
7. Lassille piti haukkua, mutta kun komensi hiljaiseksi niin sekin oli ok, Tuukan näkee vasta sunnuntaina
Ihmeellinen hoffi! Niin rauhallinen ja helppo - ei VOI OLLA Hiskin lapsi ;) !!! Ei meidän omatkaan vaikeita ole, mutta ei ne noin rauhallisiakaan ole. Toki Aada on kantava niin rauhallisempi, niin sen oma perhekin kertoi että on rauhoittunut ihan hirmuisesti ja hyvä niin. Ulos kun mennään ja lenkille niin vauhtia piisaa kyllä niin että joutuu jarrutella mutta sisällä vaan möllöttää. Helppo tapaus ja erinomaisesti kasvatettu/koulutettu :) !!!
Iitan kanssa on treenattu ja opeteltu yhdessä tekemistä kuten suunnitelma oli...viime vkolla tehtiin :
- keppi-ilmaisua sisällä ja eilen ekaa kertaa yhdessä ulkona. Sisällä vallatonkin, mutta niin innokas että olen antanut olla kun tekee kuitenkin oikein. Käytän naksutinta eli heti kun syöksyy maahan kepin eteen niin naks ja palkka. Eilen Ate tolloi superlyhyen jäljen, ainoana palkkana kepit joita oli kaksi. Iita lähti hössöttämään ensin muun hajun perään ja vaikka en tiennyt missä jäljenpätkä menee niin tunnen Iitan tapoja sen verran että tiesin ettei se ole jäljellä. Palautin ja uudestaan lähetin jälkeä etsimään. Nosti sen hyvin ja näin selkeästi että on siinä. Näin myös koirasta että tuli keppi koska häntä alkoi heilumaan hurjaa vauhtia. Kysyin onko siellä keppi niin ilmaisi maahanmenolla, naks ja palkka, hetken odotus ja lupa lähteä eteenpäin. Toinen keppi nousi samalla tavalla. Hyvä Iita! Iita on parhaimmillaan kun itse ratkoo, se oli ratkemispisteessä kun kehuin toisen kepin jälkeen ja näytti taas miten hoffikin voi paikaltaan hypätä niin että takajalat osuu mun rintakehään?!
-leikkimistä harjoiteltiin myös sekä kotona että kentällä. Kotona selkeästi avoimempi, mutta taisteli hyvin myös kentällä. Siitä patoamista ja istu/maahan/seuraa käskyjä joista vapautus ja lelun repiminen. Iita tykkäsi, mutta selkeästi taistelu laskee nopeasti eli treenit lyhyinä toistaiseksi. Myöskään ruokaa ei saa olla sen ulottuvilla koska sitten ei kiinnosta lelu..
-odottamista harjoiteltiin ruokakupilla. Yritti ensin tarjota sitä ja tätä ja tota eli nosti virettä koko ajan eikä laamaantunut ja kun hoksasi että täytyy odottaa niin näki miten keräsi energiaa eli treeni meni juuri kuten ajattelin eikä siihen tarvinnut tehdä muutoksia, aika jees!
-lelun palautusta..kun se on kiva hakea, tapporavistaa ja sitten juosta ympyrää tai jos palauttaa niin sitten niin että räkästään se jalkoihin tai päin..naksulla tätäkin ja ihan sisällä sellaisella lelulla mikä ei ole se kaikkein huipuin lelu. Näki miten aivot ruksutti että mitä täytyy tehdä, mutta kun maltoin odottaa ja antaa sen ratkoa niin hoksasi nopeasti ja innostui kun naksutin kertoi että oikein meni.
Lauantaina se oli kentällä ihan outo, ei yhtään Iitamainen..en tiedä tekeekö juoksua vai mitä mutta kaikki iloisuus ja energia oli kadoksissa..Eilen oli taas ihan normi?!
...ja tällä vkolla ohjelmassa:
1. Leikkiminen ja siitä seuraaminen + palkkautuminen
2. Odottaminen ja siitä palkkautuminen
3. Lyhyet jäljet kepeillä
Sitten taas ihmetellään mitä tuli tehtyä :).
Hiski pääsi lauantaina kentälle hömpöttelemään ja voi että miten se oli fiilareissa! Tehtiin tottista ja heiteltiin lelua..ja kun niin kaihoisasti katseli A-estettä niin tehtiin kontakteja. Pitkältä lähetin alasmenolla ja sinne juoksi, siitä lelu ja uudestaan. Olipas mukavaa, aivotonta hauskaa :).
Nismo teki tokoa ja oli niin topakkana että! Haukkuja irtosi vain pari innosta huolimatta mutta teki niin makeesti! Mietin edelleen sitä kokeeseen ilmoamista...Ensi lauantaina Nismo ja Nemo menevät chihujen koulutuspäivään ja päätän sen jälkeen mennäänkö kokeeseen :). Nemo menee rallyyn ja temppuihin ja Nismo tokoon ja rallyyn.
Nemo kävi taas moikkaamassa staffivauvaa ja käyttäytyi yhtä viisaasti kuin viimeksikin. Käveltiin pieni lenkki ja Nemo näytti pienelle miten isossa maailmassa ei oo mitään pelättävää :)! Reipas pentu kyllä muutenkin, kertakaikkiaan.
Eilen tulikin sitten liikuttua oikein urakalla - tracker näytti päivän lopuksi 27 km saldoa! Niistä Hiskille meni 13 km (kahessa osassa), Iitalle 10 km (tai noh, me käveltiin Heidin kanssa 10 km joten Iitalle varmaan se 20 km ;) ) ja Nismolle ja Nemolle 4 km. Hiski kävi Rosmon kanssa aamusta lenkillä ja saatiin Katin kanssa sydämentykytyksiä kun irtioleva, rähisevä sakemanniuros meinasi tulla päälle. Pätkä aitaa pelasti ja se että rähjäävä yksilö ei tajunnut kiihkoksissaan kiertää aidan pätkää. Onneksi ei käynyt kuinkaan, eikä voi kyllä meidän poikia moittia..ne katseli häntä tötteröllä tilanteen kehittymistä eivätkä lähteneet mukaan rähinään. Samalla reissulla huomasimme että meidän viereisestä hiekkatiestä on näemmä tullut joku irtokoirien koirapuisto. Eikä siinä, minä itsekin pidän omia irti mutta ne on kutsuttavissa takaisin ja kytkettävissä jos tulee tarve...mutta kun näitä oli monta ja hallintaa ei ollenkaan. Vahinkokin voi käydä kelle vaan, mutta ei ollut siitäkään kyse. Mrr..ja ainoa tie mikä lähtee kodin läheltä missä voisi bikella mennä..Eipä huvita potkutella siellä miljoonaa mutkaan missä lauma rähiseviä irtokoiria.
Tänään maanantain perinteeksi muodostunut merkkareiden vetolenkki! Eli 2xhoffi, 1xrotikka ja 2xbeussi :) . Ja ruokahuone täytyy laittaa tulevalle pesueelle valmiiksi ja ja ja ja...
Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....
Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.
Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.
31.3.2014
24.3.2014
PK-puoli, saitte uuden treenaajan ;)
Kotosalla juteltiin Iitan pk-puolesta ja rakas Ate antoi luvan treenata Iitaa pk-jäljelle, JIPPII! Nytpä siis minun ja Iitan tavoitteet agilityn ja rallytokon lisäksi ovat myös siellä puolen. Todella pelottavaa ja kivaa ja ja ja...ihanaa! Kovasti on pk-puoli minua kiinnostanut, mutta chihulla ei ole asiaa bh-koetta pidemmälle. Koska olen asiassa täysin aloittelija, en tiedä kuinka pitkälle minun rahkeet riittävät, mutta onneksi on Ate ja ystävät apuna :). Jostain se jokainen harrastaja on lähtenyt. Jokainen on ensimmäisen kerran ollut treeneissä ja kokeessa.
Iitasta ei mikään jää kiinni, se on huipputyttö.
Näinpä ollen olen sen kanssa testaillut osaamista ja ottanut vähän ylös mistä aloitetaan työstäminen tottispuolella. BH -kokeen Iita suorittikin Aten kanssa jo viime vuonna. Mä en vaan ole tehnyt sen kanssa tottista yhtään, joten täytyy ottaa tuntumaa millainen se on mun käteen ylipäätänsä. Pikaisesti voi sanoa että niin erilainen kuin Nismo tai Hiski.
Viime viikolla testattiin muutamaa asiaa:
1. Seuraaminen ja pa
Tekemistä tiiviydessä ja "voimassa". Aavistuksen vino.
2. Nouto (tasamaa)
Paksulla narulelulla. Heitin ja odotin, otti kontaktin ja kun käskytin hakemaan niin lähti kuin nappi housuista jänisloikalla lelun päälle, tapporavisti, juoksi täysiä takaisin, hyppäsi päin ja sylkäsi syliin. Noh, intoa ainakin on, mutta täytyy opettaa luovutusasento heti hyväksi ja ottaa oikealla kapulalla ettei opi tapporavistusta..
3. Liikkeestä istuminen
Otin pienellä avulla, ihan jees - menee nopeasti ja jää katsomaan perään.
4. Kepin ilmaisu
Heittelin keppiä ihan maahan sisällä. Komeasti ja innoissaan ilmaisi syöksymällä maahan. Tarjosi toimintaa täysin itsenäisesti. Käytin naksutinta palkkaukseen. Tämä täytyy siirtää ulos mahdollisimman pian.
Huomautetaan tähän väliin että Iita on Aten kanssa huomattavasti korrektimpi kuin mun kanssa ;)
Tällä viikolla me harjoitellaan seuraavia asioita:
1. Viretilan säätö; seuraamisessa ja perusasennossa ylös, noudoissa "alas", tai enemmän hallintaa
2. Odottaminen (siitä palkkautuminen)
3. Leikkiminen
...ja katsotaan mihin päästään :) .
Nemon projekti pöytäpelosta on lähtenyt oudosti käyntiin. Nostin sen pöydälle ja se oli siinä sen näköisenä että mikä tässä on outoa?! En voi ymmärtää..ja kun juuri siksi se on työn alla kun luulee joutuvansa eläinlääkäriin kun nostaa pöydälle. Ja kun sama on tapahtunut kotonakin aiemmin. Vaikeutetaan ja siirretään ulos, ensin terassille ja sieltä sitten tontin ulkopuolelle.
Nismo odottaa edelleen koeilmoa. Tai no ei Nismo ymmärrä sellaisesta mitään, mutta mietin itse ilmoitanko vai en...puolensa ja puolensa...meidän oman porukan treenit alkavat pian, ehkä teen päätöksen sen jälkeen. Ajatuksena käyttää pelkästään ulkopuolella odottavaa palkkaa eli jäljitellä koetilannetta palkkauksen suhteen.
Viime viikolla iski ensin talvi, sitten oli taas kevät. Outoja sääilmiöitä kun ensin kahlaat lumessa hiukset ja koirat täynnä jääpuikkoja ja seuraavana päivänä nautit auringosta ja kuivasta maasta. Lenkkitahtia se ei ole lainkaan haitannut vaikka keli toikin haasteita ja bugitkin kaivettiin kaapista taas jalkaan (on muuten paras kenkä ikinä!) . Viikonloppuna samoiltiin taas Heidin ja beussien kanssa, ekaa kertaa siten että oltiin 99 % ihan kartalla :) ! Hiski ja Iita ovat tehneet vetolenkkejä ja/tai peltolenkkejä. Ihan hirvittää pellolla kun juoksevat miljoonaa ja näyttää aina etä tulee törmäys, kuitenkin väistö viime hetkellä. Hiskikin juoksee kuin mikäkin pentunen vaikka täyttää kesällä jo kahdeksan vuotta. Niin se aika vaan kuluu.
Eipä sitä ajankulkua huomaa näistäkään veijareista muuten kuin sillä, että Nismo alkaa harmaantua aina vaan enemmän ja enemmän. Toki sisällä ovat nykyään rauhallisempia kuin ennen, mutta lenkillä löytyy samaa puhtia kuin nuorenakin poikana. Nemo ei koskaan taidakaan kasvaa aikuiseksi, eikä sen tarviikaan. Se on maailman paras minilemmu tuollaisena!
Nemo esitti eilen parhaita puoliaan kun kävimme tutustumassa Katin siskon staffipentuun. Staffi oli juuri kotiutunut parisen pvää sitten ja Nemo kävi hoitamassa sosiaalistamisen virkaa. Nemo käyttäytyi kuin ei huomaisikaan pentua, ei siis ahdistellut, mutta ei mennyt karkuunkaan. Antoi nätisti pennun tulla haistelemaan eikä painostanut. Sitten kun pentu hyppäsi Nemon niskaan ja irrotti hännästä karvatupsun kääntyi Nemo ja ärähti jolla hääsi pennun kauemmas. Pentu oli viisas ja oppi läksynsä eikä Nemon tarvinnut sanoa edes pahasti. Tämän jälkeen tilanne oli taas normaali. Nemo on vaan niin äärimmäisen helppo. Ei mikään tossukka, mutta reilu ja selkeä. Mun luottopoika. Nismo ei päässyt pentua katsomaan koska sillä tapana selkyyttää vaikka ihan vaan huvin vuoksi...
Ensi vkonloppuna laumaan liittyy Aada -paksukainen (se Aten sijoitusnarttu) :)
Iitasta ei mikään jää kiinni, se on huipputyttö.
Näinpä ollen olen sen kanssa testaillut osaamista ja ottanut vähän ylös mistä aloitetaan työstäminen tottispuolella. BH -kokeen Iita suorittikin Aten kanssa jo viime vuonna. Mä en vaan ole tehnyt sen kanssa tottista yhtään, joten täytyy ottaa tuntumaa millainen se on mun käteen ylipäätänsä. Pikaisesti voi sanoa että niin erilainen kuin Nismo tai Hiski.
Viime viikolla testattiin muutamaa asiaa:
1. Seuraaminen ja pa
Tekemistä tiiviydessä ja "voimassa". Aavistuksen vino.
2. Nouto (tasamaa)
Paksulla narulelulla. Heitin ja odotin, otti kontaktin ja kun käskytin hakemaan niin lähti kuin nappi housuista jänisloikalla lelun päälle, tapporavisti, juoksi täysiä takaisin, hyppäsi päin ja sylkäsi syliin. Noh, intoa ainakin on, mutta täytyy opettaa luovutusasento heti hyväksi ja ottaa oikealla kapulalla ettei opi tapporavistusta..
3. Liikkeestä istuminen
Otin pienellä avulla, ihan jees - menee nopeasti ja jää katsomaan perään.
4. Kepin ilmaisu
Heittelin keppiä ihan maahan sisällä. Komeasti ja innoissaan ilmaisi syöksymällä maahan. Tarjosi toimintaa täysin itsenäisesti. Käytin naksutinta palkkaukseen. Tämä täytyy siirtää ulos mahdollisimman pian.
Huomautetaan tähän väliin että Iita on Aten kanssa huomattavasti korrektimpi kuin mun kanssa ;)
Tällä viikolla me harjoitellaan seuraavia asioita:
1. Viretilan säätö; seuraamisessa ja perusasennossa ylös, noudoissa "alas", tai enemmän hallintaa
2. Odottaminen (siitä palkkautuminen)
3. Leikkiminen
...ja katsotaan mihin päästään :) .
Nemon projekti pöytäpelosta on lähtenyt oudosti käyntiin. Nostin sen pöydälle ja se oli siinä sen näköisenä että mikä tässä on outoa?! En voi ymmärtää..ja kun juuri siksi se on työn alla kun luulee joutuvansa eläinlääkäriin kun nostaa pöydälle. Ja kun sama on tapahtunut kotonakin aiemmin. Vaikeutetaan ja siirretään ulos, ensin terassille ja sieltä sitten tontin ulkopuolelle.
Nismo odottaa edelleen koeilmoa. Tai no ei Nismo ymmärrä sellaisesta mitään, mutta mietin itse ilmoitanko vai en...puolensa ja puolensa...meidän oman porukan treenit alkavat pian, ehkä teen päätöksen sen jälkeen. Ajatuksena käyttää pelkästään ulkopuolella odottavaa palkkaa eli jäljitellä koetilannetta palkkauksen suhteen.
Viime viikolla iski ensin talvi, sitten oli taas kevät. Outoja sääilmiöitä kun ensin kahlaat lumessa hiukset ja koirat täynnä jääpuikkoja ja seuraavana päivänä nautit auringosta ja kuivasta maasta. Lenkkitahtia se ei ole lainkaan haitannut vaikka keli toikin haasteita ja bugitkin kaivettiin kaapista taas jalkaan (on muuten paras kenkä ikinä!) . Viikonloppuna samoiltiin taas Heidin ja beussien kanssa, ekaa kertaa siten että oltiin 99 % ihan kartalla :) ! Hiski ja Iita ovat tehneet vetolenkkejä ja/tai peltolenkkejä. Ihan hirvittää pellolla kun juoksevat miljoonaa ja näyttää aina etä tulee törmäys, kuitenkin väistö viime hetkellä. Hiskikin juoksee kuin mikäkin pentunen vaikka täyttää kesällä jo kahdeksan vuotta. Niin se aika vaan kuluu.
Eipä sitä ajankulkua huomaa näistäkään veijareista muuten kuin sillä, että Nismo alkaa harmaantua aina vaan enemmän ja enemmän. Toki sisällä ovat nykyään rauhallisempia kuin ennen, mutta lenkillä löytyy samaa puhtia kuin nuorenakin poikana. Nemo ei koskaan taidakaan kasvaa aikuiseksi, eikä sen tarviikaan. Se on maailman paras minilemmu tuollaisena!
Nemo esitti eilen parhaita puoliaan kun kävimme tutustumassa Katin siskon staffipentuun. Staffi oli juuri kotiutunut parisen pvää sitten ja Nemo kävi hoitamassa sosiaalistamisen virkaa. Nemo käyttäytyi kuin ei huomaisikaan pentua, ei siis ahdistellut, mutta ei mennyt karkuunkaan. Antoi nätisti pennun tulla haistelemaan eikä painostanut. Sitten kun pentu hyppäsi Nemon niskaan ja irrotti hännästä karvatupsun kääntyi Nemo ja ärähti jolla hääsi pennun kauemmas. Pentu oli viisas ja oppi läksynsä eikä Nemon tarvinnut sanoa edes pahasti. Tämän jälkeen tilanne oli taas normaali. Nemo on vaan niin äärimmäisen helppo. Ei mikään tossukka, mutta reilu ja selkeä. Mun luottopoika. Nismo ei päässyt pentua katsomaan koska sillä tapana selkyyttää vaikka ihan vaan huvin vuoksi...
Ensi vkonloppuna laumaan liittyy Aada -paksukainen (se Aten sijoitusnarttu) :)
15.3.2014
Pari projektia ja pentusia
Meillä on täällä muutaman viikon päästä hieman vipinää :) . Aada, Aten sijoitusnarttu on ultrattu kantavaksi ja se liittyy laumamme jatkoksi emoilemaan viikon päästä. Kolmen viikon päästä olisi pentusia maailmassa. Ultraus osoitti että ainakin kolme pentua on tulossa. Aika jännittävää!
On aika hienoa päästä seuraamaan alusta asti pienten kehitystä ja oppia tuntemaan niin siitä asti kun tupsahtavat maailmaan. Näkee miten tulee luonne-eroja ja millaisiin koteihin ne päätyvät, kuinka paljon uusia hoffi-ihmisiä tulee meidän ympärille.
Me olemme jatkaneet treenilomaa ja lenkkeilleet ahkerasti. Tahti senkuin kiihtyy kun illat ja myös aamut ovat pitkälle valoisia. Iitassa taphtunut pieniä muutoksia Wilman poistumisen myötä - pikkuakka keksi tietysti laumassa nousta ylöspäin ja koska se on ollut aina se "pieni ja kiltti" niin enhän minä sitä osannut huomioida. Kunnes se keksi lenkillä alkaa vastaantuleville koirille pullikoimaan?! Onneksi ongelmasta selvittiin ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan ja Iita on sen verran helppo että pienillä konsteilla asia muistui takaisin mieleen. Hallinta on äärimmäisen tärkeää noiden isojen kanssa, koska hihnan päässä on enemmän painoa kuin itse taluttajassa, niiden täytyy pysyä hallinnassa ja mun täytyy tietää että pärjään niiden kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Irtokoirakin tupsahti yhtenä päivänä hoffien nenän eteen, mutta ei me siitä mitään välitetty, hyvä niin.
Nismo ja Nemo ovat saaneet pari uutta lenkkikaveria Hannan mäykyistä, joista toinen oli kyllä sitä mieltä että Nemon voi eliminoida. Mä kyllä kerroin mäykylle että minun Nemoon ei parane tulla koskemaan tai menee herne palkoineen nenään, omistajalla ;). Hiski taasen oli vastavuoroisesti sitä mieltä että tuollaiset mäykyt on täysin turhanpäiväisiä. Ensiksi paras lenkkikaveri hiipuille on kyllä Katin rotikka Pimu jota käytiin eilenkin oikeen suuhun asti moiskauttamassa ennen liikkeelle lähtöä. Pöhköjä.
Projekteista on puhuttu jo vuoden vaihteessa, alkaa olla tekojen aika joten kerrataan vielä.
Projekti 1
Nemon opettaminen pöydälle. Seisoo siinä kuin eläinlääkärissä olisi. Ahdistaa ja apua. Ei olla menossa näyttelyihin, mutta tarkoitus vapauttaa se pelosta.
Projekti 2
Iitan kepit. On vähän jäänyt..juoksee kujaa, kohtuu kapeaakin, mutta itse pujottelusta ei hajua, sisäänmenosta pieni lamppu syttyy. Kepit pihaan ja eikun treenaamaan. Ensin pitäisi tietty päästä eroon tuosta lumesta jota tupsahti viime yönä koko talven edestä.
Aloitellaan näillä projekteilla ja katsotaan mihin päädytään ;).
On aika hienoa päästä seuraamaan alusta asti pienten kehitystä ja oppia tuntemaan niin siitä asti kun tupsahtavat maailmaan. Näkee miten tulee luonne-eroja ja millaisiin koteihin ne päätyvät, kuinka paljon uusia hoffi-ihmisiä tulee meidän ympärille.
Me olemme jatkaneet treenilomaa ja lenkkeilleet ahkerasti. Tahti senkuin kiihtyy kun illat ja myös aamut ovat pitkälle valoisia. Iitassa taphtunut pieniä muutoksia Wilman poistumisen myötä - pikkuakka keksi tietysti laumassa nousta ylöspäin ja koska se on ollut aina se "pieni ja kiltti" niin enhän minä sitä osannut huomioida. Kunnes se keksi lenkillä alkaa vastaantuleville koirille pullikoimaan?! Onneksi ongelmasta selvittiin ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan ja Iita on sen verran helppo että pienillä konsteilla asia muistui takaisin mieleen. Hallinta on äärimmäisen tärkeää noiden isojen kanssa, koska hihnan päässä on enemmän painoa kuin itse taluttajassa, niiden täytyy pysyä hallinnassa ja mun täytyy tietää että pärjään niiden kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Irtokoirakin tupsahti yhtenä päivänä hoffien nenän eteen, mutta ei me siitä mitään välitetty, hyvä niin.
Nismo ja Nemo ovat saaneet pari uutta lenkkikaveria Hannan mäykyistä, joista toinen oli kyllä sitä mieltä että Nemon voi eliminoida. Mä kyllä kerroin mäykylle että minun Nemoon ei parane tulla koskemaan tai menee herne palkoineen nenään, omistajalla ;). Hiski taasen oli vastavuoroisesti sitä mieltä että tuollaiset mäykyt on täysin turhanpäiväisiä. Ensiksi paras lenkkikaveri hiipuille on kyllä Katin rotikka Pimu jota käytiin eilenkin oikeen suuhun asti moiskauttamassa ennen liikkeelle lähtöä. Pöhköjä.
Projekteista on puhuttu jo vuoden vaihteessa, alkaa olla tekojen aika joten kerrataan vielä.
Projekti 1
Nemon opettaminen pöydälle. Seisoo siinä kuin eläinlääkärissä olisi. Ahdistaa ja apua. Ei olla menossa näyttelyihin, mutta tarkoitus vapauttaa se pelosta.
Projekti 2
Iitan kepit. On vähän jäänyt..juoksee kujaa, kohtuu kapeaakin, mutta itse pujottelusta ei hajua, sisäänmenosta pieni lamppu syttyy. Kepit pihaan ja eikun treenaamaan. Ensin pitäisi tietty päästä eroon tuosta lumesta jota tupsahti viime yönä koko talven edestä.
Aloitellaan näillä projekteilla ja katsotaan mihin päädytään ;).
3.3.2014
Hei me lennetään!
Meillähän on Heidin kanssa muodostunut ihan yleiseksi läpäksi se, että mä kaadun - AINA!
Heidin kanssa on tehty monet koirien urheilureissut jalan, kickbikella, kicksparkilla..ja oli kulkupeliä tai ei niin mä olen vähintään kerran kaatunut/lentänyt/kompastunut...kun on säätäjän luonne niin on säätäjän luonne ;) .
Mun ja Iitan tavoite on tänä vuonna suorittaa AD -koe. Siinä tulee pyöräillä koiran kanssa 20 km vaihtelevassa maastossa. Ate on ollut meillä aina se joka koirien kanssa menee normifillarilla koska mä pelkään ihan hulluna että ei tasapaino pidä. Ate se polkee vaan ja toisella kädellä pitää koiraa?!
Noh, minähän ostin polkupyörän ja springerin sekä tietysti telineen millä sitä saa autossa kuskattua kätevästi. Ate laittoi kaikki kondikseen ja nyt kun kevät tuli aiemmin niin lauantaina ajattelin lähteä testaamaan. Iitalla valjaat ja lyhyt hihnan pätkä springeristä valjaisiin. Varmuuden vuoksi vielä ajattelin kytkeä sen kaulapannasta itseeni ja tulutusvyöhön JOS tulee joku tilanne niin saan siitä jarrattua. Iita on ihan supersaalisviettinen joten jäniksen juokseminen tien yli tms oli takaraivossa. Kamat kiinni ja eikun matkaan. Springeri oli todella tukeva ja heti tuli sellainen olo että tämähän on helppoa! Iita juoksi kuin unelma fillarin vieressä enkä joutunut yhtään käytämään hihnaa, jarruttamaan, käskyttämään tai mitään. Poljin vaan mukana ja Iita kipitti kauniisti. Ihmisten ohi kapealla tiellä, ei mitään ongelmaa. Oltiin jo useampi kilometri sotkettu menemään ylä- ja alamäkiä, minä ihan fiilareissa että tämähän sujui niin rattoisasti! Kunnes sitten ajattelin että käydään vielä kylän kautta treenaamassa käännöksiä jne..koirien ohi upeasti, käännökset upeasti..ja sitten tullaan hämärään kohtaan ja Iitan mielestä ojassa oli jotain, säpsähti, hypähti kohti fillaria, tajusi osuvansa siihen, mahtui kääntymään ympäri osittain pyörä eteen, minä panikoin ja jarrutin ja seuraavassa hetkessä mä lennänkin jo tangon ja koiran yli asfalttiin. Voin sanoa että sattui ihan helvetisti. Iitaan ei onneksi sattunut. Pyörästä irtosi jarruvaijeri ja springeri vääntyi niin etten voinut polkea. Talutin sitten pyörän autolle, onneksi enää muutama sata metriä jäljellä. Iita mulkoili ensin pyörää sen näköisenä että hyökkää sen kimppuun mutta rentoutui nopeasti kipittämään vierellä. Mä tunsin siinä kävellessä kun polvesta veri valuu kenkään..
Noh, polvi ruvella ja kipeä (onneksi se oli se terveempi polvi!) ..Ate korjasi pyörän ja nyt pitäisi sitten vaan uskaltaa uudelleen kyytiin ja tien päälle. Ärsyttää kun se oli muuten niin varmaa ja hyvää menoa. Iitalla on ainakin kunto kohdillaan, eihän se edes läähättänyt tuollaisen 6 km juoksemisen jälkeen.
Joskos sellainen kokovartalopanssari??
Kaksi kuukautta tästä vuodesta jo pulkassa ja lenkkikilsat tammi-helmikuu 412 ! Olen tyytyväinen ja koirat myös :) .
Eilen juhlittiin Tuukkaa joka täytti jo 11 -vuotta, mitä ihmettä?! Lapsia oli talo täynnä ja olen erityisesti Nismosta superylpeä. Se ei ole mikään lapsirakas mutta hienosti osasi käyttäytyä ja oli rapsuteltavanakin. Jos sai tarpeekseen niin lampsi pois kaikesta hälystä. Nemo oli elementissään siellä missä eniten tapahtui ja pöydän alla vaanimassa jos (kun) joltain putoaa herkkuja maahan.
Pitäisi ilmoittaa Nismo toko-kokeeseen ja Iita ja Hiski mejä -kokeeseen...mutta kun treenatakkin pitäisi. Mejää ei olla treenattu ollenkaan ja tokoakin Nismon kanssa vaan pikkujuttuja lenkillä/kotosalla.
Kohta aukeaa varmaan NuPun kevätkoulutuksien ilmotkin, ilmoittautuisiko ja jos niin mihin? Agiin ja rallyyn ja tokoon? Vai vaan agiin? Vai ei mihinkään??
Heidin kanssa on tehty monet koirien urheilureissut jalan, kickbikella, kicksparkilla..ja oli kulkupeliä tai ei niin mä olen vähintään kerran kaatunut/lentänyt/kompastunut...kun on säätäjän luonne niin on säätäjän luonne ;) .
Mun ja Iitan tavoite on tänä vuonna suorittaa AD -koe. Siinä tulee pyöräillä koiran kanssa 20 km vaihtelevassa maastossa. Ate on ollut meillä aina se joka koirien kanssa menee normifillarilla koska mä pelkään ihan hulluna että ei tasapaino pidä. Ate se polkee vaan ja toisella kädellä pitää koiraa?!
Noh, minähän ostin polkupyörän ja springerin sekä tietysti telineen millä sitä saa autossa kuskattua kätevästi. Ate laittoi kaikki kondikseen ja nyt kun kevät tuli aiemmin niin lauantaina ajattelin lähteä testaamaan. Iitalla valjaat ja lyhyt hihnan pätkä springeristä valjaisiin. Varmuuden vuoksi vielä ajattelin kytkeä sen kaulapannasta itseeni ja tulutusvyöhön JOS tulee joku tilanne niin saan siitä jarrattua. Iita on ihan supersaalisviettinen joten jäniksen juokseminen tien yli tms oli takaraivossa. Kamat kiinni ja eikun matkaan. Springeri oli todella tukeva ja heti tuli sellainen olo että tämähän on helppoa! Iita juoksi kuin unelma fillarin vieressä enkä joutunut yhtään käytämään hihnaa, jarruttamaan, käskyttämään tai mitään. Poljin vaan mukana ja Iita kipitti kauniisti. Ihmisten ohi kapealla tiellä, ei mitään ongelmaa. Oltiin jo useampi kilometri sotkettu menemään ylä- ja alamäkiä, minä ihan fiilareissa että tämähän sujui niin rattoisasti! Kunnes sitten ajattelin että käydään vielä kylän kautta treenaamassa käännöksiä jne..koirien ohi upeasti, käännökset upeasti..ja sitten tullaan hämärään kohtaan ja Iitan mielestä ojassa oli jotain, säpsähti, hypähti kohti fillaria, tajusi osuvansa siihen, mahtui kääntymään ympäri osittain pyörä eteen, minä panikoin ja jarrutin ja seuraavassa hetkessä mä lennänkin jo tangon ja koiran yli asfalttiin. Voin sanoa että sattui ihan helvetisti. Iitaan ei onneksi sattunut. Pyörästä irtosi jarruvaijeri ja springeri vääntyi niin etten voinut polkea. Talutin sitten pyörän autolle, onneksi enää muutama sata metriä jäljellä. Iita mulkoili ensin pyörää sen näköisenä että hyökkää sen kimppuun mutta rentoutui nopeasti kipittämään vierellä. Mä tunsin siinä kävellessä kun polvesta veri valuu kenkään..
Noh, polvi ruvella ja kipeä (onneksi se oli se terveempi polvi!) ..Ate korjasi pyörän ja nyt pitäisi sitten vaan uskaltaa uudelleen kyytiin ja tien päälle. Ärsyttää kun se oli muuten niin varmaa ja hyvää menoa. Iitalla on ainakin kunto kohdillaan, eihän se edes läähättänyt tuollaisen 6 km juoksemisen jälkeen.
Joskos sellainen kokovartalopanssari??
Kaksi kuukautta tästä vuodesta jo pulkassa ja lenkkikilsat tammi-helmikuu 412 ! Olen tyytyväinen ja koirat myös :) .
Eilen juhlittiin Tuukkaa joka täytti jo 11 -vuotta, mitä ihmettä?! Lapsia oli talo täynnä ja olen erityisesti Nismosta superylpeä. Se ei ole mikään lapsirakas mutta hienosti osasi käyttäytyä ja oli rapsuteltavanakin. Jos sai tarpeekseen niin lampsi pois kaikesta hälystä. Nemo oli elementissään siellä missä eniten tapahtui ja pöydän alla vaanimassa jos (kun) joltain putoaa herkkuja maahan.
Pitäisi ilmoittaa Nismo toko-kokeeseen ja Iita ja Hiski mejä -kokeeseen...mutta kun treenatakkin pitäisi. Mejää ei olla treenattu ollenkaan ja tokoakin Nismon kanssa vaan pikkujuttuja lenkillä/kotosalla.
Kohta aukeaa varmaan NuPun kevätkoulutuksien ilmotkin, ilmoittautuisiko ja jos niin mihin? Agiin ja rallyyn ja tokoon? Vai vaan agiin? Vai ei mihinkään??
23.2.2014
Koiramaista
Palaan sen verran edelliseen kirjoitukseen että tein sen luutilauksen, tilasin saman määrän kuin ennenkin..mutta tehty on..
Lauantaina päätettiin meidän porukan hallikausi agilityn osalta. Ystävät olivat ostaneet minulle lahjan ja kirjoittaneet ihanan kortin, voi vitsit sentään :) !!!
Tässä paidan etuosa. Ankka ja sen poikue:
ja takaosassa on teksti "Noi niin ryssii tän" :D . Olin niin otettu ja nauroin ihan hulluna tälle kotosalla, koko porukalla on samanlaiset! Kyllä nyt kelpaa kisata!
Iita liiteli ensimmäisen mölliratansa, aika pätevästi sanoisin! Sen kontakteista olen erityisen ylpeä ja nyt on löytynyt ohjautuvuuttakin kun kehitystä on tapahtunut. Esteiden luvussa vielä puutteita (ja monessa muussakin asiassa toki!) mutta yhteistyö alkaa löytyä. Lähdöt onnistuivat hyvin myös ja vauhtia on niin hurjasti enemmän kuin Hiskissä.
Nismo ja Nemo pääsivät myös liitelemään omaan tyylinsä :) . Nemolla oli niin huippuhauskaa taas esteillä ja Nismo...noh, huusi mennessään ja meni kovaa..
Tässä edellisistä treeneistä pari kuvaa, kiitos Ate kuvista!
Kiva hiippujen kanssa on touhuta kun ne niin kovasti innostuu kaikesta :)
Lumen puuttuminen masentaa kovasti...talven vedot jäi sitten kahteen kelkkavetoon, KAHTEEN???!!! Ja vielä on sen verran jäätä siellä täällä ettei bikellakaan pääse, eikä normifillarilla. Pöh. Niinpä vetolenkit on tehty ihan vyöllä ja liinoilla jalan.
Hiski ja Iita ovat todellinen vauhtikaksikko vetoliinoissa ja vyössä, ennemmin joutuu jarraamaan koko matkan kuin ainakaan kannustamaan.
Tänä aamuna oltiin Heidin ja koirien kanssa metsälenkillä - ihana reipas 10 km reitti lähtee Heidin ja Jukan kodin nurkilta! Eikä edes eksytty, etsittiin vaan polkua hetki ;) . Kiitos lenkistä ja kahvittelusta! Tässä lenkin jälkeinen kaverikuva:
Muut koirat jäivät Aten kanssa kotiin ja Nismo ja Nemo olivat rentoutuneet rankan viikonlopun jäljiltä. Nemo näkyy huonosti kuvassa, vaan osa turkkia, mutta Nismo ikuisti hienosti ihanan rennon olotilan.
...ja Hiski oli Aten kanssa metsä- ja pihahommissa:
Vielä ei tiedetä tuleeko pentusia Aten sijoitusnartulle, mutta lähempänä taas niitä uutisia :) .
Lauantaina päätettiin meidän porukan hallikausi agilityn osalta. Ystävät olivat ostaneet minulle lahjan ja kirjoittaneet ihanan kortin, voi vitsit sentään :) !!!
Tässä paidan etuosa. Ankka ja sen poikue:
ja takaosassa on teksti "Noi niin ryssii tän" :D . Olin niin otettu ja nauroin ihan hulluna tälle kotosalla, koko porukalla on samanlaiset! Kyllä nyt kelpaa kisata!
Iita liiteli ensimmäisen mölliratansa, aika pätevästi sanoisin! Sen kontakteista olen erityisen ylpeä ja nyt on löytynyt ohjautuvuuttakin kun kehitystä on tapahtunut. Esteiden luvussa vielä puutteita (ja monessa muussakin asiassa toki!) mutta yhteistyö alkaa löytyä. Lähdöt onnistuivat hyvin myös ja vauhtia on niin hurjasti enemmän kuin Hiskissä.
Nismo ja Nemo pääsivät myös liitelemään omaan tyylinsä :) . Nemolla oli niin huippuhauskaa taas esteillä ja Nismo...noh, huusi mennessään ja meni kovaa..
Tässä edellisistä treeneistä pari kuvaa, kiitos Ate kuvista!
Kiva hiippujen kanssa on touhuta kun ne niin kovasti innostuu kaikesta :)
Lumen puuttuminen masentaa kovasti...talven vedot jäi sitten kahteen kelkkavetoon, KAHTEEN???!!! Ja vielä on sen verran jäätä siellä täällä ettei bikellakaan pääse, eikä normifillarilla. Pöh. Niinpä vetolenkit on tehty ihan vyöllä ja liinoilla jalan.
Hiski ja Iita ovat todellinen vauhtikaksikko vetoliinoissa ja vyössä, ennemmin joutuu jarraamaan koko matkan kuin ainakaan kannustamaan.
Tänä aamuna oltiin Heidin ja koirien kanssa metsälenkillä - ihana reipas 10 km reitti lähtee Heidin ja Jukan kodin nurkilta! Eikä edes eksytty, etsittiin vaan polkua hetki ;) . Kiitos lenkistä ja kahvittelusta! Tässä lenkin jälkeinen kaverikuva:
Muut koirat jäivät Aten kanssa kotiin ja Nismo ja Nemo olivat rentoutuneet rankan viikonlopun jäljiltä. Nemo näkyy huonosti kuvassa, vaan osa turkkia, mutta Nismo ikuisti hienosti ihanan rennon olotilan.
...ja Hiski oli Aten kanssa metsä- ja pihahommissa:
Vielä ei tiedetä tuleeko pentusia Aten sijoitusnartulle, mutta lähempänä taas niitä uutisia :) .
19.2.2014
Miten eteenpäin?
Arjesta puuttuu se musta..se on tuonut taloomme tietyllä tavalla balanssin koska sairas koira laumassa on aina erilainen kun muut neljä ovat terveitä. Ei se kuitenkaan tee siitä ikävästä yhtään sen pienempää. Ja ikävähän meillä on mustaa, se on selvä.
Tuntuu pahalta kirjoittaa tänne jostain muusta Wilman poismenon jälkeen. Ihan kun sellaiseen ei oikein olisi lupaa tai se ei olisi sopivaa.
..vielä pahemmalta tuntui niinkin arkinen asia meidän perheessä kuin luutilaus. On pitänyt jo monta päivää tilata, mutta tilaus on jäänyt alkumetreille, yksi syöjä puuttuu. Mulla on ollut tapana tilata hoffeille luita aina 21 kpl kutakin laatua (3x7). Nyt se määrä olisi typerä kun hoffeja on kaksi ja chihut syövät eri luita.
Tässä Wilmasta arkinen kuva. Sillä oli tapana tulla ihmisen päälle retkottamaan. Iitakin saattaa tehdä niin joskus, Hiski ei koskaan. Wilmalla se oli tapa.
Aten kanssa on paljon käyty läpi koko Wilman elämää ja sitä päivää kun se elämä päättyi. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että aika oli oikea. Wilma pääsi vielä omin jaloin lääkärille. Kuvista päätellen se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Ystävät ovat olleet tukena ja paljon on jo ehditty Wilmaa muistella.
Muiden kanssa on tehty paljon asioita kuten ennenkin. On käyty liitelemässä, vetolenkeillä, normilenkeillä metsässä ja pellolla sekä kylillä. Tehty temppuja, tokoa ja ilmottu kokeisiin. En halua laittaa niistä nyt tähän. Olkoon tämä tällainen välikirjoitus, lyhyt purkaus siitä miten oudolta tuntuisikaan kirjoittaa heti perään jostain muusta.
Ate rakas, sekä ystävät rakkaat, miten kiitollinen olenkaan että on saanut jakaa teidän kanssa tuntemuksia.
Eteenpäin..ehkä aloitan taas siitä luutilauksesta.
Tuntuu pahalta kirjoittaa tänne jostain muusta Wilman poismenon jälkeen. Ihan kun sellaiseen ei oikein olisi lupaa tai se ei olisi sopivaa.
..vielä pahemmalta tuntui niinkin arkinen asia meidän perheessä kuin luutilaus. On pitänyt jo monta päivää tilata, mutta tilaus on jäänyt alkumetreille, yksi syöjä puuttuu. Mulla on ollut tapana tilata hoffeille luita aina 21 kpl kutakin laatua (3x7). Nyt se määrä olisi typerä kun hoffeja on kaksi ja chihut syövät eri luita.
Tässä Wilmasta arkinen kuva. Sillä oli tapana tulla ihmisen päälle retkottamaan. Iitakin saattaa tehdä niin joskus, Hiski ei koskaan. Wilmalla se oli tapa.
Aten kanssa on paljon käyty läpi koko Wilman elämää ja sitä päivää kun se elämä päättyi. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että aika oli oikea. Wilma pääsi vielä omin jaloin lääkärille. Kuvista päätellen se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Ystävät ovat olleet tukena ja paljon on jo ehditty Wilmaa muistella.
Muiden kanssa on tehty paljon asioita kuten ennenkin. On käyty liitelemässä, vetolenkeillä, normilenkeillä metsässä ja pellolla sekä kylillä. Tehty temppuja, tokoa ja ilmottu kokeisiin. En halua laittaa niistä nyt tähän. Olkoon tämä tällainen välikirjoitus, lyhyt purkaus siitä miten oudolta tuntuisikaan kirjoittaa heti perään jostain muusta.
Ate rakas, sekä ystävät rakkaat, miten kiitollinen olenkaan että on saanut jakaa teidän kanssa tuntemuksia.
Eteenpäin..ehkä aloitan taas siitä luutilauksesta.
8.2.2014
Meidän rakas Wilma 06.02.2010 - 07.02.2014
Mistä sitä alottaisi, mihin tämän kirjoituksen päättäisi?
Sovitut kuvat olivat eilen ja lopputulos sitä mitä olimme pitkään yhdessä Aten kanssa pelänneet. Nivelrikko oli edennyt vuoden takaisista kuvista paljonkin ja molemmissa lonkissa oli luupiikkejä. Kysyimme suoraan eläinlääkäriltä mitä voimme tehdä. Vaihtoehtoja oli kolme; 1. Reisilihasten katkaisu - tämä olisi EHKÄ 8 vkon toipumisen jälkeen tuonut vähän lisäaikaa. 2. Lääkitys - Wilma oli lääkityksellä niin kauan kuin elimistö kesti ja se oli pakko katkaista. 3. Lopetus.
Wilma retkotti pöydällä ja kuorsasi. Ate jätti sille hyvästit ja minä kumarruin sen eteen. Musta nenä liikehti ihan kuin se olisi minut tuntenut sieltä unen läpi. Ainakin haluaisin ajatella niin. Asettelin sen korvakarvoja nätisti ihan kuin se olisi ollut tärkeää ja suukotin tuota mustaa nenua. Kiitin kaikista yhteisistä vuosista ja kerroin että jos on tuonpuoleista niin nyt saat juosta siellä ilman kivun häivääkään. Nyt olet vapaa.
Saimme sentään viettää sinun syntymäpäiviäsi päivää ennen. Annoit meille ihan käsittämättömän paljon ja opetit sitäkin enemmän.
Kaikkesi annoit vaikka olit niin kipeä. Et koskaan ollut vihainen tai epäluotettava vaikka sinuun sattui. Etkä koskaan ollut huonolla tuulella. Niinäkin päivinä kun ontuminen oli pitkäaikaista heilutit vaan häntää ja olisit halunnut osallistua kaikkeen mitä tehtiin.
Laumamme on nyt erilainen, koti on erilainen..miten sitä odottaakin sitä tiettyä askelta kuuluvaksi nurkan takaa tai mustaa päätä tunkemassa kainaloon.
Hyvää matkaa rakas ystävä ja kiitos kaikesta.
Sovitut kuvat olivat eilen ja lopputulos sitä mitä olimme pitkään yhdessä Aten kanssa pelänneet. Nivelrikko oli edennyt vuoden takaisista kuvista paljonkin ja molemmissa lonkissa oli luupiikkejä. Kysyimme suoraan eläinlääkäriltä mitä voimme tehdä. Vaihtoehtoja oli kolme; 1. Reisilihasten katkaisu - tämä olisi EHKÄ 8 vkon toipumisen jälkeen tuonut vähän lisäaikaa. 2. Lääkitys - Wilma oli lääkityksellä niin kauan kuin elimistö kesti ja se oli pakko katkaista. 3. Lopetus.
Wilma retkotti pöydällä ja kuorsasi. Ate jätti sille hyvästit ja minä kumarruin sen eteen. Musta nenä liikehti ihan kuin se olisi minut tuntenut sieltä unen läpi. Ainakin haluaisin ajatella niin. Asettelin sen korvakarvoja nätisti ihan kuin se olisi ollut tärkeää ja suukotin tuota mustaa nenua. Kiitin kaikista yhteisistä vuosista ja kerroin että jos on tuonpuoleista niin nyt saat juosta siellä ilman kivun häivääkään. Nyt olet vapaa.
Saimme sentään viettää sinun syntymäpäiviäsi päivää ennen. Annoit meille ihan käsittämättömän paljon ja opetit sitäkin enemmän.
Kaikkesi annoit vaikka olit niin kipeä. Et koskaan ollut vihainen tai epäluotettava vaikka sinuun sattui. Etkä koskaan ollut huonolla tuulella. Niinäkin päivinä kun ontuminen oli pitkäaikaista heilutit vaan häntää ja olisit halunnut osallistua kaikkeen mitä tehtiin.
Laumamme on nyt erilainen, koti on erilainen..miten sitä odottaakin sitä tiettyä askelta kuuluvaksi nurkan takaa tai mustaa päätä tunkemassa kainaloon.
Hyvää matkaa rakas ystävä ja kiitos kaikesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










