Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

20.9.2009

Ruttu möllitokossa

Huh....vaikka kyseessä oli epäviralliset kisat niin myönnän että mua pelotti ihan helvetisti. Ruttu on vetänyt treeneissä ihan hyvin ja uutta puhtia on löytynyt ihan arkeen ja yleiseenkin tottelevaisuuteen. Rutun kanssa alkaa olla jo puhtaasti ilo työskennellä. Silti mä seisoin kehän ulkopuolella ja olin ihan hajalla. Annoin Rutun nuuskia ja pyöriä ennen kehään menoa. Kun se sai rauhassa hoitaa koohkauksensa ja nuuskutuksen, se jaksoi keskittyä. Möllitoko järjestettiin meijän koiraklubin toimesta ja se pidettiin Oinolan koulun kentällä. Tässä nyt sitten liike kerrallaan miten meni ja mitä saatiin:

Paikallaanmakuu 0
Noh, tätä on turha spekuloida että miksi nousi ja miksi lähti..koska vaikka pommi räjähtäisi niin siellä sen pitäisi pysyä. Kolme koiraa lähti ensin ja sitten Ruttu...tämä jäi todella harmittamaan. Koska paikallaanmakuuta on treenattu todella kovasti häiriössä ja ilman häiriötä.

Seuraaminen kytkettynä 6
Meijän uusi seuraa käsky "HYV" (lyhenne sanasta hyvä, mun treenimoka) ei riittänyt herättämään Ruttua. Se oli kuin lenkillä. Vieressä kipitti joo mutta ei todella missään kontaktissa.

Seuraaminen ilman hihnaa 8
Tämä meni hyvin. Napsauttaessani hihnan irti Ruttu tajusi että "ai, nyt ollaan hommissa" ja tuli todella täpäkkänä myös käännökset ja täyskäännökset. Pari pistettä lähti siitä kun se kävi tuomaria katsomassa tuomarin huutaessa liike seis ;)

Liikkeestä maahanmeno 8
Seuraamispätkä ennen käskyä oli hyvä, meni ilman käsimerkkiä yhdestä käskystä mutta valui alas ja valumisesta johtuen tuli n.koiran mitan ainakin eteenpäin. Jäi maahan hyvin ja otti nopeasti perusasennon käskystä. Pisteitä lähti valumisesta ja kuulemma käsky sanan voimakkuudesta.

Liikkeestä seisominen 7
Tosi hyvin taas seurasi, mutta varmistelin ja voimakkaalla käsimerkillä "tökkäsin" sen jäämään yhdistettynä STO käskyyn. Jäi hyvin ja otti perusasennon käskystä.

Luoksetulo 8
Tää oli hyvä :) ! Jäi istumaan Ruttumaiseen tyyliin korvat puolihörössä käskyä odottaen. Kutsuin ja se lähti hyvällä vauhdilla MUTTA juoksi minusta ohi ja meni takanani seisovan kirjurin luo ;) !! Toisella käskyllä tuli eteeni istumaan ja siitä käskystä sivulle hyvin. Tämä liike kuvasti parhaiten Rutun luonnetta. Kyllä se tekee, tottelee ja nauttii mutta on myös äärimmäisen kiinnostunut kaikesta muusta :D !

Hyppy 9,5
Meijän paras liike. Hyppäsi käskystä kääntyen jo ilmassa kauniisti lyttykuono minuun päin. Puoli pistettä lähti siitä kun liikutti hieman itseään muhun päin seiso käskyn jälkeen. Otti perusasennon vasta käskystä.

Tulos 129 pistettä ja 5. sija :)

Paikallaanmakuu meni penkin alle, mutta muuten olen todella tyytyväinen. Ruttu pysyi suht näpissä ja teki mielellään. Koohotusta oli mutta suurin energia siirtyi suoraan tekemiseen. Myönnän että itku meinasi tulla. Vaikka tulos ei ollut päätä huimaava, mutta Rutun taustan ja työmäärän tietävänä tuo yksi epävirallinen kisa merkitsi niin hirveän paljon. Me oltiin tiimi. Oli myös ihanaa kun Ate oli mukana ja näki miten meni :)

Minikiiturit oli paikan päällä myös tottakai, ainahan ne on :) . Nemo osallistui mätsäriin ja se oli meijän molempien ensimmäinen mätsäri. Mua rokotettiin pelleilystä ja väärästä asenteesta koko touhua kohtaan...tuomari oli tuttu. Nemo sai kuitenkin ruusukkeen ollessaan sinisten kolmonen! Sain myös huomautuksen siitä, että erinomaisen rakenteen ja liikkeet omaava koira menee hukkaan kun ei käydä näyttelyissä. Saa nyt nähdä..ei sitä tiedä jos Nemon kanssa käydään jossain kinkereissä pyörähtämässä.

Nismo pääsi vain ihmettelemään toisia koiria ja samalla oli hyvä treenata sen kontaktia vahvassa häiriössä. Olin tyytyväinen tuohon pieneen kiukkupussiin. Se pysyi loistavasti näpissä eikä rähjännyt remmissä kertaakaan kellekkään.

Päivä oli kaikille koirille väsyttävä kaiken hulinan keskellä ja kyllä uni maistui ruoan jälkeen :). Jäi hyvä olo !!!!

Ollaan me muutakin väsäilty..kaikenlaista...on ollu tokotreeniä, agitreeniä, kontaktitreeniä...mutta nyt ei kaikesta jaksa kirjoittaa. Viikonlopun hulinat on väsyttäneet totaalisesti.

Tänään oli hymy herkässä!!!!! Ate ja Hiski, mun komeat miehet, saavuttivat yhden tämän vuoden tavoitteistaan tänään Tammelassa!!! Mä olin onnellinen ja roikuin Aten kaulassa homman jälkeen :) !!! Hiski kirjoittaa varmasti mielellään itse blogiinsa mistä on kyse.

1 kommentti:

  1. Vilpittömät onnittelut varsin mallikkaasta toko-uran korkkauksesta :o)
    Inhoan alokasluokkaa ihan vain noiden pakallamakuusta lähtevien koirien takia, liian suuri kiusaus vilkkaille koirille tai sitten saa pelätä jonkun tulevan oman koiran niskaan :o/

    VastaaPoista