Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

2.9.2009

Minimöllien viides ja maximöllien kuudes

Kyllä ahdistaa. Jotain putteyskää tai vastaavaa meinaa väkisinkin tunkea. Jos kävelee nopeasti enemmän kuin 10 metriä, tuntuu että tukehtuu. Kuinka siistiä se sitten on kun olisi kolme koiraa, jotka kaikki odottaa että "tehäänkö jotain"?! Onneksi on Aten koiratarha...ja onneksi on Ate :).

Taudista huolimatta oli tietysti pakko osallistua eilen oman seuran mölliagikisoihin. Uusintaratoja en jaksanu ottaa kun hyvä että selvisin hengissä kahesta radasta muutenkaan.

Nemo teki nollaradan ja se ylsi minimöllien viitossijaan. Suoraan sanottuna vituttaa aika rankasti. Toinen meni minkä täppäjaloistaan pääsi, oli hyvin ohjauksessa ja ainoa mitä on moitittavaa on se, että kahdessa kohtaa kaarrokset olisi saaneet olla ihan hitusen tiukempia, muuten oon täysin tyytyväinen sen työhön radalla...silti viitossija...ja mölleissä vielä :(. Kun ei vaan pääse kovempaa..perkele. Pääasia kuitenkin että rata oli puhdas ja olin omaankin ohjaukseeni tyytyväinen. Ratahan oli helppo, pari tyrkkäystä ja kaksi persjättöä, yksi pimeähkö putkikulma, muuten simppeli.

Sitten Hiskin kuutossija. Täysin ala-arvoista ohjausta minulta. Tungin sitä liian pieniin väleihin, pakotin käntymään edessäni ahtaasti, tönäsin huonosti hypyille....listaa voisi jatkaa kilometritolkulla..turhia kieltoja koko rata täynnä. En tajua miten ohjasinkin niin huonosti. Ainut hyvä puoli Hiskin radassa oli se että se oli innokas ja teki juuri niinkuin käskin ja mihin kroppani näytti. Se siis lukee ohjaustani jo hyvin...sitten kun velä oppisi sitä ohjaamaan.

Ruttu ja Nismo ei ole päässeet puuhastelemaan sen kummempia. Saaneet olla mukana vaan arjen tohinoissa ja pientä tottistelua Aten pihalla, ei muuta jaksa/pysty nyt. Tää tauti vois häipyä niin pääsisi taas treenaamaan kunnolla...Rutun möllitoko senkun lähestyy...APUA!

Ate on kyllä kiltti ja ihana mies. Tänäänkin se ennen töihin lähtöä huolehti, että mä laitan villasukat ja löydän jotain ruokaa itselleni. Musta välillä tuntuu etten muista kiittää sitä niin paljon kuin haluaisin. KIITOS muru <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti