Rakastunut, hurahtanut koiriin, ystäviä, kilpailuja, treenejä....

Ankka, oikelta nimeltään Hanna, -85 syntynyt koiraihminen. Mieheni Aten kanssa olemme mukana kaikenlaisessa koiratoiminnassa. Koulutamme, harrastamme, kilpailemme, opettelemme sekä puuhaamme yhdessä ja erikseen mm. tokossa, agilityssa, rallytokossa ja pk-jäljellä. Koirien kanssa liikkuminen on minulle tärkeää ja kulutamme lenkkipolkuja kävellen, juosten, vetopeleillä ja pyöräillen.

Sekalaisessa koiralaumassamme asustaa kaksi pk chihuahuaa Nismo ja Nemo, kolme hoffia ; Hiski, Iita ja Elmo Hiiriä jahtaa kolmen kissan kopla : Jästi+Joda+Joe.

Muistoissamme aina ja ikuisesti musta urpomme Wilma, hoffi joka meni luuston ja rakenteen takia vihreimmille nurmille aivan liian aikaisin.

27.2.2012

Ihanan koiramaista

Taas täytyy ihmetellä ajan nopeaa kulumista! Eilen Aten Dagdahoff A-pennut täyttivät vuoden! Juurihan ne oli ihan pentusia :). Juurihan me Aten kanssa jännitettiin näkyykö ultrassa palleroisia vai ei..Synttäreiden kunniaksi olimme varanneet lauantaiksi Lägin hallin koko päiväksi ja kuudesta pennusta viisi olivat paikalla omistajineen. Yksi pennuista asuu sen verran pitkällä, että näemme sitten kesällä hoffien erkkarissa :).

Minun silmään kaikki pennut olivat äärettömän reippaita, ei mitään mörköjä tai arkuutta. "Täysillä päin!" oli monen asenne agilityyn :D ! Ne keskittyivät ihan superhyvin tekemiseen, ohjaajaan ja pitkästä päivästä huolimatta keskittymiskyky pysyi loistavasti..kukaan ei rähissyt tai muutakaan, hienoja lapsia!

Opetin agilityn alkeita ja hupsista, siihen upposikin n. kolme tuntia aikaa! Putkea suorana ja myöhemmin mutkana, verkkokeppejä, yksittäisiä minihyppyjä, pussi..Kaikki selviytyivät hyvin ja ennenkaikkea kaikki tykkäsivät kovasti! Oli hauska katsoa kuvia missä pentujen omistajat hymyilevät leveästi kun koira tulee putkesta ja koirakin näyttää siltä että sitä naurattaa :). Päivän yllättäjä oli Rokka, isohko uros joka tuli putkista sellaisella tärinällä ettei meinannu painotkaan riittää!

Meillä oli tietysti koko lauma mukana ja rakensin agipuolelle parikin rataa, tarkoituksena opettaa Unnalle ja Pimulle (Katikin oli tietty mukana :) ) vähän enempi kun alkeita kun ovat jo pidempään harrastaneet. Valsseja ja takaakiertoja, kontakteja, vekkausta...kaikenmoista..ja treenasin itsekin siinä samalla.

Nemo meinasi ratketa onnesta kun näki agilityesteet! Se ei tiennyt miten suhtautua moiseen onnenpotkuun ja suhaili pitkin rataa yksinään ilman lupaa ennenkuin sain sen "kiinni". Rimat oli sillä tietty taas maassa ja sitten mentiin. Miten helppo sitä olikaan ohjata. Enemmän se oli kyllä sellaista hupsuttelua Nemon kanssa, tehdään kun toinen niin tykkää.

Nismo huusi taas kuin syötävä, mutta ohjautui erinomaisesti. Takaakierroissa todella jees ja vlasseihinkin tuli hyvin. Kontaktiesteet on sen mielestä supereita, mutta putket ei niinkään mieluisia..täytyy saattaa ja viedä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan loukannut itseään treeneissä mistä tietty iso plussa. Juoksuttelin puomin päästä päähän palkalle ja itse jäin alkuun - tosi hyvä!

Hiskin kanssa musta vaan päivä päivältä enemmän tuntuu siltä että kaikki on loksahtanut kohdilleen ohjauksen kanssa. Se kuuntelee ja mä ymmärrän sitä, tiedän sen riskipaikat ja osaan suhtautua niihin. Nyt kun sanoin tän ääneen niin seuraavissa kisoissa se vetää mua perässään ihan 6-0 :D ! Hiskin kontaktit oli ihan mainiot, erityisesti puomi jota treenattiin PALJON. Putket on hitaamman puoleisia vaikka menee mielellään mutta mitä sitä iso koira runkonsa koolle mahtaa. Takaakiertojen hyppyihin tuli tosi hyvin eikä valsseissakaan valunut, hassua. Kepeillä on keskinyt vedätyksessä tulla herkästi pois kesken kaiken mutta oikein menee sisään joka kerta..en ole ottanut siitä vielä murhetta kun pääosin tekee oikein. Pyörittelin myös kontaktiesteiden ympärillä hypyillä eikä karannut sinne, jes!

Wilma pöhkö ei terveytensä takia pääse kuin höpsöilemään agiradalle..mentiin putkea ja minihyppyjä, voi että kun se tykkäsi! Putkeen menee niin että tärinä käy ja kääntyy sieltä kuitenkin hyvin. Wilma pääsi myös leikitettäväksi ja vähän tokoilemaan sekä sai lenkkiaikaa ihan yksinään. Herkästi se paineistuu niin kovasta hälinästä ja ahtaista tiloista, mutta parempaan suuntaan koska ei mene lukkoon kuitenkaan. Nautti selkeästi yhdessä tekemisestä :)

Nismon kanssa vielä tottista loppuun ja Ate huomautti taas ja jälleen kerran niistä mun surullisen kuuluisista pakkoliikkeistä liikkeelle lähdöissä ja pysähdyksissä..koskakohan sitä oppii?? Erityisen tyytyväinen olen Nismon paikalla oloon. Pimua leikitettiin muutaman metrin päässä ja hienosti se pysyi, ei edes näyttänyt siltä että nousee. Ei myöskään vinkunut tai muutakaan vaan makasi rauhallisesti ja minua kothaan tarkkaavaisena. Seuraamiset oli superhyviä ja liikkeestä maahanmeno onnistui tosta noin vaan yhdellä käskyllä - oujee! Meidän kompatuskivenä nuo jäävät usein. Luoksetuloja useampi, tykkäsin! Nismo teki hienon ja terävän tottiksen eikä edes vuotanut juurikaan - upea pieni koira!

Kiitos kaikille päivästä ihan hurjan paljon :) ! Kiitos rakas luottamuksesta ja treeniavusta ja kaikesta *suukko*.

Eilen oltiin koirauimalassa - Hanna Lotan kanssa, Mira Nuuskun ja Balun kanssa ja minä Nismon ja Nemon kanssa. En olult aikaisemmin käynyt ja nyt on sellainen olo että voisin käydä joka viikko! Olimme varanneet uittajan koska Nismo ja Nemo eivät ole juurikaan uineet kuin pihassa lasten puhallettavassa altaassa. Niille laitettiin pelastusliivit ja uittaja vaan koppasi ne mukaan altaaseen. Minä olin ensin ihan hermsotunut ja niin oli hiippiksetkin. Hermostuneisuus vaihtui sitkeyteen sekunnissa, ne lähtivät uimaan ja polskuttivat reippaasti etiäpäin kun minä kävelin altaan reunalla :). Sitten uittaja jo sanoikin että pärjäämme yksinään..Uitin niitä yksitellen altaan päästä päähän. Reippaasti uivat vaikka ilmeestä näki että uusi tilanne jännitti välillä kovasti. Nemolle uinti otti takaosaan aika reippaasti verrattuna Nismoon. Monen monta kertaa uivat altaan päästä päähän. Sitten pesu ja kuivaaminen, josta eivät olleet moksiskaan. Sain olla ylpeä pikkuisista :). Varasimme heti uuden ajan!

Hui kun meni vkonloppu nopeaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti