Mä vähän jännitin ahdasta hallia ja neljää koiraa yhtäaikaa irti mistä kaksi haukkuu aika voimakkaasti ja menevät hurjaa vauhtia eli sytyttävät Hiskissä aikamoisen palon ja vietin päälle..itse odottaminen on sen kanssa tarkkaa ja täytyy käskyttää tiukasti. Eikai se mitään tekisi jos iholle pääsisi, kunhan pomppii ja urpoilee, mutta en kyllä uskalla myöskään kokeilla. Sitten kun se tekee niin ei sitä voisi vähempää kiinnostaa muut koirat, mutta se odottaminen..voi tuska.
Hyppytekniikan yhteydessä otettiin kontakteja ja pari kertaa varasti ilman lupaa pois kontaktilta, mutta pysähtyi oikeaan asentoon joka kerta (ei loikkia) ja vauhti oli aika kivaa tasoa!
Hiskin hyppytyyli on kehittynyt vuoden-kahden sisällä huimasti. Joskus se teki tokomaisia ilmaloikkia, mutta nykyään hypyissä on voimaa ja pituutta ihan eri tavalla. Hypyillä pyrkii eteenpäin ja oikeasti miettii ponnistuskohtaa ja väliaskelia. Suorilla oli oikein erinomainen ja meni hyvällä vauhdilla ja tarkuudella palkalle eteen. Kaarissa vasen oli vähän heikompi askelluksella, mutta senkin korjasi nopeasti. Vinorimoissa ei mitään ihmeellistä..sitten suora, jonka viimeistä hyppyä siirreltiin 1-6 laukan päähän. Hiski selkeästi joutui oikein miettimään että mites tämä ratkaistaan kun kolme edellistä hyppyä on menty yhdellä laukalla. Hyvin se asian ratkoi, rimat pysyi ylhäällä ja hyppy oli edelleen kaunista katsottavaa. Kaiken lisäksi Hiski itse tykkäsi treeneistä aivan kympillä!
Loppuun vielä riehutukset ja jäähdyttelyt ja vielä niitä kontakteja..sunnuntaina sitten Kirkkonummella kisat. Hiski lähtee toisena radalle..alkupäässä oleminen on aina meille huono, en tykkää itse yhtään ja tuntuu etten saa koiraa kunnolla hanskaan ennen rataa. Mira ja Nuusku kisaavat myös ja Kati tulee minun luotto "kepoksi" ja henkiseksi tueksi :).
Tänään vietin Nismon ja Nemon kanssa vapaapäivää ulkoille, kyläillen ja rentoutuen. Hanna kävi tsekkaamassa Nemon jalan ja selän..jumissahan ne ja aukikin ne saatiin, jes! Köllöttelimme sohvalla ja teimme temppuja. Oli oikein kiva päivä :) !
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ kaikille ystäville :) ! Ate rakas oli muistanut ystävänpäivän tuomalla minulle kukkia ja suklaata! Ate teki myös videon mikä oli niin liikuttava ja kiva. Oikein ihana yllätys :) !!!
Nismosta ja Nemosta uusia kyvia. Kaikki kuvat: Ate Kolulahti
Nismo ystävä, kovin alkaa harmaantumaan jo :( .
Nemo oravasennossa, se on niin pöhkö :)
Ja molemmat muruset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti