Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

4.2.2013

Hengailua

Ensiksi viime vkon liikkumiskilometrit koiruuksien kanssa: totaali 42 km, josta kelkalla 19,5 km ja loput kävellen ...sitten se ongelma - kun en halua pudottaa yhtään painoa ja omasta mielestäni syön PALJON (ja kaikkea roskaakin..) , mutta silti on paino vähän pudonnut, täytyy muuttaa jotain koska kunto saisi kasvaa ja paino pysyä samana. Kiinteytymisestä nyt ei koskaan ole haittaa tietenkään ;) . Ja polvi, se on kestänyt tuen avulla (puuta koputtaen) .

Viikonloppuna suhattiin sinne ja tänne ja tonne, mutta ei me mitään treenattu :D - paitsi hengailua. Lauantaina rakkaalla Atella oli synttärit joten käytiin sen kunniaksi mun töiden jälkeen raflassa, hyvää ruokaa oli! Nismo ja Nemo odottelivat autossa meidän ruokailun ajan tyytyväisinä koska tultiin suoraan duunista. Kelpoja poikia, siellä ne oli umpiunessa.

Sunnuntaina lähdettiin Katin kanssa kannustamaan ystäviä agikisoihin ja koppasin Nismon ja Nemon mukaan - hyvä viedä ne halliin ihmettelemään sitä koiramäärää ja meteliä. Nismo kuumeni kun näki kiitäviä agikoiria, mutta muuten käyttäytyi oikein mallikkaasti ja mun iloksi Nemo oli oma itsensä häntä heiluen eikä noteerannut oikeastaan mitään. Kannustus ei mennyt hukkaan kun Jukka ja Turre pokaksivat heti elämänsä ekoista virallisista LUVA -tuloksen! Onnea vielä, vaikka sekosin jo kisapaikalla kun olin niin onnellinen :) .

Tällä vkolla olisi Iitan ensimmäinen uimalareissu!

Wilma rakas on ollut vähän niin ja näin...välillä oma itsensä ja sitten taas sellainen vaisu ja surullisen näköinen. Sitten kun otetaan Aten kanssa asia puheeksi niin johan se taas pinkoo elämänsä innosta ympyrää ja kohlottaa menemään lelua kantaen. Mitähän tässä nyt oikein pitäisi vai pitäisikö mitään?? Wilmalla on keskiviikkona 3-vuotis synttärit, koirakakku odottaa jo pakkasessa.

Meillähän ei hoffeilla ole lupaa sohvalle (Nismolla ja Nemolla vaan ;) ) , mutta toisinaan minä lepsun Wilman kohdalla ja otan sen kirjaimellisesti päälleni makaamaan. Kuvassa ei onneksi näy minua, olen hautauneena sen alle :

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti