Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

31.3.2011

Kauden päätös

Juurihan talvitreenit alkoivat? Juurihan mun koulutukset alkoivat? Nyt kuitenkin on jo maaliskuun loppu ja viime tiistaina päätimme virallisen sisäkauden..Noh, onneksi hallille on vielä mahdollista päästä, koska meidän kenttä ei ole lähelläkään treenikuntoa. Lunta on vielä jäisessä maassa, toivotaan että tiistaina suoritettu auraus tuo nopeampaa helpotusta asiaan.

En olisi voinut olla liikuttuneempi pitäessäni loppupuheenvuoroa ryhmäläisilleni. Koin myös suuren yllätyksen saadessani lahjan, jossa oli ihan itse tehty korttikin! KIITOS! Pidimme viimeisellä kerralla leikkimieliset kisat 16 esteen radalla ja nolliakin nähtiin! Vitsit ja wau :). Hyvä te ja toivottavasti vielä törmäillään vaikka jatkattekin tästä etiäpäin toisen kouluttajan kanssa.

Nautin vapaapäivästä koko tiistain ja olimmekin reippaana Katin ja Hannan kanssa taasen Kisakallion upeissa maisemissa. Eikun Nismo ja Nemo talutusvyöhön kiinni ja menoksi! Melkein kaksi tuntia me siellä taas tarvottiin ja höpöteltiin - kyllä oli kivaa ja koiratkin nauttivat. Kiitos taas ja eiköhän me ainakin Katin kanssa seuraavanakin tiistaina mennä sinne lenkille. Hanna taitaa olla jo silloin Viron puolella.

Iltasella Hiski sai kunnian lähteä yksin treenaamaan! Tiesin että mulla menee aikaa paljon ryhmien kanssa juttelemiseen, joten jätin suosiolla muut kotiin. Eihän me radalle ehditty vaan otettiin kontaktitreenejä, putkesta kääntöjä ja niille vauhtia sekä hypyiltä kääntöjä oikein kunnon leluvedätyksillä. Lelunahan meillä oli upouusi sorsa, joka olikin sitten aivan loistava Hiskin mielestä. Pureehan se leluun kun leluun, mutta tästä se meni ihan sekaisin! Sellainen yksittäisten juttujen ja lyhyiden sarjojen tekemistä - tykättiin ja Hiski oli oikein hyvässä potkussa. Kiltisti se myös odotteli. Ei pihaustakaan päästänyt :)

Eilinen menikin sitten vahvasti töissä..meillä oli Outletin puolesta messumainen myyntitapahtuma ja roudattiin Ellenin kanssa kaikki kamat sinne kahdestaan pikkuisilla nokkakärryillä - olipas homma! Työ oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista, sillä mehän myytiin melkein kaikki mitä tuotiinkin. Olin enemmän kuin tyytyväinen täytellessäni raportteja esimiehilleni! Kyllä homma toimii kun on kunnon työpari :) ! Ja mikä olisi ollut ihanampaa kun tulla kotiin jossa rakas mies odottaa, joka on hoitanut kaikki meijän lemmikit, kodin ja pojat? Ah, miten ihanaa oli hymyillen kaatua sänkyyn!

Tuli muuten eilen todistettua sekin, että ison pakettiauton ajaminen keskellä Helsingin keskustaa ei ole mikään ongelma jos siihen oikein suhtautuu ;). Kiitos Kati tuhannesti avusta taas! Ja ettei pelkkää hyvää niin jotain huonoakin...jouduin eilen sivullisena puuttumaan eläinrääkkäykseen samalla kun purin pakettiautoa messualueelle :(. Siitä lisää tuonnenpana koska asia ei jää tähän! En muista koska olisin viimeksi ollut niin vihainen.

Huomenna meillä on ohjelmassa ihania pentusia!!! Vietetään ilta Karkkilassa pikkuisia nuuskien! Vähän karkkia ja muuta hyvää, perhe ja koiranpentuja. Lauantaina jälleen työt kutsuu kera Nismon & Nemon jotka muuten ovat aivan onnessaan jo sulista tienpenkoista missä haisee kaikenlainen taivaallisen ihana (niiden mielestä) !

Wilman kanssa tänään rallytokoiltiin ihan sisällä ja hei, me osataan! Rauhallisuutta ja tarkkuutta niin hyvä tulee, mutta se näytti ja tuntui yhteistyöltä. Wau ja tassuläpy!

Väsynyt, mutta onnellinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti