Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

7.7.2009

Pimeitä kulmia ja TOKOa

Kyllä koirat sitten on ihmeellisiä. Juuri kun luulee, että nyt sinne paksuun kalloon on saanut jonkun käskyn täysin varmaksi niin seuraavat treenit menee ihan reisille...Ruttu teki siis eilen aivan surkeaa työtä...onneksi pikkukirput sitten taas toimivat niin ei ollut aivan kauhea treenipäivä.

Otin eilen molempien, Nismon ja Nemon, kanssa putkeen lähetystä pimeästä kulmasta ihan yksittäisenä esteenä ja Nemolle lisäsin parin toiston jälkeen myös kepit, jotka piti mennä "väärältä" puolelta. Nismo tarvitsi huomattavasti enemmän apuja putkeen lähetykseen ja pimeä kulma oli sille kyllä liikaa vaikka putki oli suora, ei edes mutka. Helpotin sille vähän ja tein vain onnistuneita lähetyksiä lopuksi. Nismolla on outo tyyli tulla miten sattuu ulos putkesta. Se ei tule sille puolelle missä mä olen kuin tuurilla, vaikka annan ääniapuja. Kokeilin eilen nopeaa käsimerkkiä putken suulla, mutta silti haki välillä väärän puolen ulostulon jälkeen..hmm...

Nemo taasen piti tätä putkeen lähetystä maailman simppelimpänä juttuna. Ei ollut mitään eroa sillä kuinka kaukaa lähetin, lähetinkö ihan putken ulostulon vierestä täysin pimeään kulmaan, sivusta, edestä, takaata...aina se ampui sinne putkeen yhtä innokkaasti. Päätin kokeilla sitten mutkaputkella takaaleikkauksia siten, että menen itse ns.takapuolelta. Nämä ovat olleet Nemolle haasteellisia ja eilenkin kääntyi kahdesti pois putkesta. Tein helpompia toistoja ja lopuksi pari onnistunutta myös sillä että menin sieltä takapuolelta. Kepit Nemo meni hyvin, haki nätisti ekan välin "väärältä" puolelta. Mä en siltikään vielä yhtään luota siihen kepeillä. Pyrin tietysti siihen että saisin kulmasta kuin kulmasta lähetettyä sen kepeille, mutta tällä hetkellä mä edelleenkin nysvään siinä keppien vieressä todella voimakasta käsiohjausta antaen. En tiedä täytyisikö mun vaan seuraavan kerran treeneissä tehdä pari kertaa näitä samoja, eli vahvasti käsiohjata ja sen jälkeen kokeilla vaan menisikö se heti perään itsenäisesti. Kepeiltä tulee niin nopeasti virhe joten siksikin haluaisin olla varma että se todella pujottelee. Jos Nemo mokaa kepit (tai siis minä vaatimalla liikaa tai ohjaamalla huonosti) niin se ei tule kyllä ulos sieltä vaan jättää yhden välin tekemättä. Treenii treenii...

Niin että oishan se ollu vähän liikaa onnistumista jos Ruttukin olisi Nismon ja Nemon jälkeen toiminut hyvin...:)...että eipä toiminu..tai noh, ei saa olla liian ankara..se toimi muuten mutta ei seurannut kontaktissa, ei muuten kuin pakotteella sen kaksi askelta mitä loppujen lopuksi vaadin ja vaadin. Eilen oli siis tosiaan ryhmätreenit ja koska kouluttaja on lomilla, me heilutaan siellä siis tietyllä porukalla itekseen toisia neuvoen ja toisista oppien. Ryhmätreenit tekee todella hyvää Rutulle, on niskavoitto saada se keskittymään muiden koirien + niiden lelujen keskellä.

Aloitettiin paikallaanmakuulla. Siellähän se pysyi...ihmeellistä..kävin vapauttamassa, palkkasin, jätin uudelleen maahan ja kävelin pois..sitten sen hermo petti ja nousi seisomaan. Ei siis karannut naapurikoiran kanssa leikkimään tai tullut mun luokse, seisoi vaan paikallaan. Mitä tästä taas opimme?? Että kannattaisi lopettaa siihen onnistumiseen eikä jäädä hieromaan...

Paikallaanmakuun jälkeen se sitten saikin kengurukohtauksen ja mä yritin rauhotella ja ottaa käskyn alle mutta sikaili vaan. Niimpä me sitten seuraavat 5 minuuttia oltiin perusasennossa keskellä kenttää ja muut saivat meitä ohitella, minun pitäessä Ruttuun kontaktia. Siitä se sitten rauhottui kun taas tajusi että aijuu, täähän on treenikenttä.

Sitten se seuraaminen...huoh...en mä saanu sitä mitenkään, en millään helvetillä kontaktiin. Perusasento oli hyvä, täydellinen kontakti mutta kun annoin käskyn ja otin askeleen niin kontakti hävisi. Ei siis lähtenyt ryysäämään tms mutta ei vaan ottanut kontaktia. Yritin parilla tempulla saada sitä kontaktiin ja totesin että minähän en sitä koiraa ala kontaktiin pyytelemään...mutta kun en voinut lopettaa/antaa periksi niin pakoitteella (hihnan nyppäsy) seurautin sitten sen 2 askelta ja palkkasin lelulla enkä enää yrittänyt sen jälkeen. Niin Rutun tyylistä...kun luulee että nyt se toimii niin se alkaa kikkailemaan. Täytyy lyhentää seuraamistreenejä. Ihan muutama askel vaan ja koko ajan kontaktissa. Turha puuduttaa sitä pitkällä pätkällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti