Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

8.3.2011

Dagdahoff A:t

Voi että niitä pikkuisia. Oltiin sunnuntaina ja eilenkin katsomassa niitä. Kati oli sunnuntaina meidän mukana ja Unna päästi sen hyvin pentuja katsomaan. Muutenkin niille on alkanut muodostua selkeät rutiinit ja rytmit. Unna on alkanut liikkumaan pentulaatikon ulkopuolellakin ja tulee välillä tarkastamaan nukkuuko koko ryhmä vielä ja syöttää ne monesti päivässä. Unnan saapuminen aiheuttaa hirmuisen vinkumisen ja nisille on PÄÄSTÄVÄ! Pennut eivät vielä näe yhtään mitään ja se ei silti menoa haittaa yhtään :D. Osa liikkuu jo neljällä tassulla, huterasti kyllä, mutta kuitenkin. Kasvuvauhti on tällä hetkellä keskimäärin 50 - 80 g / pvä /pentu!

On ollut aivan mahtavaa seurata, miten Unna toimii täysin oikein ja rauhallisesti ilman että on lukenut yhtään kasvatusopasta tai käynyt synnytysvalmennuksessa. Aten kanssakin juteltiin, että on ihminen vaan avuton eläin verrattuna koiraan - vaistoasioissa! Toisaalta..eihän aikojen alussa meilläkään ollut synnytysvalmennuksia tai kasvatusoppaita ja silti ihmisiä on syntynyt ja kehittynyt. Olemme siis aikojen saatossa muuttuneet avuttomiksi tietyissä jutuissa. Hassua.

Viikonloppuna pötkyläiset varmaan avaavat jo silmätkin!!! Kaikille pennuille on myös alustavasti kodit ja melkein kaikilla vielä niidenkin takana "varaukset". Olen ylpeä Atesta, eka pentue ja tuollainen mielenkiinto niitä kohtaan. WAU!

Katsokaa nyt niitä, eikö olekin ihania?? Tämä pikkuinen morjenstaa!


Toinen harmaa on aikamoinen möhkö..


Ryhmäkuva :)


Oli muuten hankaluuksia jo punnita niitä tarkkaan, koska jokainen päätti että ei muuten halua olla paikallaan punnituskupissa :D ! Terhakkaita tapauksia.

2 kommenttia:

  1. Ihania <3

    ps. en käynyt synnytysvalmennuksissa enkä ole ikinä lukenut yhtään kasvatusopasta ;o)

    VastaaPoista
  2. Hieman ehkä raaka esimerkki, eihän kaikki tietenkään käy tai lue oppaita :) !

    VastaaPoista